"Saatte olla varma siitä, että lukitsin sen", kuului kiihkeä vastaus.
Valkohammas luimisti mielistelevästi korviaan, mutta jäi paikalleen, koettamattakaan lähetä.
"Minun täytyy viedä se mukanani maihin."
Matti astui pari askelta Valkohammasta kohti, mutta tämä livahti tiehensä. Ajuri hyökkäsi ajamaan takaa, ja Valkohammas luikahti erään miesjoukon jalkojen lomitse. Sivuuttaen, kiertäen, pyörähdellen se kiiti kantta pitkin vältellen joutumasta kiinni.
Mutta kun rakastettu isäntä puhui, se tuli viipymättä totellen hänen luokseen.
"Eipäs tule sen luo, joka on kaiken aikaa sitä ruokkinut", mutisi ajuri mielipahoillaan. — "Ja te ette ole ravinnut sitä koskaan ensi päivän perästä. Piru minut periköön, jos käsitän, mistä se tietää teidät isännäksi."
Scott, joka oli taputellut Valkohammasta, kumartui äkkiä lähemmäksi ja osoitti vereksiä viilloksia sen kuonossa ja sen silmien välissä ammottavaa haavaa.
Mattikin kumartui ja tunnusteli Valkohampaan vatsanalusta.
"Me unohdimme akkunan. Se on alta aivan veressä. Taisi lentää suoraa päätä puhki."
Mutta Weedon Scott ei kuunnellut. Hän mietiskeli nopeasti. Auroran torvi huusi viimeistä kertaa. Miehiä riensi siltaa myöten alas rannalle. Matti irroitti huivin kaulastaan ja ryhtyi kiinnittämään sitä Valkohampaan kaulaan. Scott tarttui ajurin käteen.