Mutta Sime ei liikahtanutkaan.
"Pelkäätkö sinä pimeää?" kysyi La-lah karskisti, nyt kun hänen oma viattomuutensa oli todettu.
Sime naurahteli! "Minä nauran kaikelle, sillä se on sulaa hullutusta. Menen kuitenkin sisään; en siksi, että uskoisin ihmeisiin, mutta näyttääkseni, etten pelkkää."
Ja hän meni rohkeasti sisään, tullen pois yhtä ivallisena.
"Jonakin päivänä kohtaa sinut äkillinen kuolema", kuiskasi La-lah harmistuneena.
"Epäilemättä", vastasi pilkkaaja kevyesti "Harvat meistä vuoteisiinsa kuolevat, kiitos shamaanien ja syvän meren."
Kun puolet kylän väestä onnellisesti oli kestänyt kokeen, rupesi mieliala kiusallisesti kiihtymään, koska ei tultu mihinkään tuloksiin. Kun kaksi kolmasosaa oli sen läpäissyt, kaatui eräs raskaana oleva nuori nainen, ruveten kauhuissaan hermostuneesti huutamaan ja nauramaan.
Vihdoin tuli viimeisten vuoro mennä sisään, eikä mitään ollut tapahtunut. Ja Di Ya oli kaikista viimeinen. Varmasti se olisi hän. Hooniah valitti suruaan tähdille, ja muut vetäytyivät kauemmaksi onnettomasta nuorukaisesta. Hän oli peljästyksestä puolikuollut, ja hänen jalkansa notkahtelivat hänen allaan, niin että hän horjahti kynnyksellä, ja oli kaatumaisillaan. Scundoo työnsi hänet sisään ja sulki oven. Pitkään aikaan ei kuulunut muuta kuin pojan itku. Sitten kuului hänen hitaitten askeleittensa natina, hänen mennessään nurkkaan, ja palaavien askelten natina. Ovi aukeni ja hän tuli ulos. Mitään ei ollut tapahtunut.
"Sytyttäkää nuotio", komensi Scundoo. Kirkkaat liekit rupesivat loimuamaan ja valaisivat sekä vielä hiukan peljästyneitä, että epäileviä naamoja.
"Koe on kaikesta päättäen epäonnistunut", kuiskasi Hooniah miehelleen.