"Siunattu susi", korjasi tuomarin vaimo.
"Niin, Siunattu susi", myönsi tuomari. "Ja siten minä aion tästä lähtien sitä nimittää."
"Sen täytyy oppia uudestaan kävelemään", virkkoi lääkäri; "olisi parasta aloittaa nyt heti. Ei se tee mitään. Viekää se vain ulos pihalle."
Ja ulos se astelikin kuin kuningas, ympärillään koko Sierra Vista valmiina hoivaamaan. Se oli perin heikko, ja kun se pääsi ruohokentälle, se laskeutui pitkälleen ja levähti.
Sitten se jatkoi matkaansa. Valkohampaan lihaksiin tuli vähitellen voimaa, ja veri alkoi kiitää niiden kautta. Jouduttiin tallien luo, ja siellä makasi ovella Collie ympärillään puoli tusinaa pikkaraisia penikoita, jotka kisailivat päivänpaisteessa.
Valkohammas katseli ihmetellen. Collie ärisi sille varoitellen, ja se pysyikin huolellisesti loitolla. Silloin isäntä työnsi kenkänsä kärjellä yhtä noista kömpivistä olennoista Valkohammasta kohti. Se pörrötti epäluuloisena karvojaan, mutta isäntä vakuutti sille, että kaikki oli paikallaan. Collie, jota muuan naisista piteli sylissään, vartioi sitä mustasukkaisena ja vakuutti äristen, ettei kaikki ollut paikallaan.
Penikka piehtaroi sen edessä. Se luimisti korviaan ja tarkkasi uteliaana. Molempien kuonot koskettivat toisiaan, ja se tunsi penikan pienen lämpöisen kielen lipuvan pitkin huuliaan. Valkohampaan kieli työntyi esiin, se ei tietänyt miksi, ja se nuoleskeli penikan kuonoa.
Jumalat tervehtivät tätä toimitusta käsiään taputellen ja ihastunein huudoin. Valkohammas oli ymmällään ja katsoi heihin kuin arvoitukseen. Sitten heikkous sai jälleen vallan ja se laskeutui pitkälleen, korvat luimussa, pää sivulle painuneena, penikkaa tarkastellen. Toisetkin penikat kömpivät sitä kohti Collien suureksi harmiksi, ja vakavana se salli niiden kiivetä ja kuppelehtia ylitsensä. Ensinnä, jumalain paukuttaessa suosiotaan, siinä ilmeni hitunen entistä itsetietoisuutta ja noloutta. Mutta tämä katosi penikkain kuperkeikkain jatkuessa, ja se makasi silmät puolittain ummessa, torkahtaen raukeana päivänpaisteeseen.