Kuten sanottu — kun jumalat loivat Axel Gundersonin, muistivat he muinaiset töittensä työt ja muodostivat hänet sellaiseksi mieheksi, jollaisia he olivat luoneet maailman ollessa vielä sangen nuori. Yli seitsemän jalkaa pitkällä vartalollaan kantoi hän komeata pukua, joka osoitti hänet viideksi Eldoradon mahtimieheksi. Hänen rintansa, kaulansa ja jäsenensä olivat jättiläismäiset, ja hänen lumikenkänsä olivat lähes yardia pitemmät toisten miesten käyttämiä, sillä niidenhän piti kannattaa kolmensadan naulan painoista miestä. Hänen jäykät piirteensä, tuuheat kulmakarvansa, leveät leukapielensä ja pelottomat vaaleansiniset silmänsä todistivat hänen tuntevan vain yhden elämän monista laeista — vallan määrätä ja käskeä. Kuin keltainen silkki peittivät hänen huurteiset hiuksensa hänen korvansa ja laskeutuivat karhunnahkaturkin kaulukselle.
Pian ehtivät vieraat majalle, ja koiranruoskansa varrella kolkutti vieras Malemute Kidin ovelle, aivan kuin pohjoismainen vikingi ryöstöretkillään etelässä lienee tapparansa varrella kolkuttanut linnan portille sisäänpääsyä vaatien.
Prince kääri ylös paidanhihansa ja alkoi alustaa taikinaa katsoen samalla silloin tällöin noihin kolmeen vieraaseen. Katsomista he ansaitsivatkin, sillä moisia vieraita saa harvoin samalla kertaa nähdä saman katon alla. Tuo omituinen vieras, jolle Malemute Kid oli antanut nimen uusi Odysseus, piti häntä edelleen melkein hypnotisen mielenkiinnon vallassa. Mutta erikoisesti kiinnittivät nyt hänen huomiotaan Axel Gunderson ja hänen vaimonsa. Axel Gundersonin vaimo oli matkasta väsynyt, sillä elettyään mukavissa ja lämpimissä huoneissa aina siitä saakka kuin hänen miehensä oli tullut rikkaaksi oli hän tottumaton matkavaivoihin. Hän nojautui miehensä leveään rintaan, aivan kuin hento kukkanen nojautuu muuriin, vastasi leikillisesti Malemute Kidin hyväntahtoiseen pilaan ja saattoi Princen veren omituisesti kuohumaan katsahtaessaan joskus häneen syvillä, mustilla silmillään. Sillä Prince oli mies, hän oli terve ja reipas, eikä hän useampiin kuukausiin ollut edes nähnytkään naista. Nainen, intiaanitar, oli häntä vanhempi. Mutta hän oli aivan erilainen kuin ne alkuasukasnaiset, jotka hän ennen oli nähnyt. Hän oli matkustellut — ollut myöskin hänen kotimaassaan, sai hän kuulla keskustelun aikana. Hän tiesi enimmän osan siitä, mitä hänen rotunsa naiset tavallisesti tietävät, mutta sitäpaitsi tiesi hän paljon sellaistakin, jota ei voi vaatia heidän tietävän. Hän taisi valmistaa aterian auringonpaisteessa kuivatusta kalasta ja laatia vuoteen lumeen. Ja sitten kiusasi hän heitä yksityiskohtaisilla kuvauksillaan moniherkkuisista päivällisistä ja herätti heidän mielissään äkillisen rauhattomuuden mainitsemalla ruokalajeja, joita he muinoin olivat tunteneet ja syöneetkin, mutta nyt melkein kokonaan unhoittaneet. Hän tunsi täydellisesti hirven, karhun ja pienen siniketun luonteet ja tavat, vieläpä tunsi hän hylkeittenkin elämän kaukana Tyynen valtameren pohjoisosissa. Hän tiesi kaiken sen, mitä tarvitsee tietää metsässä tahi joella liikkuessa. Ihmisten, lintujen ja nelijalkalkaisten eläinten jäljistä ilmisaatavat seikat luki hän kuin avoimesta kirjasta. Ja kuitenkin näki Prince huvitetun ilmeen hänen kasvoissaan hänen lukiessaan "Leirin lakia". Tuon epistolan oli kirjoittanut auttamaton Bettles ollessaan kerran ylen riehakkaalla tuulella. Prince käänsi sen tavallisesti vasten seinää, kun joku nainen saapui vierailulle, mutta kuka voi aavistaa, että tuo intiaanitar… No niin, nyt oli se liian myöhäistä.
