"Kuinka sinä sen tiedät, sinä mielettömän poika", jyristi Sime, ja hänen paksu häränniskansa punastui kiukusta.
"Heidän omista sanoistaan, — juuri niistä." Sime hymähti ylenkatseellisesti. "Shamaani on ainoastaan ihminen. Eikö hänkin voi puhua kierosti, niinkuin sinä ja minäkin? Pyh! Pyh! Ja vieläkin, pyh! Ja tämä sinun shamaaneillesi ja heidän piruilleen! Ja tämä! ja tämä!"
Ja näpäyttäen sormiaan oikealle ja vasemmalle lähti hän tiehensä halki katselijajoukon, joka peloissaan ja innokkaasti teki hänelle tietä.
"Hyvä kalamies ja suuri metsästäjä, mutta paha ihminen", sanoi yksi heistä.
"Ja sentään on onni hänelle myötäinen", tuumi toinen.
"Ole siis paha, niin sinunkin käy hyvin", vastasi Sime olkansa takaa. "Jos kaikki olisivat pahoja, ei shamaaneja tarvittaisikaan. Pyh! Te pimeätä pelkäävät lapset!"
Ja Klok-No-Ton'in saapuessa iltapäivällä, nauroi Sime yhtä uhmaavasti kuin aikaisemminkin; eikä hän voinut olla laskematta leikkiä, kun shamaani maihin noustessaan kompastui santaan. Klok-No-Ton katsoi häneen vihaisesti ja meni tervehtimättä väkijoukon läpi Scundoon majalle.
Klok-No-Ton'in ja Scundoo'n tapaamisesta heimon väki ei saanut tietää mitään, sillä he pysyivät hyvän matkan päässä ja puhuivat kuiskaten, sillä aikaa kun salaisuuksien herrat olivat yhdessä.
"Terve, oi Scundoo", jyrähti Klok-No-Ton, epävarmana siitä, kuinka hänet otettaisiin vastaan.
Hän oli kasvultaan jättiläinen ja näytti tavattomalta pienen Scundoo'n rinnalla, jonka ääni oli kuin heinäsirkan kaukainen, heikko sirkutus.