Sen perästä ei enää paljon keskusteltu ja pian päivällinen päättyi. Vieraat jättelivät hyvästi allapäin ja hiljaisin äänin. Näytti melkein siltä, kuin heitä olisi peloittanut kuva, minkä olivat nähneet.
»Asema todellakin on vakava», sanoi mr Calvin Ernestille. »Eikä minulla ole juuri mitään muistuttamista teidän kuvaustanne vastaan. Olen eri mieltä teidän kanssanne ainoastaan mikäli on kysymys keskiluokan perikadosta. Me tulemme säilyttämään olemassaolomme, ja me kukistamme trustit.»
»Ja palaamme esi-isiemme kannalle», jatkoi Ernest hänen lausettaan.
»Vaikkapa niinkin», vastasi mr Calvin juhlallisen vakavasti. »Käsitän kyllä, että se on tavallaan jonkinlaista koneitten särkemistä ja että se on typerää. Mutta elämähän kokonaisuudessaan on typerää meidän päivinämme. Ja kaikessa tapauksessa meidän koneensärkemisemme on sentään käytännöllistä ja mahdollista, jota teidän haaveenne eivät ole. Teidän sosialistinen haaveenne on — niin, se on haave. Me emme voi seurata teitä.»
»Soisin teidän tuntevan hiukan enemmän kehitystä ja yhteiskuntaoppia», sanoi Ernest vakavasti heidän kätellessään hyvästiksi. »Se säästäisi meiltä monta ikävyyttä.»
KYMMENES LUKU.
Pyörremyrskyssä.
Liikemiesten päivällisten jälkeen seurasi sarja kaameita tapauksia. Ja minä, joka olin ikäni elänyt rauhallisessa ja hiljaisessa yliopistokaupungissa, löysin yht'äkkiä itseni suurten maailmantapahtumain pyörteestä. En tiedä, johtuiko se rakkaudestani Ernestiin vaiko siitä selvästä yhteiskunnan tilan näkemyksestä, minkä Ernestin johdolla olin saavuttanut, mutta minusta oli tullut kumouksellinen, ja minut vetivät pyörteisiinsä tapaukset, joita en vielä kolme kuukautta sitten olisi lainkaan ymmärtänyt.
Minun omat kohtaloni kärjistyivät yhtärinnan suuren yhteiskunnallisen kärjistymisen kanssa. Ensiksi tapahtui isän erottaminen yliopistosta. Totta kyllä häntä ei muodollisesti erotettu, mutta vaadittiin jättämään erohakemuksensa. Se sellaisenaan ei paljoa merkinnyt. Itse asiassa se huvitti isää. Se huvitti häntä erittäinkin siihen katsoen, että tuota erottamista oli jouduttanut hänen kirjansa »Economics and Education» ilmestyminen. Se lujitti hänen käyttämiään todistuskappaleita, hän arveli. Tarvittiinko enää parempaa esimerkkiä osoittamaan, että kapitalistiluokka vallitsee koululaitosta.
Mutta tämä todistus ei laajalle levinnyt. Kukaan ei tietänyt, että hänet oli pakotettu eroamaan yliopistosta. Hän oli niin etevä tiedemies, että sellainen uutinen kerrottuna hänen pakollisen eroamisensa syitten yhteydessä olisi synnyttänyt myrskyn. Sanomalehdet sirottelivat hänelle ylistyksiä ja kunnianosoituksia ja kiittelivät häntä siitä, että hän oli jättänyt yksitoikkoisen luentosalin omistaakseen koko aikansa tieteellisille tutkimuksille.