Hay Stockard poltti piippunsa tyhjäksi tulen ääressä. Tuijottaessaan heikkenevään hiillokseen hän koetti ajatuksissaan seurata Koyukuk-joen tuntematonta yläjuoksua, tuon ihmeellisen joen, jonka pohjoisnavanpuoleinen retkeily päättyi täällä, missä se liitti vetensä liejuiseen Yukon-virtaan. Jos erään haaksirikkoutuneen merimiehen viimeisiin sanoihin oli luottamista, hän kun oli tehnyt tämän kamalan matkan maitse, ja jos hänen nahkaliiveistään tavattu pullo, joka sisälsi kultahiekkaa, jotain merkitsi, niin silloin olisi Pohjolan aarreaitta tuolla ylhäällä ikuisen talven maassa. Ja sinne johtavan portin kaitsijana seisoi Punainen Baptiste, tämä puolienglantilainen sekasikiö ja luopio, ja hän sulki tien.
— Haa! — Hay Stockard potkaisi hiilloksen sammuksiin. Sitten ojentautui hän laiskasti seisomaan ja kääntyi huolettomin ilmein katselemaan hohdetta pohjoisella taivaanrannalla.
2.
Hay Stockard sinkautti muutamia äidinkielensä karkeita, yksitavuisia kirosanoja. Hänen vaimonsa kohoitti katseensa padoista ja pannuista katsahtaen hänkin terävästi joelle. Vaimo oli kotoisin Taslinin maasta, ja hän oli oppinut määrittelemään miehensä kiihtyneet mielentilat. Koskipa kysymys taittunutta kengänhihnaa tai äkkinäistä hengenvaaraa, heti hän saattoi kuulemistaan kirouksista päätellä minkä arvoinen asia oli. Ja sentähden ymmärsi hän nyt, että kysymyksessä oli sellaista, mikä ansaitsi huomiota. Pitkä kanootti, jonka airoissa mailleen menevä aurinko välkehti, läheni joen yläjuoksulta käsin ohjautuen kohti maihinnousupaikkaa. Hay Stockard seurasi veneen kulkua jännittynein ilmein. Kolme miestä kohottautui ja kumartui, kumartui ja kohottautui säännöllisessä tahdissa; mutta punainen huivi, joka oli kierretty yhden miehen pään ympäri, veti hänen huomion puoleensa.
— Bill! — hän huusi. — Bill hei! —
Veltto jättiläinen kompuroi huojuvin; askelin toisesta teltasta ulos haukotellen ja hieroen unisia silmiään. Mutta uni karkkosi hänestä heti nähdessään vieraan kanootin.
— Tuhat tulimmaista! Tätä vielä puuttui! Senkin kirottu taivaaseen kaitsija! —
Hay Stockard kurottautui ottamaan pyssynsä, mutta ei sitä sitten ottanutkaan, hymähti vain katkerasti.
— Lähettäkää luoti hänen niskaansa — ehdotti Bill. — Siten hänestä helpoiten pääsemme. Varmasti hän turmelee meiltä kaiken jos päästämme hänet tänne. — Mutta Stockard hylkäsi tämän äärimmäisen ehdotuksen ja kääntyi käskemään vaimonsa palaamaan askareihinsa. Sitten huusi hän Billin pois rannasta. Kaksi kanooteissa seurannutta intiaania kiinnitti aluksen rantateloihin, ja kirkaspäähineinen matkustaja lähti astelemaan mäkeä ylös.
— Paavali Tarsolaisen lailla tervehdin minä teitä. Olkoon rauha ja
Jumalan armo teidän kanssanne! —