Alku oli vähäpätöinen. Kristillinen yhdistys oli pitänyt kokousta San Fransiskossa ja kantajain liitto n:o 927 rupesi rettelöimään matkatavarain kantamisesta lauttauspaikalle. Muutamia loukkaantui, joitakuita vangittiin ja tavarat vietiin määräpaikkaansa. Ei kukaan olisi aavistanut, että tämän vähäpätöisen rettelön takana oli Heganin viekas irlantilainen käsi, jonka Burning Daylightin klondikelainen kulta oli tehnyt voimakkaaksi. Se oli aivan merkityksetön juttu — tai ainakin näytti siltä. Mutta kuorma-ajurien liitto yhtyi riitaan ja sitä auttoi vesijohtotyömiesten liitto. Askel askeleelta lakko levisi. Keittäjät ja tarjoilijat kieltäytyivät palvelemasta lakonrikkureita kuorma-ajureita ja heidän esimiehiään ja yhtyivät lakkoon. Teurastajat ja ruokatavarapurret kieltäytyivät kajoamasta ruokatavaraan, joka oli määrätty meneväksi epärehellisiin ravintoloihin. Yhtyneiden työnantajien liitto muodosti lujan rintaman ja huomasi, että sillä oli vastassaan 40,000 San Fransiskon järjestynyttä työläistä. Ravintolain leipurit ja leipomovaunujen kuljettajat liittyivät lakkoon ja heitä seurasivat lypsäjät, maidonkuljettajat ja lintujen kynijät. Rakennustyöntekijät ilmoittivat selvin sanoin kantansa ja koko San Fransisko oli kuohuksissa.

Mutta vielä rajoittui lakko yksinomaan San Fransiskoon. Heganin juonet olivat mestarillisia ja Daylightin taistelutanner yhä laajeni. Voimakas taistelujärjestö, joka tunnettiin nimellä Tyynenmeren merimiesten liitto, kieltäytyi työskentelemästä laivoissa, joiden lastauksen ja lastinpurkauksen toimittivat rikkureiksi ruvenneet laivatyömiehet. Liitto esitti loppuvaatimuksensa ja sitten julisti lakon. Tähän oli Daylight koko ajan tähdännyt. Liiton virkamiehet menivät jokaiseen satamaan saapuneeseen laivaan ja miehistö lähetettiin maihin. Ja merimiesten mukana tulivat lämmittäjät, koneenkäyttäjät ja laivakeittäjät ja tarjoilijat. Joka päivä kasvoi joutilaiden laivojen luku. Oli mahdotonta hankkia uutta työväkeä, sillä Merimiesten liittoon kuului taistelijoita, jotka olivat harjaantuneet meren kovassa koulussa ja kun he tekivät lakon, tiesi se verta ja kuolemaa lakonrikkureille. Tämä lakko levisi pitkin koko Tyynenmeren rannikkoa, kunnes kaikki satamat olivat täynnä joutilaita laivoja ja meriliike oli pysähtynyt. Päivät ja viikot vierivät ja lakkoa yhä kesti. Rannikkolaiva-yhtiö ja Hawai'in, Nicaraguan ja Tyynenmeren—Meksikon höyrylaivayhtiö olivat täydellisesti sidotut. Toimenpiteet lakon masentamiseksi tuottivat suunnattomia kuluja eivätkä hyödyttäneet mitään ja päivä päivältä kävi asema yhä pahemmaksi kunnes alettiin vaatia "rauhaa mistä hinnasta tahansa". Eikä rauhaa syntynyt ennenkuin Daylight ja hänen liittolaisensa olivat pelanneet pelinsä loppuun ja korjanneet voitot.

Seuraavina vuosina pantiin merkille, että useat työväen johtomiehistä rakensivat itselleen taloja vuokratonteille ja tekivät matkoja Europaan ja jo aikaisemmin pääsivät toiset johtajat ja "mustat hevoset" valtiollisiin toimiin ja valvomaan kunnallishallintoa ja kunnallisvarojen käyttöä. Puoluepomojen, "bossien" ylivalta San Fransiskossa edisti Daylightin valtavaa taistelua suuremmassa määrin kuin kaupungin asukkaat saattoivat uneksuakaan. Sillä hänen osuutensa taistelussa, vaikkakin sen yksityiskohdista liikkui vain huhuja ja arveluita, tuli vähitellen ihmisten tietoon, ja tästä johtui, että Daylightista pian tuli suuresti vihattu ja kirottu mies. Daylight ei itsekään ollut aavistanut, että hänen taistelunsa laivayhtiöitä vastaan paisuisi niin valtavaksi kuin se oli paisunut.

