Puoli tuntia myöhemmin hän tuli vuoren huippujen suojaamalle aukeamalle, mistä metsä oli raivattu pois, Siellä täällä, missä multa oli hyvää eikä rinne ollut kovin jyrkkää, kasvoi viinirypäleitä. Daylight saattoi huomata, että siinä oli nähty paljon vaivaa ja että villi luonto näytti hiljattain päässeen voitonpuolelle. Tammivesakko oli tunkeutunut aukeamalle, viinitarhakaistaleet olivat kokonaan tai osaksi ruohottuneet ja hyljätyt; ja kaikkialla oli vanhoja paaluaitoja, jotka turhaan koettivat suojella viinitarhaa tungettelijoilta. Tie päättyi tähän pienen asuinrakennuksen eteen, jota suuret ulkohuonerakennukset ympäröivät. Takana sulki vesakko tien.
Hän näki vanhan naisen, joka käänsi hangolla lantaa navetan pihalla, ja pysähdytti hevosensa veräjälle.
"Hoi, muori", tervehti hän, "eikö täällä ole yhtään miesväkeä, joka tekisi tuon edestänne."
Nainen nojasi hankoonsa, kiinnitti hameensa vyötäisiltä ja katsoi häneen iloisesti. Daylight näki, että hänen työhön tottuneet kätensä olivat aivankuin miehen, käsnäiset, suuret sorminivelistä ja karkeat ja että hänen sukattomissa jaloissaan oli raskaat miehenkengät.
"Ei täällä ole yhtään miestä", vastasi nainen. "Ja mistä te olette kotoisin? Ettekö halua pysähtyä ja levähtää ja juoda lasia viiniä?"
Astuen kömpelösti, mutta tarmokkaasti kuten työmies, vei nainen hänet asuinrakennukseen, missä Daylight näki käsipusertimen ja viinin valmistukseen tarvittavat kapineet. Oli liian pitkä matka ja liian paha tie, jotta olisi voinut kuljettaa viinirypäleet laakson viinipuristimoihin, selitti nainen, ja niinpä täytyi heidän itse valmistaa viini. "He" olivat hän itse ja hänen tyttärensä, jälkimäinen leski ja neljänkymmenen yhden vuoden vanha. Oli ollut helpompaa, ennenkuin tyttärenpoika kuoli ja ennenkuin hän meni taistelemaan villejä vastaan Filippineille. Hän oli kuollut siellä jossakin kahakassa.
Daylight joi täyden juomalasillisen oivallista Riesling-viiniä, puheli muutaman minuutin ja pyysi sitten toisen lasillisen. Niin, he tulivat juuri ja juuri toimeen niin ettei tarvinnut puutetta kärsiä. Hänen miehensä ja hän olivat tulleet tänne vuonna 1857 ja raivanneet viinitarhan ja viljelleet sitä, kunnes mies kuoli, jolloin hän oli jatkanut työtä. Tätä nykyä ei tämä homma oikein maksanut vaivannäköä, mutta mitäpä he muutakaan olisivat tehneet? Oli muodostettu viinitrusti ja viinin hinta oli alhainen. Mitäkö hän sai tästä Riesling-viinistä? Hän kuljetti sen rautatielle alhaalla laaksossa ja sai kaksikymmentä kaksi senttiä. Ja matka oli pitkä. Meni päivä ennenkuin oli kulkenut sen edestakaisin. Hänen tyttärensä oli nyt lähtenyt matkaan kuorman kera.
Daylight tiesi, että hotelleissa Riesling-viini, joka ei ollut edes näinkään hyvää, maksoi puolitoista ja kaksi dollaria neljännekseltä. Ja vanhus sai kaksikymmentä kaksi senttiä mitalta. Sellaista oli peli. Hän kuului typerään, vähäväkiseen rahvaaseen, — niihin, jotka tekivät työn, ajoivat härkänsä kenttien poikki, raivasivat uutisasutuksen neitseelliseen maahan, ahersivat kaiket päivät ja kaiket vuodenajat, maksoivat veronsa ja lähettivät poikansa ja pojanpoikansa taistelemaan lipun puolesta, joka suojeli heitä niin kurjalla tavalla, että heidän täytyi myydä viininsä kahdestakymmenestä kahdesta sentistä. Samasta viinistä hän, Daylight maksoi St. Francis-hotellissa kaksi dollaria neljännekseltä tai kahdeksan dollaria pieneltä mitalta. Sellaista oli maailman meno.
Oli seitsemän dollarin kahdeksankymmenen kahdeksan sentin ero hinnassa, jonka nainen sai vuoristossa käsipusertimella valmistamastaan viinistä ja jonka hän, Daylight maksoi viinistä hotellissa. Viekas kaupunkilaisjoukko rupesi välittäjäksi ja nylki heitä molempia. Ja heidän ohellaan oli koko joukko muita, jotka ottivat osansa. He nimittivät sitä rautatieksi, vaihtokaupaksi, tukkukaupaksi, maaomaisuudeksi ja muuksi sellaiseksi, mutta jutun summa oli se, että he anastivat voiton, samalla kuin vanhus sai rippeet — kaksikymmentä kaksi senttiä. Niinpä niin, raukkoja syntyi joka hetki, huokasi hän itsekseen, eikä ketään voinut moittia; se kuului kaikki peliin ja vain harvat saattoivat voittaa, mutta se oli hyvin kovaa raukoille.
"Kuinka vanha olette, muori?" kysyi hän.