"Minä olin erilainen kuin muut heimolaiseni. Rannalla oli joukko katkenneita ja vääristyneitä kaaripuita ja vettyneitä lankkuja — ne olivat jätteitä venheestä, jollaista heimoni ei koskaan ollut rakentanut. Ja sitä paitsi muistan vielä, että eräällä kohdalla saarta, josta on avoin näköala kolmelle suunnalle merelle, kasvoi korkea ja suora mänty, joita tavallisesti ei Aleuteilla tapaa. Kerrottiin, että kaksi miestä oli saapunut saarelle tuossa venheessä, joka nyt hylkynä makasi rannalla. He olivat valkoisia kuten tekin ja heikkoja kuin lapset hyljeajan kuluessa loppuun ja miesten palatessa tyhjin käsin kotiin. Kaiken tämän olen kuullut vanhoilta ukoilta ja akoilta, jotka taas ovat kuulleet sen isiltään ja äideiltään. Vieraat valkoiset miehet eivät pitäneet meidän tavoistamme, mutta he vahvistuivat saatuaan kalaa ja rasvaa ja pian olivat he väkevämpiä kuin me. He rakensivat kumpikin itsellensä oman talon ja ottivat parhaat naisistamme puolisoikseen, ja ennen pitkää syntyi heille lapsia. Niin syntyi myöskin hän, josta sittemmin tuli isäni isoisä.
"Kuten jo äsken mainitsin, olin minä erilainen kuin muut heimolaiseni, sillä suonissani juoksee mereltä saapuneen valkoisen miehen voimakasta verta. Kerrotaan meillä olleen omat lakimme ennen valkoisten miesten saapumista. Mutta he olivat ylpeitä ja taisteluhaluisia, ja he taistelivat miehiämme vastaan, kunnes ei enää ollut hengissä ainoatakaan, joka olisi uskaltanut taistella. He tekivät itsensä päälliköiksi, poistivat vanhat lakimme ja antoivat meille uudet, joiden mukaan mies siitälähtien oli isänsä eikä äitinsä poika, kuten siihen saakka oli ollut asianlaita. He määräsivät myöskin, että ensiksi syntynyt poika perii isänsä omaisuuden ja että toisten veljien ja sisarten pitää parhaansa mukaan auttaa häntä. He antoivat meille muitakin lakeja. He opettivat meille uuden tavan pyydystää kaloja ja surmata karhuja, joita metsät olivat täynnä, ja samoin opettivat he meidät kokoomaan suuria varastoja vaikeita aikoja varten. Kaikki tuo oli hyvää.
"Mutta kun he olivat päässeet päälliköiksi, eikä kansassamme ollut enää ainoatakaan miestä, joka olisi rohjennut uhmata heitä, alkoivat nuo kummalliset valkeat miehet sotia toisiansa vastaan. Ja se, jonka verta juoksee minun suonissani, pisti hyljekeihäänsä käsivarren pituudelta tuon toisen valkean miehen ruumiiseen. Heidän lapsensa jatkoivat taistelua, ja aina minun aikoihini saakka surmasivat he toisiaan. Minä olin ainoa suvustani. Toisessa suvussa oli vain yksi tyttö, Unga, joka asui äitinsä luona. Isämme, hänen ja minun, eivät eräänä päivänä palanneetkaan kalastusmatkalta; mutta nousuvesi kuljetti sittemmin heidän ruumiinsa, jotka olivat lujasti takertuneet toisiinsa, kuolleina rannalle.
"Ihmiset puhuivat paljon sukujen välisestä taistelusta, ja vanhat miehet pudistivat päitänsä ja vakuuttivat taistelun alkavan uudelleen minun ja hänen lapsien synnyttyä. Kaikesta tästä lörpöttelivät he minulle minun vielä lapsena ollessa, ja lopulta aloin minä pitää Ungaa vihollisena, joka antaa elämän lapsille, jotka tulevat taistelemaan minun lapsiani vastaan. Ajattelin tätä joka päivä, ja kun kasvoin nuorukaiseksi, kyselin toisilta, miksi asiat olivat sillä kannalla. Ja he vastasivat: 'Sitä emme me tiedä, mutta niin on joka tapauksessa asianlaita ollut esi-isiesikin aikana.' Minä ihmettelin, miksi niiden, jotka eivät vielä ole syntyneetkään, täytyy jatkaa niiden taistelua, jotka ovat jo kuolleet, enkä voinut huomata tällaista asiaintilaa oikeudenmukaiseksi. Mutta ihmiset sanoivat, että niin täytyisi asian olla, ja että minä olin vain ymmärtämätön nuorukainen.