Mutta hän oli saanut, mitä oli tavotellut. Hän oli pelannut jännittävää peliä ja voittanut musertamalla tomuksi höyrylaivayhtiöt ja armotta ryöstämällä osakkeenomistajia oivallisten, laillisten menettelytapojen mukaan. Luonnollisesti olivat hänen liittolaisensa niiden suurten rahasummien lisäksi, jotka hän oli maksanut, anastaneet etuja, jotka myöhemmin oikeuttaisivat heidät ryöstämään kaupunkia. Hänen liittonsa murhaajien kanssa oli aikaansaanut paljon murhaamista. Mutta omatunto ei häntä soimannut. Hän muisti, että oli kerran kuullut vanhan papin sanovan: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Joku käytti mahdollisuuksia hyväkseen, leikkiessään murhaajien kanssa ja hän, Daylight oli yhä vahingoittumaton. Siinäpä se! Ja hän oli voittanut. Kaikki oli peliä ja taistelua, voimakkaiden miesten kesken. Narreja ei otettu lukuun. He saivat aina selkäänsä, ja sen vähäisen nojalla, mitä hän tiesi historiasta, veti hän sen johtopäätöksen, että he olivat aina saaneet rökkiinsä. San Fransisko oli tahtonut sotaa ja hän oli antanut sille sodan. Sellaista oli peli. Kaikki mahtimiehet tekivät samoin ja vielä paljon pahempaakin.

"Älkää puhuko minulle moraalista ja kansalaisvelvollisuudesta", sanoi hän eräälle itsepäiselle haastattelijalle. "Jos te jonakin päivänä jätätte toimenne ja siirrytte toisen lehden palvelukseen, niin te kirjoitatte juuri niin kuin teitä käsketään kirjoittamaan. Se merkitsee teille nyt siveellisyyttä ja kansalaisvelvollisuutta; uudessa toimessa teidän täytyisi tukea varastavia rautateitä… 'siveellisyydellä ja kansalaisvelvollisuudella', luullakseni. Teidän palkkanne, ystäväni, on noin kolmekymmentä dollaria viikossa. Siitä hinnasta te myytte itsenne. Mutta lehtenne olisi ostettavissa hiukan suuremmasta summasta. Rahalla saa tähän aikaan kaikkea ja lehtenne muuttaisi mädän politiikkansa joksikin muuksi mädäksi politiikaksi."

"Ja kaikki tämä johtuu siitä, että joka hetki syntyy maailmaan raukkoja. Niin kauvan kuin kansa sallii sen, on heillä hyvä olla, ystäväni. Osakkeenomistajat ja liikemiehet voisivat yhtähyvin julkisesti ilmoittaa, miten paljon heitä on vahingoitettu. Ette ole milloinkaan kuullut kenenkään heistä valittavan, kun he ovat saaneet toisen toverin alleen ja mukiloivat häntä. Nyt on heidän vuoronsa tulla mukiloiduiksi ja siinä kaikki. Puhua velttiöistä! Nuo samat miehet olisivat valmiita varastamaan vaatteet nälistyneiltä ja kultapaikat vainajien hampaista ja pahasti kirkumaan, jos joku vainajista alkaisi kummitella. He ovat kaikki samankarvaisia, suuret ja pienet. Ajatelkaahan esimerkiksi sokeritrustia — miljoonistaan huolimatta se alhaisen taskuvarkaan tavoin kavaltaa vettä New Yorkin kaupungilta, eikä sen synnit paina raskaina hallituksen vaakakupeissa. Sellaista on siveellisyys ja kansalaiskunto! Turhaa lörpötellä siitä."

VIII LUKU.

