»Milloin heidän ajatustapansa on väärä, heitä kehoitetaan eroamaan.»
»Mikä toisin sanoen merkitsee sitä, että heidän ajatustapansa on muuttunut epämieluiseksi», vastasi Ernest ja jatkoi sitten. »Minulla ei ole teille mitään muuta sanottavaa kuin: jatkakaa ammattianne, mutta jättäkää toki, hyvät miehet, työväenluokka rauhaan. Te kuulutte vihollisen leiriin. Teillä ei ole mitään yhteistä työväenluokan kanssa. Teidän kätenne ovat pehmeät siksi, että toiset ovat tehneet työtä teidän puolestanne. Teidän vatsanne ovat pulleat ylenpalttisesta syömisestä.» (Tällöin tohtori Ballingford hytkähti, ja kaikkien silmät kääntyivät hänen muhkeaan vatsaansa. Sanottiin, ettei hän ollut vuosiin nähnyt omia jalkojaan.) »Ja teidän mielenne on täynnä oppeja, jotka pönkittävät tätä vallitsevaa järjestelmää. Minä myönnän, että te olette henkivartioväkeä, ja varmasti yhtä rehellistä ja uskollista henkivartioväkeä kuin sveitsiläisen kaartin[1] miehet olivat. Olkaa uskollisia kutsumuksellenne; suojelkaa sanoillanne isäntienne etuja; mutta älkää tulko työväen luo esiintyäksenne väärinä johtajina. Te ette rehellisesti voi oleskella näissä kahdessa leirissä yht'aikaa. Työväenluokka on tähän asti tullut toimeen ilman teitä. Uskokaa minua, se tulee yhä edelleenkin. Ja sitäpaitsi, työväenluokka voi tulla paremmin toimeen ilman teitä kuin teidän kanssanne.»
[1] Kansansa mestaaman Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n ulkomaalainen henkikaarti.
TOINEN LUKU
Haaste.
Vieraiden mentyä isäni heittäytyi tuoliin ja nauroi sydämensä pohjasta. En koskaan ollut nähnyt hänen nauravan niin makeasti äitini kuoleman jälkeen.
»Panenpa veikkaa, että tohtori Hammerfield ei ole eläessään tavannut sellaista vastusta. 'Minulta puuttuu tottumusta jumaluusopilliseen väittelyyn!' Huomasitko, miten hän — minä tarkoitan Everhardia — aloitti kuin lammas ja miten pian hän paisui kiljuvaksi leijonaksi. Hänellä on erinomaisen hyvin koulutettu äly. Hänestä olisi tullut mainio tiedemies, jos hänen kykynsä olisi ohjattu siihen suuntaan.»
Minun tarvinnee tuskin sanoa, että olin suuresti kiintynyt Ernest Everhardiin. Se perustui, paitsi siihen, mitä hän oli sanonut ja millä tavalla hän oli sanonut, myöskin häneen itseensä. En ollut koskaan ennen nähnyt hänen kaltaistaan miestä. Ja minä luulen, etten senvuoksi ollut mennyt naimisiin, vaikka olinkin jo neljänkolmatta. Pidin hänestä, se minun täytyi myöntää itselleni. Ja mieltymykseni ei suinkaan perustunut yksistään hänen henkiseen lahjakkuuteensa ja taitavaan todistelukykyynsä. Valtavista lihaksistaan ja tanakasta niskastaan huolimatta hän teki minuun avomielisen, suunnattoman lahjakkaan poikasen vaikutuksen. Minusta tuntui, että tuon hengenmiekan heiluttajan naamarin takana oli herkkä ja hienotunteinen sydän. Miten johduin sitä ajattelemaan, en tiedä, mutta naisellinen vaistoni vakuutti sitä minulle.
Hänen soinnukkaassa äänessään oli jotakin, mikä tunki sydämeeni. Se kaikumistaan kaikui korvissani, ja minusta tuntui, että halusin kuulla sitä uudestaan — ja nähdä naurunväreen hänen silmissään, joka oli niin vastakkaista hänen kasvojensa tyynelle vakavuudelle. Ja sitäpaitsi tunsin sielussani liikkuvan epämääräisiä tunteita. Minä rakastin häntä jo melkein silloin, vaikka olenkin varma siitä, että olisin helposti unohtanut hänet, jollen olisi häntä sen koommin nähnyt.
Mutta niin ei oltu sallittu. Isäni äskenherännyt innostus yhteiskuntaoppiin ja ne päivällispidot, joita meillä tuon tuostakin oli, olivat lähinnä syynä siihen, että jälleen kohtasimme toisemme. Isä ei ollut sosiologi. Hänen avioliittonsa äitini kanssa oli ollut hyvin onnellinen, ja toiselta puolen oli hänellä tieteensä, fysiikan, alalla ollut suuri menestys. Mutta kun äiti kuoli, ei hänen oma työskentelynsä riittänyt täyttämään tyhjäksi jäänyttä tilaa. Ensi aluksi hän jonkun verran tutki filosofiaa, kiintyen sitten taloustieteeseen ja yhteiskuntaoppiin. Hänellä oli voimakas oikeudentunto, ja pian hänessä heräsi valtava viha vääryyttä kohtaan. Minä iloitsin sydämessäni noista uuden elämän elpymisen oireista, joskin minulla tuskin oli aavistusta siitä, mihin ne päättyisivät. Poikasen innolla hän heittäytyi uusiin harrastuksiinsa välittämättä siitä, mihin ne hänet johtaisivat.