"He sanoivat minulle, että minun pitäisi huolehtia siitä, että sukuni tulisi vanhemmaksi ja voimakkaammaksi kuin Ungan suku. Se olisikin ollut helppo tehtävä, sillä olinhan minä päällikkö, jota ihmiset kunnioittivat esi-isieni lakien ja urotöiden sekä omistamieni rikkauksien takia. Nuorista tytöistä olisi ken hyvänsä tullut luokseni, mutta yksikään heistä ei ollut minun mieleiseni. Vanhat miehet ja nuorten tyttöjen äidit kehoittivat minua kiiruhtamaan, sillä metsästäjät alkoivat jo tarjoilla Ungan äidille suuria lahjoja hänen tyttärestään; ja jos hänen lapsensa syntyisivät ennen minun lapsiani, niin koituisi asemani sangen epävarmaksi.
"En kuitenkaan löytänyt ainoatakaan tyttöä, joka olisi miellyttänyt minua, ennen kuin eräänä iltana palatessani kotiin kalastusretkeltä. Aurinko oli taivaanrannassa loistaen suoraan silmiini, tuuli oli navakka ja kajakit lensivät huimasti eteenpäin valkoisilla laineilla. Sattumalta kulki Ungan kajaki minun kajakini ohitse, ja hän katsahti minuun — mustat hiukset liehuen kuin öinen pilvi ja posket kosteina vaahdon pärskeestä. Kuten äsken sanoin, loisti aurinko suoraan silmiini, ja minä olin vain nuorukainen. Mutta kuinka olikaan, samassa selveni minulle, että mieleni oli vallannut miehen ja naisen välinen vetovoima. Hän katsahti vielä kerran minuun — niin kuin vain Unga voi katsoa — ja minä tunsin uudelleen mielessäni miehen ja naisen välisen vetovoiman. Toiset huutelivat äänekkäästi meidän kiitäessämme heidän hitaitten oomiak'iensa ohi ja jättäessämme heidät kauaksi taaksemme. Mutta Unga hoiti hyvin airojansa. Sydämeni vavahteli kuin tuulen pullistama purje, enkä minä voittanut häntä. Tuuli kasvoi, meri kuohui valkoisena, ja kajakimme hyppelivät hylkeitten tavoin auringon kultaamilla laineilla."
Naas kumartui tuolissaan samaan asentoon kuin ohjasinairoa hoitaessa — näytti aivan kuin olisi hän uudelleen elänyt tuon kilpasoudun. Kaminin vieressä oli hän näkevinään Ungan liehuvat hiukset ja hänen keinuvan kajakinsa. Myrsky suhisi hänen korvissaan, ja hän tunsi suolaisen ilman täyttävän sieramensa.
"Mutta Unga saapui ennen minua rannalle ja juoksi nauraen äitinsä majaan. Suuri ajatus heräsi mielessäni sinä yönä — ajatus, kyllin arvokas kaiken Akatanin kansan päällikölle. Kun kuu oli noussut, menin minä hänen äitinsä majalle ja katselin Yash-Nooshin tavaroita, jotka olivat kootut majan ulkoseinustalle! Yash-Noosh oli kelpo metsästäjä, jolla oli mielessä toivo päästä Ungan lapsien isäksi. Toiset nuoret miehet olivat aikaisemmin painanneet seinustalle omaisuutensa ja olleet pakoitetut ottamaan sen jälleen pois; jokainen nuori mies teki kasansa korkeammaksi kuin edellisen oli ollut.
"Ja minä nauroin kuulle ja tähdille ja menin omaan majaani, jonne kaikki rikkauteni olivat kootut. Minä kuljin monta kertaa edestakaisin, kunnes kasani oli kymmenen kertaa suurempi Yosh-Nooshin kasaa. Siinä oli auringonpaisteessa kuivattua ja savustettua kalaa; neljäkymmentä karvaisen ja parikymmentä paljaan hylkeen vuotaa, joista jokainen oli sidottu kiinni ja täytetty öljyllä; kymmenen karhunnahkaa, jotka karhut olin omin käsin tappanut keväällä, sekä myöskin helmiä, peittoja ja punakangasta, jotka kaikki olin vaihtanut kauempana idässä asuvalta kansalta. Ja minä katsoin Yosh-Nooshin kasaa ja hymyilin. Sillä minä olin Akatanin päällikkö, rikkauteni oli suurempi kuin kaikkien nuorten miesteni, ja esi-isäni olivat suorittaneet suurtöitä, muodostaneet lakeja ja saattaneet nimensä ikuisiksi ajoiksi kansan huulille.
"Aamun tultua meloin uudelleen Ungan äidin majalle. Kasani oli koskematon. Naiset hymyilivät ja puhelivat leikillisesti keskenään. Minä ihmettelin, sillä eihän koskaan oltu nähty edullisempaa tarjousta. Seuraavana yönä kuljetin sinne lisää tavaroita ja vedin joukkoon myöskin oomiak'ini, joka oli arvokkaampi kuin kaksikymmentä kajakia yhteensä. Aamulla oli kaikki korjattu pois.