Minä huomasin, että Jackson todella oli sellainen nöyrä ja taipuvainen mies, jollaiseksi hänet oli minulle esitetty. Hänellä oli tekeillä jonkinlainen ruokoteos, ja hän jatkoi keskeyttämättä työtään keskustellessamme. Mutta hänen nöyryydestään ja alistuvaisuudestaan huolimatta olin huomaavinani hänessä kytevän katkeruuden ensimmäiset oireet, kun hän sanoi:
»Olisi niiden toki sietänyt antaa minulle vaikkapa vain vahdin[1] paikka.»
[1] Siihen aikaan varastaminen oli uskomattoman yleistä. Jokainen varasti omaisuutta joltakulta. Yhteiskunnan herrat varastivat laillisesti tai muuten laillistuttivat varkautensa, jotavastoin köyhät ihmiset varastivat laittomasti. Mikään ei ollut turvassa ilman vartijoita. Hirvittävän suuri joukko ihmisiä toimi vartijoina, joiden tehtävänä oli omaisuuden suojeleminen. Varakkaiden talot olivat todellisia suojaholveja ja linnoituksia. Meidän omien lastemme tapa joskus »puhaltaa» toisille ihmisille kuuluvia esineitä on jäännös tuon kaukaisen menneisyyden varastelusta, joka siihen aikaan oli aivan yleistä.
Minä en saanut hänestä paljoakaan irti. Hän teki minuun typerän ihmisen vaikutuksen, mutta näppäryys, mikä oli hänelle ominaista hänen työskennellessään toisella kädellään, järkytti minun käsitystäni hänen typeryydestään. Se herätti minussa uuden ajatuksen.
»Miten teidän kätenne sattui joutumaan tuohon koneeseen?» kysäisin.
Hän katseli minua tylsästi ja ihmetellen ja pudisti päätään. »En tiedä.
Niin se vain kävi.»
»Huolimattomuusko?» kysyin.
»Ei», vastasi hän, »minä en sitä sellaiseksi sanoisi. Minä olin ylityössä ja lienen ollut jonkun verran väsynyt. Minä puskin noissa tehtaissa seitsemäntoista vuotta, ja olen pannut merkille, että useimmat noista tapaturmista tapahtuvat juuri ennen tehtaan pillin[1] vihellystä. Minä olen aivan varma, että useimmat tapaturmat tapahtuvat juuri viimeisellä työtunnilla ennen pillin puhallusta. Ihminen ei ole niin nopsa työskenneltyään yhtä mittaa koko päivän. Minä olen nähnyt monenkin joutuvan koneiden väliin ja ruhjoutuvan lihamöhkäleeksi, itse tietämättään mitään.»
[1] Työläiset kutsuttiin työhön ja päästettiin työstä vihellyttämällä pillejä, jotka päästivät tavattoman raa'an, kirkuvan äänen.
»Monenkin, sanoitte?» kysäisin.