Daylightin tulo sivistyneeseen maailmaan ei ollut tehnyt häntä paremmaksi. Tosin hän kävi paremmin puettuna, oli oppinut hienompia tapoja ja puhui virheettömämpää englanninkieltä. Pelaajana ja miestensurmaajana hän oli tuntuvasti edistynyt. Hän oli päässyt korkeammalle elämäntasolle ja hän oli teroittanut järkensä teräväksi kuin partaveitsen kamppailevien miesten uljaassa, monimutkaisessa taistelussa. Mutta hän oli kovettunut ja se oli tapahtunut hänen entisen terveen hyväsydämisyytensä kustannuksella. Hän ei tuntenut sivistyksen todellista hienostumista. Hän ei tiennyt, että sitä oli olemassakaan. Hän oli muuttunut kyynilliseksi, katkeraksi ja väkivaltaiseksi. Hän epäili mahtavia riistäjiä, halveksi typerää laumaa, joka antoi riistää itseään, ja luotti vain itseensä. Tämä vei kohtuuttomaan ja väärään itsetehostamiseen, samalla kun ystävällinen toisten kunnioittaminen — vieläpä tavallinen arvonantokin — oli kadonnut, eikä häneen jäänyt muuta kuin itsensä alttarilla palvominen.

Ruumiillisesti ei hän enää ollut se rautalihaksinen mies, joka hän oli ollut Alaskasta lähtiessään. Hänellä ei ollut tarpeeksi ruumiinliikettä, hän söi enemmän kuin oli hyvä hänelle ja joi niinikään liian paljon. Hänen lihaksensa olivat tulleet veltoiksi ja hänen räätälinsä huomautti hänen avartuvasta housunkauluksestaan. Itse asiassa oli Daylight tulemaisillaan lihavaksi. Tämä ruumiillinen rappeutuminen ilmeni hänen kasvoissaankin. Hänen laihat intiaani-kasvonsa olivat muuttuneet. Kuopat poskissa ulkonevien poskiluitten alla olivat täyttyneet. Silmien alle alkoi muodostua selvät pussit. Niska oli pöhöttynyt ja ihraleuvan ensimäinen poimu näkyi selvästi. Entinen askeettisuuden leima, jonka hirveät kärsimykset ja ponnistukset olivat synnyttäneet, oli hävinnyt, piirteet olivat käyneet leveämmiksi ja karkeammiksi; elämä, jota hän eli, oli niihin lyönyt leimansa, joka kertoi miehen itsejumaloimisesta, kovuudesta ja väkivaltaisuudesta.

Hänen tuttavapiirinsäkin oli huonontunut. Hän pelasi yksinäistä peliä, halveksi useimpia niistä miehistä, joiden kanssa pelasi, ja kun hän ei tuntenut myötätuntoa eikä ymmärtämystä heitä kohtaan ja oli heistä täysin riippumaton, oli hänellä vähän yhteistä niiden kanssa, joita hän tapasi esim. Alta-Pacific-klubissa. Kun taistelu höyrylaivayhtiöitten kanssa oli kuumimmillaan ja hänen ryöstönsä oli tuottanut liikemaailmalle suunnattomia vaurioita, kehoitettiin häntä päällepäätteeksi eroamaan Alta-Pacificista. Tämä tapaus oli oikeastaan hänelle mieleen ja hän löysi uuden olinpaikan Riverside-klubissa, jonka kaupungin puoluepomot olivat perustaneet ja jota he pitivät yllä. Oikeastaan hän piti sellaisista miehistä enemmän. He olivat alkuperäisempiä ja luonnollisempia, eivätkä olleet olevinaan. He olivat kunniallisia rosvoja, suoria ja rehellisiä omalla tavallaan, pinnalta raakoja ja sivistymättömiä, mutta heitä ei oltu kiilloitettu liukkaalla tai miellyttävällä tekopyhyydellä. Alta Pacific oli ehdottanut, että hänen eronsa pidettäisiin yksityisasiana ja oli kuitenkin yksityisesti antanut siitä tiedon sanomalehdille. Nämät olivat pitäneet suurta ääntä tästä pakollisesta eronpyynnöstä, mutta Daylight nauroi ja meni hiljaa matkoihinsa, vaikka hän panikin mustan merkin muutaman klubinjäsenen nimen viereen. Nämä saivat sitten myöhemmin kokea klondikelaisen rahamiehen käpälän musertavaa painoa.