— Kun he olivat lopettaneet, menin varastonhoitajan taloon rauhallisempana kuin nyt siitä kertoessani. Hän oli pelästynyt ja pyytänyt puoliverisiä auttamaan itseään, mutta nämä eivät hyväksyneet hänen tekoaan, vaan jättivät hänet yksin selviytymään asiasta. Silloin oli hän juossut papin taloon. Minä seurasin sinne. Mutta tullessani perille oli pappi ovella vastassani ja alkoi ladella lempeitä sanoja, että vihastunut mies ei saa mennä oikeaan eikä vasempaan, vaan on hänen käännyttävä suoraan Jumalan puoleen. Rukoilin häntä isän oikeutetun vihan nimessä päästämään minut edelleen, mutta hän vastasi, että voisin sen tehdä vain hänen ruumiinsa yli, ja sitten hän vannotti minua rukoilemaan. Nähkääs, se oli kirkko, jälleen kirkko, sillä minä menin hänen ruumiinsa yli ja lähetin varastonhoitajan tapaamaan tyttäreni oman jumalansa luo, joka on huono jumala ja valkoisten miesten jumala. —

— Niin jouduin peräänkuulutettavien luetteloon, alempana olevaan asemaan lähetettiin sana, ja minulle tuli kiire eteen. Katosin Suuren Orjajärven alueen kautta, Mackenzie-laaksoa alas pitkin ikuisia jäätiköitä, poikki Valkoisten Vuorien, ohi Yukonin suuren mutkan ja aina tänne saakka. Ja tähän päivään saakka ovat teidän kasvonne ensimäiset, mitkä sen jälkeen näen valkoisella miehellä. Ja toivottavasti viimeisetkin! Täällä oleva kansa, joka on minun kansaani, on yksinkertaista väkeä, ja se on nostanut minut kunniaan. Minun sanani on heidän lakinsa ja heidän pappinsa tottelevat käskyjäni, sillä muuten en minä heitä sietäisi. Kun puhun heidän nimissään, puhun omasta puolestani. Me vaadimme saada elää rauhassa. Teidän kansaanne me emme tarvitse. Jos me sallimme teidän istua tuliemme ääressä, niin teidän jäljessänne tulevat kirkkonne, pappinne ja jumalanne. Siis tietäkää: jokaisen valkoisen miehen, joka saapuu kylääni, minä pakoitan kieltämään jumalansa. Te olette ensimäinen, ja minä tahdon olla teille suopeamielinen. Mutta parasta olisi, että täältä poistuisitte ja mitä pikemmin, sen parempi itsellenne. —

— En ole vastuussa veljieni teoista — sanoi toinen merkityksellisesti hymyillen ja täyttäen piippunsa. Hay Stockard oli joskus yhtä ajattelevainen sanoissa kuin hän oli rohkea teoissa, mutta vain joskus.

— Mutta minä tunnen teidän rotunne — vastasi toinen. — Teillä on paljon veljiä ja te väkenne kanssa kuljette vain toisten edellä. Aikaa myöten he tulevat valtaamaan tämän maan, mutta ei minun aikanani Olen kuullut heidän jo saapuneen Suuren joen pääjuoksulle, ja hyvän matkaa alempana joella ovat venäläiset. —

Hay Stockard nosti päänsä yhdellä nykäyksellä. Tämähän oli yllättävä maantieteellinen paljastus. Hudson Bay-yhtiön asemalla Fort Yukonissa oltiin toista mielipidettä joen suunnasta; siellä otaksuttiin joen päättyvän Jäämereen.

— Yukon laskee siis Beringin mereen? — hän kysyi.

— Sitä en tiedä, mutta alempana ovat venäläiset, paljon venäläisiä. Ja sellaisia ei ole täällä eikä siellä. Voittehan mennä itse, niin näette omin silmin, mutta Koyukukia ylöspäin teidän ei pidä mennä, niinkauan kuin sotilaat ja papit tottelevat minun määräyksiäni. Niin kuuluu minun käskyni, Punaisen Babtisten, jonka sana on laki, ja joka on tämän kansan päällikkö. —

— Mutta jos en menisikään alas venäläisten, enkä takaisin veljieni luo? —

— Silloin joudutte te nopeasti jumalanne luo, joka on huono jumala ja valkoisten miesten jumala. —

Aurinko nousi veripunaisena pohjoiselle taivaanrannalle. Punainen Babtiste nyökkäsi kevyesti ja asteli: takaisin leiriinsä punarinta-satakielen liverrellessä.