"Ei, heillä ei ole kotia eikä omaisia. Olen kuullut, että he olivat varakkaita. Heidän täytyi olla, muutoin ei tämä hänen veljensä olisi voinut mennä Californian yliopistoon. Hänen isällään oli suuri maatila ja karjaa, mutta hän rupesi keinottelemaan kaivoksilla ja teki vararikon ennen kuolemaansa. Hänen äitinsä oli kuollut jo paljon varemmin. Hänen veljensä kulutti varmaankin paljon rahaa. Hän pelasi jalkapalloa, oli innokas metsämies ja vuoristoretkeilijä. Hän loukkasi jalkansa ratsastusmatkalla ja sai sitten luuvalon tai jonkun sentapaisen. Toinen jalka on lyhyempi kuin toinen ja hiukan surkastunut. Hän kulkee kainalosauvojen nojalla. Näin heidät kerran yhdessä — lautalla. Lääkärit ovat kokeilleet hänellä vuosikausia ja luulen, että hän on nyt ranskalaisessa sairashuoneessa."

Kaikki nämät lisätiedot neiti Masonista, lisäsivät Daylightin mielenkiintoa. Mutta niin suuresti kuin häntä olisi haluttanutkin, ei hän tullut rakentaneeksi lähempää tuttavuutta tämän kanssa. Hänen teki mieli pyytää tätä kanssaan välipalalle, mutta hänessä oli vanhanajan miesten luontaista ritarillisuutta eikä hän koskaan pannut ajatustaan täytäntöön. Hän tiesi, ettei ollut itseään kunnioittavan, rehellisen miehen tapaista tarjota pikakirjoittajattarelleen välipalaa. Hän tiesi, että sellaista kyllä sattui, sillä hän oli kuullut klubilla juoruja; mutta hän ei ajatellut hyvää sellaisista miehistä ja tyttöjä hän surkutteli. Hänellä oli se omituinen käsitys, että miehellä oli vähemmin oikeuksia niihin, jotka olivat hänen palveluksessaan kuin pelkkiin tuttaviin tai vieraisiin. Ellei siis neiti Mason olisi ollut hänen palveluksessaan, olisi hän varmaan pyytänyt häntä välipalalle tai teaatteriin. Mutta hän tunsi, että koska hän osti virkailijan aikaa maksamalla työtunneista, olisi ollut väärin, jos hän jollain tavalla olisi anastanut työntekijänsä vapaata aikaa. Jos hän olisi tehnyt sen, olisi hän ollut kerskuri. Asema oli kiero. Hän olisi siinä tapauksessa käyttänyt hyväkseen sitä tosiasiaa, että virkailija oli elatuksensa vuoksi riippuvainen hänestä. Virkailija saattaisi suostua tarjoukseen pelosta, että loukkaisi työnantajaa eikä tulla halusta.

Tässä tapauksessa hän tiesi, että sellainen tarjous olisi ollut erityisen moitittava, sillä olihan neiti Mason lukenut tuon Klondiken kirjeenvaihtajan kirjan. Mahtoi hänellä olla kauniit ajatukset hänestä, tuolla tytöllä, joka oli liian ylpeä seurustellakseen Morrisonin-laisen hauskannäköisen kelpo toverin kanssa! Mutta pääsyynä oli kuitenkin se, että Daylight oli arka. Ainoat, mitä hän koskaan elämässään oli pelännyt, olivat naiset ja hän oli pelännyt heitä koko ikänsä. Tämä arkuus ei heti ottanut haihtuakseen kun hän nyt ensi kerran tunsi hiukan kaipaavansa naista. Esiliinannauhan aave kummitteli vielä hänen ajatuksissaan ja auttoi häntä selittämään itselleen sen, ettei hän päässyt lähemmäksi Dede Masonia.

VII LUKU.

