"Sittenkin minä tahdon takin. Jos se on vanha, on se erinomaista työtä, — suuremmoista." Hän palasi vieraansa luo. "Vaihtaa? Te! Vaihtaa? Noh? Kuinka paljon, te?"
"Ehkä hän mieluummin ottaisi puvun tai jotakin sellaista", arveli miss
Giddings.
Mrs. Van Wyck meni Li-Wan'in tykö ja osoitti eleillä, että hän vaihtaisi aamunuttunsa Li-Wan'in takkiin. Ja helpottaakseen sopimuksen tekoa, otti hän kiinni Li-Wan'in kädestä ja painoi sen pitsien ja silkkiruusujen päälle huokuvalle povelleen, kuljettaen sormia edestakaisin, että nainen tuntisi kankaan laadun. Mutta jalokiviperhonen, joka piti nuttua koossa, oli huonosti kiinnitetty, ja nuttu aukesi, paljastaen hänen kiinteät, valkoiset rintansa, joita lapsen huulet eivät olleet koskettaneet.
Mrs. Van Wyck korjasi ilman muuta pukunsa; mutta Li-Wan huudahti matalalla äänellä ja repi ja raastoi nahkapaitaansa, kunnes sai esille omat rintansa, jotka olivat yhtä valkoiset ja kiinteät kuin Evelyn Van Wyck'in. Epäselvästi mutisten ja nopeilla liikkeillä koitti hän näyttää niiden yhtäläisyyttä.
"Puoliverinen", huomautti mrs. Van Wyck. "Sitä jo päättelinkin hänen tukastaan."
Miss Giddings teki halveksivan liikkeen. "Ylpeilee isänsä valkoisesta ihosta. Se on vastenmielistä. Anna hänelle jotakin, Evelyn, ja lähetä hänet tiehensä."
Mutta toinen nainen huokasi. "Olento parka. Toivon, että voisin tehdä jotakin hänen hyväkseen."
Raskaita askeleita kuului samassa ulkona. Sitten majan ovi avautui selälleen ja Canim astui sisään. Miss Giddings luuli jo loppunsa tulevan ja huudahti, mutta mrs. Van Wyck katsoi mieheen tyynesti.
"Mitä te tahdotte?" kysyi hän.
"Kuinka voida?" vastasi Canim kohteliaasti ja avomielisesti, samalla osoittaen Li-Wan'ia. "Olla vaimoni."