Mrs. Van Wyck käsitti väärin. "Hyvää kultaa! Te myydä? Te vaihtaa?" Ja hän pani uudestaan kätensä Li-Wan'in nahkatakille.
"Kuinka paljon? Te myydä? Kuinka paljon?" hoki hän, silittäen kädellään karvapeitettä, tunteakseen, olivatko saumat suonilla neulotut.
Mutta Li-Wan oli kaikelle kuuro, ja naisen sanat eivät merkinneet hänelle mitään. Hän suri epäonnistumistaan. Kuinka voisi hän ilmaista itsensä näille naisille? Sillä hän tiesi, että he olivat samaa rotua, saman veren sisaria, samojen miesten ja heidän naistensa joukkoa. Hänen silmänsä harhailivat levottomasti huoneessa, tarkastaen pehmeitä verhoja, joita riippui joka paikassa, naisten vaatteita, isoa soikeaa peiliä ja sen alla olevia hienoja toaletti-vehkeitä. Ja nämä esineet kiusasivat häntä, sillä hän oli nähnyt samanlaisia ennen; ja katsellessaan niitä, koittivat hänen huulensa muodostella sanoja, joita hänen kurkkunsa ei voinut ääntää. Silloin hänen aivoissaan syntyi ajatus ja hän suoristautui. Hänen täytyi tyyntyä. Hänen täytyi hillitä itsensä, sillä tällä kertaa ei saanut tulla mitään väärinkäsitystä, muuten… hän vavahti pidättäessään kyyneleitään ja suoristautui jälleen.
Hän laski kätensä pöydälle. "Pöytä", sanoi hän selvästi ja kirkkaasti. Hän toisti vielä, "Pöytä."
Hän katsoi mrs. Van Wyck'iin, joka nyökäytti myöntäen. Li-Wan oli ylen onnellinen, mutta ponnisti kaiken tahdonvoimansa ja pysyi rauhallisena. "Kamiina", jatkoi hän, "Kamiina."
Ja jokaisesta mrs. Van Wyck'in nyökkäyksestä kohosi Li-Wan'in ihastus. Milloin epäröiden ja änkyttäen, milloin kuumeisella kiireellä, aina sen mukaan palasivatko unohdetut sanat hänen mieleensä pikemmin tai hitaammin, kulki hän ympäri huonetta nimitellen esineen toisensa jälkeen. Ja lopulta hän pysähtyi ja pää voitonriemuisesti takanojossa seisoi hän odottaen.
"Kissa", sanoi mrs. Van Wyck nauraen ja tavaili niinkuin lastentarhassa: "Mi-nä nä-enkis-san-vie-vän-hii-ren."
Li-Wan nyökkäsi totisena. He alkoivat lopulta ymmärtää häntä, nämä naiset. Hänen pronssinruskeat poskensa punastuivat tätä ajatellessa ja hän hymyili ja nyökkäsi vielä innokkaammin.
Mrs. Van Wyck kääntyi ystävättärensä puoleen. "Hän on varmaankin saanut jonkinlaisen sivistyskiillotuksen joltakin lähetyssaarnaajalta, ja tulee nyt näyttämään sitä meille."
"Varmaankin", kikatti miss Giddings. "Pikku hupsu! Hän estää meidän unemme turhamaisuudessaan."