Nähkääs, tämä oli kestävyyskilpailu, eikä yksikään mies halua tunnustaa toista paremmaksi. Pyh! Sehän olikin astiaolutta. Olin minä perehtynyt väkevämpiinkin juomiin. Vuosikausiin en ollut ryypännyt astiaolutta; mutta aikoinani olin lipponut sitä miesten parissa, ja nyt arvelin, että kyllä kykenisin näyttämään näille poikasille, miten olutta oli oikein latkittava. Ja sitten alkoivat kemut ja minun oli ryypättävä joukon parhaiden kanssa. Jotkut heistä saattoivat kyllä laiskoitella, mutta kunniavieraalle ei se ollut luvallista.

Ja kaikki ankarat yöt, jotka olin viettänyt uutterana palavan lampun ääressä, kaikki lukemani kirjat, kaikki keräämäni viisaus välkkyi hohtavana apinamaisuuteni ja tiikerimäisyyteni edessä, jotka ryömivät esiin perinnöllisten taipumusteni syövereistä, atavistisina, taistelunhaluisina ja raakoina, uhkuen irstasta voimaa ja halua olla sikaakin sikamaisempia.

Ja kun kokous päättyi, minä seisoin vieläkin omilla jaloillani ja astuin suorana, horjumatta, mitä ei suinkaan voinut sanoa useimmista isännistäni. Muistuupa mieleeni eräs heistä, joka eräässä kadunkulmassa itki harmista huomatessaan minun pysyneen niin selvänä. Ei hän saattanut aavistaakaan, että minä pidättelin vanhan harjaantumuksen rautakourin tietoisuutta humisevissa aivoissani, hillitsin lihaksiani ja kuvotustani, säilytin ääneni tasaisena ja kevyesti luistavana ja ajatukseni johdonmukaisina ja loogillisina. Ja kaiken sen ohella minä virnistelin salaisesti. Eivätpä saaneetkaan minua narrikseen noissa juomingeissaan! Olin ylpeä urostyöstäni. Tuhat tulimmaista, ylpeilenpä siitä vieläkin — niin omituinen on miehen luonne.

Mutta seuraavana aamuna en kirjoittanut tuhatta sanaa. Olin sairas, myrkytetty. Siitä muodostui kurja päivä. Iltapuolella minun oli määrä esiintyä eräässä kokouksessa puhujana. Sen teinkin, ja olen varma siitä, että puheeni oli yhtä kehno kuin oma tilani. Eräät isännistäni istuivat ensi riveillä ottaakseen selkoa siitä, oliko edellinen ilta jättänyt minuun jälkiä. En tiedä, huomasivatko he minussa mitään jälkiä, mutta kyllä minä puolestani huomasin niitä heissä ja lohdutin itseäni sillä, että he olivat aivan yhtä sairaita kuin minäkin.

Se oli viimeinen kerta, vannoin itsekseni. Enkä sen koommin ole koskaan enää antautunut olutjuominkeihin. Muuten tuo juhla jäi joka suhteessa viimeiseksi juomakilvoittelukseni. Tosin olen ryypännyt monet kerrat senkin jälkeen, mutta aina viisaammin, varovaisemmin, turhia kilpailuja karttaen. Tällä tapaa juomari kypsyy karaistuneeksi.

Osoittaakseni, että tänä kautena elämääni juominen johtui vain toverillisuudesta, tahdon tässä mainita sen kerran, jolloin matkustin Atlannin poikki vanhassa Teutonic-laivassa. Satuin heti alkumatkasta tutustumaan erääseen englantilaiseen sähkölennätinvirkailijaan ja erään espanjalaisen laivanvarustajaliikkeen alijohtajaan. He joivat yksinomaan "hevoskauloja" — mietoa, viileätä juomaa, jossa uiskenteli omenankuori tai appelsiininkuori. Ja kaiken matkaa minäkin join "hevoskauloja" toverieni kanssa. Jos he sitä vastoin olisivat juoneet whiskyä, minäkin olisin juonut sitä heidän kerallaan. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että minä olin heikko, epäitsenäinen. Minä en suoraan sanoen välittänyt. Minulla ei ollut tässä asiassa mitään siveellistä kantaa. Olin nuorekkaan voimakas ja arkailematon, ja alkoholi oli minusta omaan itseeni nähden aivan joutava asia.

KAHDEKSASKOLMATTA LUKU

Vielä en ollut valmis työntämään kättäni Tuliliemen kainaloon. Kuta vanhemmaksi kävin, kuta suuremmaksi menestykseni kasvoi, kuta enemmän rahaa ansaitsin, sitä laajemmassa määrin pääsi maailma vaikuttamaan minuun ja sitä huomattavammin tunkeutui Tuliliemi elämääni. Kuitenkaan ei hän ollut vielä päässyt pintapuolista tuttavuutta lähemmäksi. Join seuran vuoksi, mutta yksin ollessani en nauttinut väkijuomia. Toisinaan jouduin hieman hiprakkaan, mutta moiset tilaisuudet olivat minusta varsin vähäinen hinta seuraelämän tarjoamista etuuksista.

Niin kypsymätön olin vielä Tuliliemen helmatoveriksi, että kun tähän aikaan vaivuin syvälle alakuloisuuden kuiluun, en edes uneksinutkaan etsiä apua häneltä. Sain kokea sekä ulkonaisia että sydämen huolia, jotka eivät sovellu tässä yhteydessä esitettäviksi. Mutta niiden yhteydessä esiintyi älyllisiä huolia, jotka aiheuttivat syviä seurauksia.

Minun tilanteeni ei ollut tavallisimpia. Olin lukenut liian paljon positiivista tiedettä ja viettänyt liian positiivista elämää. Nuoruuden kiihkossa olin tehnyt sen ikivanhan erehdyksen, että olin tavoitellut Totuutta liian häikäilemättömästi. Olin riistänyt hunnun sen yltä, ja eteeni oli paljastunut näky, jota en ollut kestänyt. Lyhyesti sanoen, olin kadottanut kauniin uskoni melkein kaikkeen muuhun paitsi inhimillisyyteen, ja inhimillisyys, jota kohtaan olin säilyttänyt uskoni, oli varsin alkeellista laatua.