Kun ei Daylightin onnistunut päästä Dede Masonin lähemmäksi tuttavaksi, laimeni hänen mielenkiintonsa vähitellen. Tämä oli aivan luonnollistakin, sillä hän oli korviaan myöten kiinni uhkarohkeissa yrityksissä ja pelin lumous ja sen laajuus vaati kaiken sen tarmon, jonka hänen erinomainen elimistönsä tarjosi. Nämät yritykset vaativat niin kokonaan hänen huomionsa, että kaunis pikakirjoittaja hitaasti ja huomaamatta lakkasi olemasta keskeinen ilmiö hänen tietoisuudessaan. Ensimäkien arka naisen kaipaus, mitä hän parhaimmassa merkityksessä oli milloinkaan tuntenut, haihtui. Hänellä oli enää vain miellyttävä tyydytyksen tunne siitä, että hänellä oli sievä pikakirjoittajatar.

Ja viimeisetkin kytevät toiveet, mitkä hän mahdollisesti oli kiinnittänyt Dede Masoniin, unohtuivat täydellisesti, kun hän parhaiksi joutui kiihkeään, katkeraan taisteluun Rannikkolaiva-yhtiön ja Hawai'in, Nicaraguan ja Tyynenmeren — Meksikon höyrylaivayhtiön kera. Hän herätti suuremman myrskyn kuin oli aikonutkaan ja häntä itseäänkin kauhistutti nähdessään, miten laajalle taistelu haaraantui ja miten odottamattomia ja vastakkaisia etuja oli pelissä. Jokainen sanomalehti San Fransiskossa kääntyi häntä vastaan. Tosin oli pari niistä alussa antanut ymmärtää, että ne olivat halukkaat häntä puolustamaan, mutta Daylight arveli, ettei asema oikeuttanut sellaisia menoja. Tähän saakka oli sanomalehdistö ollut häntä kohtaan leikillisen suvaitsevainen ja hyväntahtoisen liioitellusti puhunut hänestä, mutta nyt hän sai tietää mihin myrkyllisiin raakuuksiin vihamielinen sanomalehdistö kykeni. Hänen elämänsä jokainen yksityiskohta kaivettiin esiin ilkeämielisten valheiden perustukseksi. Daylightia kummastutti se uusi tapa, millä kaikki hänen tekonsa nyt tulkittiin, Alaskan sankarista oli hän muuttunut alaskalaiseksi seikkailijaksi, petturiksi, turmiontuojaksi ja joka suhteessa "pahaksi mieheksi". Tähän ei vielä tyydytty, vaan hänestä keksittiin valhe toisensa jälkeen. Hän ei milloinkaan vastannut näihin, vaikka hän kerran kevensi mieltään puolelle tusinalle reporttereita.

"Tehkää vaan parhaanne", sanoi hän heille. "Burning Daylight on selvitellyt suurempiakin juttuja kuin teidän likaiset valhettelevat lehtenne. Enkä minä teitä moitikaan, pojat… en ainakaan paljoa. Ette voi auttaa sitä. Elettävähän sitä teidänkin on. Tässä maailmassa on paljon naisia, jotka saavat elatuksensa samankaltaisella tavalla kuin tekin senvuoksi, etteivät kykene parempaan. Jonkun täytyy tehdä likaistakin työtä ja miksette tekin. Saatte maksun siitä, ettekä kykene kunnollisempaan hommaan."

