"Jim Hall", sanoi tuomari Scott, ja isä ja poika katsoivat merkitsevästi toisiinsa.
Sitten he kääntyivät Valkohampaan puoleen. Sekin makasi kyljellään. Sen silmät olivat sulkeutuneet, mutta luomet kohoutuivat hiukan sen koettaessa katsoa heihin, kun he kumartuivat sen puoleen, ja häntä värisi huomattavasti yrittäessään turhaan liehua. Weedon Scott taputti sitä, ja sen kurkussa korisi mielihyvän murina. Mutta perin heikko se oli, ja pian sekin taukosi. Silmäluomet sulkeutuivat ja koko ruumis näytti herpoutuvan ja lysähtävän kokoon.
"Se on aivan lopussa, poika parka", sanoi isäntä.
"Koetetaan sentään", arveli tuomari lähtien puhelimelle.
"Totta sanoen sillä on yksi mahdollisuus tuhannesta", selitti eläinlääkäri puuhailtuaan puolitoista tuntia Valkohampaan ääressä.
Päivä alkoi sarastaa akkunain lävitse ja tehdä sähkövalon kalpeaksi. Lapsia lukuunottamatta koko perhe oli kerääntynyt eläinlääkärin luo kuulemaan hänen tuomiotaan.
"Yksi taittunut takajalka", hän jatkoi. "Kolme taittunutta kylkiluuta, ja ainakin yksi niistä on lävistänyt keuhkot. Sen veri on vuotanut melkein kuiviin. Myöskin on varsin luultavaa, että se on saanut sisäisiä vammoja. Varmaankin sen päälle on hypätty. Ja sitten vielä kolme luodinreikää läpi koko ruumiin! Yksi mahdollisuus tuhannesta on jo aika uskallettua. Ei ole yhtä mahdollisuutta kymmenestäkääntuhannesta."
"Mutta me emme saa jättää käyttämättä ainoatakaan mahdollisuutta, jos siitä on vain apua", huudahti tuomari. "Maksakoon se mitä tahansa. Käsitelkää sitä X-säteillä — millä hyvänsä — Weedon, sähkötä heti San Franciscoon tohtori Nicholsille. — Älkää pahastuko tohtori, kyllähän ymmärrätte, nyt täytyy käyttää jokaista keinoa."
Eläinlääkäri hymyili suopeasti.
"Tietysti minä ymmärrän. Sen hyväksi kannattaa tehdä kaikki. Sitä täytyy hoitaa kuin ihmistä ikään, kuin sairasta lasta. Älkää unohtako, mitä sanoin lämpömäärästä. Tulen takaisin kello kymmeneltä."