Tiedän kantavani luurankoa tämän lahoavan ruumiin sisällä, joka on kuolemistaan kuollut aina siitä pitäen kuin synnyin. Tiedän, että sen lihakuoren alla, jota sanotaan kasvoikseni, on luiseva, nenätön pääkallo. Mutta tämä ei herätä minussa kammoa. Ken pelkää, se on terve. Kuoleman pelko auttaa elämään. Mutta Valkoisen Logiikan kirous on siinä, että se ei saata pelkäämään. Valkoisen Logiikan maailman-tauti saa ihmisen irvistämään leikillisesti Viikatemiehelle päin silmiä ja pilkkaamaan elämisen taikalyhtykuvasarjaa.
Ratsastaessani minä katselen ympärilleni, ja joka taholla voin nähdä luonnollisen valinnan säälimätöntä ja loppumatonta tuhlausta. Valkoinen Logiikka haluaa itsepintaisesti avata kauan sulkeutuneina pysyneet kirjat ja kohta kohdalta, luku luvulta esittää näkemäni ihanuuden ja ihmeellisyyden turhuuden ja tomun sananparsin. Ympärilläni kaikuu surinaa ja sirinää, ja minä tiedän sen lähtevän hyttysparvesta, joka lyhyen hetken vinkuu heikkoa valitustaan.
Minä palaan maatilani halki. Päivä on hämärtynyt ja petoeläimet ovat liikkeellä. Minä katselen tuota säälittävää traagillista näytelmää, jossa elämä imee elämästä ravintoa. Tässä ei ilmene mitään moraalisuutta. Ainoastaan ihmisessä on moraalisuutta ja ihminen sen loi — toiminnan lakikirjan, joka edistää elämää ja kuuluu totuuden vähemmänarvoiseen lajiin. Mutta kaiken tämän minä tiesin ennestään, pitkällisen tautini väsyttävinä päivinä. Nämä olivat noita suurempia totuuksia, jotka niin menestyksellisesti opin unohtamaan; totuuksia jotka olivat niin vakavia, että kieltäydyin käsittämästä niitä vakavasti ja kisailin niiden kanssa niin hellävaroen, kuin ne olisivat olleet tietoisuuden takana nukkuvia koiria, joita en halunnut herättää. Minä vain koskettelin niitä ja annoin niiden sitten levätä. Olin liian viisas, liiaksi pahanilkisen viisas herättääkseni ne. Mutta nyt Valkoinen Logiikka kaikesta huolimatta herättää ne, sillä tuo urhea Valkoinen Logiikka ei pelkää ainoatakaan maallisten unelmain hirviötä.
"Tuomitkoot vain kaikkein koulujen tohtorit minut", kuiskaa Valkoinen Logiikka ratsastaessani edelleen. "Mitäpä siitä? Minä olen totuus. Sinä tiedät sen. Sinä et voi taistella minua vastaan. Minun sanotaan edistävän kuolemaa. Mitäpä siitä? Se on totuutta. Elämä valehtelee elääkseen. Elämä on lakkaamatonta valehtelemis-menetelmää. Elämä on hullua karkeloa valtakunnassa, missä ilmiöt virtaavat mahtavana luoteena ja vuoksena, kahlehdittuina meille tuntemattomien kuiden vaihteluihin. Ilmiöt ovat aaveita. Elämä on aaveiden maa, missä ilmiöt vaihtuvat, sekaantuvat toisiinsa, sulautuvat keskenään ja kaikkein toisten kanssa, jotka ovat, jotka eivät ole, jotka aina liehuvat, häipyvät ja katoavat, ainoastaan saapuakseen uusina ilmiöinä, toisina ilmiöinä. Sinä olet sellainen ilmiö, sinä olet muodostunut lukemattomista menneistä ilmiöistä. Kaikki, minkä ilmiö voi tietää, on kangastusta. Sinä tunnet halun kangastukset. Juuri nämä kangastukset ovat niiden ilmiöiden käsittämättömiä ja arvaamattomia kasautumia, jotka keräytyvät sinuun ja muodostavat sinut menneisyydestä, jotka sitten hajaannuttuasi pyyhkäisevät sinut toisiin käsittämättömiin ja arvaamattomiin ilmiökasautumiin kansoittamaan tulevaisuuden aaveiden maata. Elämä on aaveista muodostunutta ja katoavaa. Sinäkin olet aave. Kaikkien niiden ilmiöiden kautta, jotka olivat ennen sinua ja muodostavat nyt sinut, sinä kohosit kehityksen mudasta, ja sinne sinä katoat, sulautuen niiden ilmiöiden aineksiin, jotka syntyvät sinun jälkeesi."