Kaupungin sosialistinen sanomalehdistö käytti riemulla hyväkseen tätä lausuntoa ja levitti sitä san-fransiskolaisille lehtiensä kymmentuhantisissa painoksissa. Ja sanomalehtimiehet, joita oli pistetty arkaan kohtaan, kostivat ainoalla vallassaan olevalla keinolla — käyttämällä väärin painomustetta. Hyökkäys kävi raivokkaammaksi kuin milloinkaan ennen. Varsinainen asia unohtui ja sijaan tuli vain alhaista kostonhimoa ja raivoa. Naisraukka, joka oli surmannut itsensä, hänen vuokseen, nostettiin haudastaan, ja kuvattiin suunnattomissa paperiröykkiöissä marttyyriksi ja Daylight'in kauhean julmuuden uhriksi. Julaistiin vakavia tilastollisia tutkielmia, missä todistettiin hänen päässeen rikastumisen alkuun ryöstämällä köyhiltä kullankaivajilta näiden valtaukset, ja anastaneen loput omaisuuttaan pettämällä Guggenhammeria Ophirin kauppajutussa. Oli pääkirjoituksia, missä häntä nimitettiin yhteiskunnan viholliseksi, jolla oli luolaihmisen käytöstapa ja sivistys, suurten liikepulien aikaansaajaksi, kaupungin liike-elämän hävittäjäksi ja vaaralliseksi anarkistiksi. Eräässä pääkirjoituksessa vakavasti todistettiin, että hirttäminen olisi paras loppu hänelle ja hänen kaltaisilleen, ja lausuttiin se harras toivomus, että hänen automobilinsa jonakuna; päivänä räjähtäisi ilmaan ja samalla tuhoisi hänet.

Hän oli kuin suuri karhu, joka ryöstää mehiläispesää ja pistoksista huolimatta itsepintaisesti hakee hunajaa. Hän kiristeli hampaitaan ja iski takaisin. Hän ryösti aluksi kaksi höyrylaivayhtiötä ja siitä hän joutui kiihkeään taisteluun muuatta kaupunkia, valtiota ja mannermaan rantarataa vastaan. Hyvä; he olivat halunneet taistelua ja sitä he tulisivat saamaankin. Sitäpä hänkin halusi ja hänellä oli mielestään oikeus siihen siksi, että hän oli tullut Klondikesta, sillä täällä hän pelasi suurempaa peliä kuin mikä Klondikessa saattoi tulla kysymykseen. Hänellä oli liittolaisena muuan lakimies Larry Hegan, nuori irlantilainen, jonka hän ruhtinaallisilla lupauksilla ja loistavalla palkkatarjouksella oli houkutellut puolelleen. Tämä rahamiesnero oli ollut tuntematon kunnes Daylight keksi hänet. Heganissa oli keltiläistä mielikuvitusta ja rohkeutta; ja sitä niin runsaassa määrin, että tarvittiin Daylightin kylmempää päätä pitämään aisoissa hänen hurjaa haaveiluaan. Heganilla oli napoleonimainen lakimiesäly, se oli vailla tasapainoa, mutta juuri tämä tasapaino oli Daylightilla. Yksin olisi irlantilainen ollut tuomittu ajamaan karille, mutta Daylightin johtamana oli hän varallisuuteen ja maineeseen vievällä valtatiellä. Hänellä ei ollut sen enempää yksityis- eikä kansalaisomaatuntoa kuin Napoleonillakaan.

Hegan auttoi Daylightia selviytymään nykyaikaisen politiikan selkkauksista, työväenjärjestöstä ja kauppa- ja yhdistyslaista. Juuri Hegan, jonka pää oli täynnä ajatuksia ja suunnitelmia, avasi Daylightin silmät kahdennenkymmenennen vuosisadan sodankäynnin ennenaavistamattomille mahdollisuuksille; ja Daylight vuorostaan hylkäsi, hyväksyi ja seuloi ehdotukset, suunnitteli taistelut ja pani ne toimeen. Tyynenmeren rannikon Puginin salmesta Panamaan saakka hälistessä ja kohistessa ja San Fransiskon raivotessa näytti siltä kuin olisivat nuo molemmat suuret höyrylaivayhtiöt voittaneet. Näytti siltä kuin olisi Burning Daylight lannistettu maahan saakka. Ja silloin hän iski — höyrylaivayhtiöitä, San Fransiskoa ja koko Tyynenmeren rannikkoa.