»Minä en sano mitään», vastasi O'Connor. »Mutta me itse ehkä tiedämme hiukan paremmin kuin te, mikä meille on parasta.»
»Ja te ette välitä pennin edestä siitä, mikä on parasta kaikille muille työläisille. Te potkitte ne ojaan.»
»Minä en sano mitään», vastasi O'Connor, »muuta kuin että minä olen konetyömiesten liiton presidentti ja että minun velvollisuuteni on valvoa niiden miesten etua, joita minä edustan, siinä kaikki».
Ja työväenjohtajain mentyä Ernest tappiolle joutuneen tyyneydellä esitti minulle tulevain tapahtumain hahmopiirteet.
»Sosialistit aina ennen iloiten ennustivat sen päivän tuloa, jolloin ammattikunnittain järjestynyt työväki jouduttuaan tappiolle teollisuuden taistelukentällä siirtyy poliittiselle taistelukentälle. Ja nyt on vihdoin päästy niin pitkälle, että Rautakorko on murskannut työväen ammattiyhdistykset taloudellisessa taistelussa ja ajanut ne poliittisen toiminnan alalle. Mutta sen sijaan, että se ilahduttaisi meitä, tulee siitä meille surun lähde. Rautakorko on oppinut läksynsä. Me näytimme sille voimamme suurlakossa. Ja se on ryhtynyt toimenpiteisiin toisen suurlakon ehkäisemiseksi.»
»Mutta miten?» kysyin.
»Yksinkertaisesti ostamalla suuret ammattiyhdistykset puolelleen. Ne eivät tule ottamaan osaa seuraavaan yleislakkoon, joten yleislakosta ei voi tulla mitään.»
»Mutta Rautakorko ei voine jatkuvasti kustantaa niin kallista ohjelmaa?» minä kysyin.
»Eipä suinkaan. Mutta se ei ole ostanut kaikkia ammattiyhdistyksiä. Se ei olekaan tarpeen. Kas näin tulee tapahtumaan. Palkkoja koroitetaan ja työpäivää lyhennetään rautatieläisten, rauta- ja terästyöntekijäin sekä konetyömiesten yhdistyksissä. Näissä yhdistyksissä tulevat verrattain hyvät työsuhteet vallitseviksi. Ja näiden ammattikuntien jäsenet tulevat saamaan ihanteelliset olot.»
»Mutta siltikään en käsitä, miten toisten ammattiyhdistysten käy», muistutin. »Tämän ryhmän ulkopuolellahan on paljon useampia ammattiyhdistyksiä kuin siinä itsessään.»