Oi Canim! Oi Pow-Wah-Kaan! Oi varjot ja haamut, mitä oli tämä? Hän kääntyi Canimiin, sanattomana ja vapisten, unikuviensa valtaamana. Hän oli sairas ja puolipyörryksissä eikä jaksanut muuta kuin kuunnella lumoavia säveliä, jotka tulvivat majasta.
"Hm, se on viulu", sanoi Canim suvaitsevaisesti.
Mutta nainen ei kuullut häntä, sillä hurmiossaan luuli hän että kaikki nyt vihdoinkin selviäisi. Nyt! Nyt! ajatteli hän. Hänen silmänsä kostuivat ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Salaisuus oli selviämäisillään, mutta väsymys oli voittamaisillaan hänet. Jospa hän vaan jaksaisi! Jos vaan — — mutta maisema kiertyi ja kutistui, ja vuoret kaatuivat taaksepäin ja hyppivät edestakaisin halki taivaan, ja hän hypähti pystyyn huutaen "Isä! Isä!" Sitten rupesi aurinko tanssimaan ja pimeys kääri hänet vaippaansa ja hän kaatui eteenpäin pitkin pituuttaan kivikkoon.
Canim tarkasti, oliko hän taittanut niskansa, murahti tyytyväisesti ja priiskoitti purosta vettä hänen päälleen. Vähitellen ja tukahtuneesti, nyyhkyttäen tuli hän tuntoihinsa ja nousi istumaan.
"Ei ole hyvä, että kuuma aurinko paahtaa päälakea", sanoi Canim.
Ja Li-Wan vastasi. "Ei, ei se ole hyvä ja kuorma rasitti minua kovin."
"Asetumme aikaisin leiriin, että sinä voit nukkua kauan ja koota voimia", sanoi Canim hellästi. "Ja jos lähdemme nyt, pääsemme aikaisemmin maata."
Li-Wan ei sanonut mitään, mutta kömpi tottelevaisesti jaloilleen ja ajoi koirat pystyyn. Koneellisesti seurasi hän Canimia majan ohitse, tuskin uskaltaen hengittää. Mutta sieltä ei kuulunut ääntäkään, vaikka ovi oli auki ja rautapeltisestä savupiipusta nousi sauhua.
He näkivät eräässä joen mutkassa vaaleaihoisen ja sinisilmäisen miehen, ja hetkisen näki Li-Wan sen toisen lumessa makaavan miehen. Mutta hän näki hämärästi, sillä hän oli heikko ja väsynyt äskeisten tapahtumien tähden. Kuitenkin katsoi hän uteliaasti miestä ja pysähtyi Canimin kanssa katsellakseen hänen työtänsä. Hän pesi soraa leveässä pannussa, jota hän kallistellen heilutti, ja heidän katsellessaan hän taitavalla liikkeellä kokosi kullan leveäksi juovaksi pannun pohjalle.
"Tämä on rikas, tämä joki", kertoi Canim Li-Wanille, kun he jatkoivat matkaansa. "Joskus löydän minäkin tällaisen joen ja silloin minusta tulee suuri mies."