Luonnollisesti en voi vastata tähän mitään, ja ratsastaessani edelleen illan varjojen kautta minä hymyilen ivallisesti tuolle Suurelle Fetishille, joksi Compte nimitti maailmaa. Ja minä muistan, mitä eräs toinen tunteen pessimisti on sanonut: "Katoavaista on kaikki. Niiden, jotka syntyvät, täytyy kuolla; ja kuoltuaan he iloitsevat siitä, että saavat levätä."
Mutta tuolla saapuu hämärikössä muuan, joka ei iloitse siitä, että pääsee lepoon. Hän on eräs maataloni työläisiä, vanha italialainen siirtolainen. Hän paljastaa päänsä nöyrästi, koska minä mukamas olen hänelle elämän herra. Minä merkitsen hänelle ravintoa, suojaa ja olemassaoloa. Hän on raatanut juhdan lailla kaiken elämänsä ja elänyt vähemmän mukavasti kuin hevoseni oljilla peitetyissä pilttuissaan. Työ on tehnyt hänet raajarikoksi. Hän ontuu astuessaan. Toinen olkapää on vääntynyt toista ylemmäksi. Kädet ovat käsnäisiä käpäliä, inhoittavia, kamalia. Elämän ilmiönä hän on peräti kurja kappale. Hänen aivonsa ovat yhtä typerät kuin ruumis ruma.
"Hänen aivonsa ovat niin typerät, ettei hän tiedä olevansa ilmiö", virkkaa Valkoinen Logiikka nauraa hihittäen. "Hän on tunteiltaan juovuksissa. Hän on elämän unelman orja. Hänen aivonsa ovat täynnä ylijärjellisiä vakaumuksia. Hän uskoo ylimaailmaan. Hän on kuunnellut profeettain houreita, ja nämä ovat puhaltaneet hänen eteensä paratiisin loistavan saippuakuplan. Hän tuntee sekavaa sukulaisuutta itse loihtimiinsa epäoleellisuuksiin nähden. Hän näkee puolivarjoisina näkemyksinä itsensä karkeloivan fantastisesti avaruuden ja tähtimaailman päiväin ja öiden halki. Hän ei tunne vähintäkään epäilystä siitä, että maailmankaikkeus on luotu häntä varten ja että hänen määränsä on elää ikuisesti epäaineellisessa ja yliaistillisessa valtakunnassa, jonka hän ja hänen kaltaisensa ovat laatineet vertauksien ja petosten avulla.
"Mutta sinä, joka olet avannut kirjat ja päässyt osalliseksi kauheasta luottamuksestani — sinä tiedät, mikä hän oikeastaan on, sinun ja tomun veli, kosmillinen pila, kemiallinen kepponen, vaattein verhottu eläin, joka kohosi kiljuvan eläimellisyyden laumasta sen vuoksi, että hänellä sattui olemaan kaksi isoavarvasta, jotka saattoi taivuttaa toisia vastaan. Hän on niin hyvin shimpanssin kuin gorillan veli. Hän lyö rintojaan kiukuissaan ja karjuu ja vapisee kataleptisessa kurjuudessaan. Hän tuntee hirvittäviä atavistisia mielijohteita, ja hänet ovat muodostaneet kaikenkaltaiset pohjattomien ja unohdettujen vaistojen riekaleet."
"Mutta hän uneksii olevansa kuolematon", minä väitän heikosti. "On kerrassaan ihmeellistä, että niin typerä möhkäle asettuu ajan selkään ja ratsastaa ikuisuuksia."
"Pyh!" kuuluu vastaus. "Haluttaisiko sinua sitten sulkea kirjat ja vaihtaa paikkaa tämän olion kanssa, joka on vain ruokahalua ja pyyteitä, vatsan ja kupeiden marionetti?"