Hän oli siis Axel Gundersonin puoliso — nainen, jonka nimi ja maine kulki yli koko Pohjolan käsi-kädessä hänen miehensä nimen ja maineen kanssa. Pöydän ääressä laski Malemute Kid vanhan tuttavan häikäilemättömällä varmuudella pilaa hänen kanssansa ja Prince otti osaa tähän urheiluun voitettuaan ensin uuden tuttavuuden aiheuttaman hetkellisen hämilläolon. Mutta nainen puolusteli itseään tuossa epätasaisessa sanasodassa sangen menetyksellisesti, kun taas hänen miehensä, joka oli hidasajatuksisempi, tyytyi vain ilmaisemaan hänelle suosiotaan. Hän nähtävästi ylpeili suuresti puolisostaan; koko hänen käytöstapansa osoitti, kuinka paljon tuo nainen merkitsi hänen elämässään. Saukonnahkain myyjä söi yksinään eräässä pöydän kulmassa; iloisen keskustelun aikana oli hänet kokonaan unhoitettu. Ennen kuin toiset olivat vielä ehtineet lopettaa ateriansa, nousi hän pöydästä ja meni ulos koirien luokse. Silloin ottivat hänen matkatoverinsakin lapasensa ja parkas'insa ja seurasivat häntä.
Useampiin päiviin ei ollut satanut lunta ja siksi liukuivat reet kevyesti eteenpäin kovalla Yukon'in tiellä. Odysseus ohjasi ensimäistä valjakkoa, Prince ja Axel Gundersonin vaimo olivat toisessa reessä, Malemute Kid ja tuo keltatukkainen jättiläinen kolmannessa.
"Tämä on kenties uhkarohkeata keinottelua, Kid", sanoi Axel Gunderson, "mutta minä luulen sen kuitenkin onnistuvan. Hän ei ole koskaan ollut siellä, mutta hän puhuu hyvin puolestaan ja on sitäpaitsi näyttänyt minulle kartan, josta kuulin puhuttavan ollessani vuosia sitten Kootenaymaassa. Tahdoin mielelläni saada sinut mukaan, mutta hän vannoi luopuvansa koko yrityksestä, jos yrittäisinkään siihen suuntaan puuhata. Siinä uusi todistus hänen omituisuudestaan. Mutta kun minä palaan takaisin, saat sinä tarkan tiedon asiasta sekä sitäpaitsi paikan lähinnä minua ja toisen puolen voitostani. — Ei, ei!" huudahti hän toisen koittaessa keskeyttää häntä, "minä tahdon niin menetellä, mutta ennen kuin asia tulee järjestetyksi, tarvitaan kaksi päätä sen selvittämiseksi. Jos asia menee, niin kuin sen pitäisi mennä, niin miksikä ei tästä voisi koitua uutta Cripple Creek'iä? Kuuletko? Uutta Cripple Creek'iä! Maaperä on kvartsia, ymmärrätkö, ei tarvitse huuhtoa! Ja jos me menettelemme viisaasti, niin jää kaikki meille — miljoona toisensa perään. Me rakennamme kaupungin — tuhansittain työmiehiä — hyvät vesitiet — höyrylaivalinjat — suuri liikennenopeus — nopeakulkuisia höyrylaivoja pääväylillä — kenties voimme ajatella myöskin rautatietä — sahat, myllyt — sähkövalaistus — omat pankit — kauppayhtiöt — syndikaatti — niin! Mutta vaikene nyt asiasta siihen saakka, kunnes minä palaan takaisin."
Reet saapuivat pysähdyspaikalle, josta tie kulkee yli Stuart River'in suun — edessä oli loppumaton lumi- ja jäämeri, jonka mahtava pinta ulottui aina tuntemattomaan itään saakka. Lumikengät vedettiin esille. Axel Gunderson pudisti jäähyväisiksi isäntäinsä käsiä ja läksi taivaltamaan kulkueen etunenässä. Hänen suuret lumikenkänsä painuivat puoli yardia syvälle pehmeään lumeen ja polkivat sen niin kovaksi, etteivät koirat mitenkään voineet kaatua. Hänen vaimonsa asettui viimeisen reen taakse ja osoittautui heti sangen harjaantuneeksi lumikenkien käyttäjäksi. Iloiset jäähyväishuudahdukset rikkoivat syvän hiljaisuuden, koirat haukkuivat, ja saukonnahkojenmyyjä kuritti erästä uppiniskaista koiraa pitkällä ruoskallaan.
Tunnin kuluttua näytti kulkue mustalta lyijykynänpiirrolta, joka suorana viivana kulkee suurella paperiarkilla.
II.
Useiden viikkojen kuluttua edellämainituista tapahtumista istuivat Malemute Kid ja Prince pöydän ääressä koittaen ratkaista shakkiarvoitusta, joka oli kuvattu eräässä vanhassa aikakauslehdessä. Kid oli juuri saapunut tilustensa katsastusmatkalta Bonanzasta ja aikoi nyt levähtää ja koota voimia pitempää hirvenmetsästysretkeä varten. Myöskin Prince oli ollut melkein koko talven matkoilla, joten hänkin toivoi nyt saavansa viettää rauhallisen viikon lämpimässä majassa.