Uusi melu ilmotti Glendonin saapumisen. Miss Sangster katsoi häneen uteliaana, kuinka Pat astui nuoran yli mennen nurkkaansa. Mutta vasta kun hälinä oli laannut ja esittely tehty, heittivät nyrkkeilijät viltit hartioiltaan ja seisoivat vastatusten taistelupuvuissaan. Ylhäältäpäin suuntautui heihin monen sähkölampun kirkas valo — filmiyhtiöiden tähden —, ja kun miss Sangster tarkasti kumpaakin miestä erikseen, oli hänen mielestään Glendon täysiverinen mies ja Powers — villipeto. Kumpikin edusti omaa tyyppiänsä — Glendon sopusuhtaisine jäsenineen ja hienoine kasvonpiirteineen, Powers karvaisine ja kuhmuisine lihaksineen.
Heidän asettuessaan taisteluasentoon filmikameroiden eteen, sattui Glendonin katse kohdistumaan miss Sangsteriin. Vaikkei Pat sitä millään tavoin osottanut, ymmärsi miss Sangster sydämensä tykytyksestä, että Pat oli tuntenut hänet. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului alkumerkki ja merkinantaja huusi "Alkakaa!" ja ottelu alkoi.
Se oli komeata kilpailua. Ei yhtään verta, ei yhtään turhaa liikettä, ja kumpikin teki harkittuja laskelmia. He käyttivät puolet aikaa ensimäisestä erästä toistensa koettelemiseen, mutta Maud Sangsterin mielestä olivat valeiskut ja hansikkaiden läiskäykset tarpeeksi jännittäviä. Erään tavallista kiihkeämmän yhteenoton aikana täytyi toimittajan nykäistä häntä hihasta ja muistuttaa hänelle, kuka ja missä hän oli.
Powers teki työtä kevyesti kuin olisi hän ainakin viisikymmentä ottelua taistellut lavalla, ja yleisö seurasi jännityksellä hänen temppujaan osottaen yhtämittaa suosionosotuksiaan. Mutta Pat ei tehnyt mitään ylivoimaisia hyökkäyksiä, vaikka olikin yhteenottoja, jotka saivat yleisön nousemaan penkeiltään siinä uskossa, että Powers oli voittamaisillaan vastustajansa.
Tällaisissa jännittävissä tilanteissa ei miss Sangster ollut selvillä, satuttiko nuori Glendon itsensä vaarallisesti vai eikö. Erään kerran kumartui toimittaja hänen puoleensa kuiskaten:
"Nuori Pat voittaa varmasti. Hän on nouseva tähti, eivätkä he voi häntä hillitä. Mutta voitto tulee kuudennessatoista erässä, ei ennen."
"Mutta ehkä myöhemmin?" kysyi miss Sangster.
Hän melkein naurahti toimittajan epävarmaa kieltämistä. Miss Sangster tiesi sen paremmin.
Powers oli tunnettu siitä, että hän ahdisti vastustajaansa yhtämittaa. Glendon löysi tyydytystä siitä. Patin puolustautuminen oli ihmeteltävää, ja hän pysyttäytyi puolustuksessa juuri niin paljon, että yleisö pysyi jännityksessä. Powers tiesi olevansa pakotettu häviämään, mutta hänellä oli liian pitkä nyrkkeilijäkokemus epäröidäkseen iskemästä vastustajansa nurin tilaisuuden sattuessa. Hän oli liian usein joutunut kärsimään juonitteluista ollakseen käyttämättä samaa taktiikkaa toisia vastaan. Jos vain tilaisuus siihen sattuisi, olisi hän valmis nujertamaan vastustajansa ja pettämään vedonlyojäliiton. Hänen taitavien hyökkäyksiensä ansiosta oli yleisö jo ruvennut luulemaan, että Pat oli löytänyt voimakkaampansa. Mutta itsessään tunsi Powers, että hän oli löytänyt Patista väkevämpänsä. Useamman kerran ottelun kuumimmillaan ollessa oli hän saanut iskuja, joitten voima oli tahallisesti hillitty, sen hän ymmärsi.
Mitä Glendoniin tulee, oli hän monta kertaa sellaisissa tilanteissa, että pieninkin erehdys olisi tuottanut hänelle häviön vastustajan iskun kautta. Mutta hänellä oli ihmeellinen taito arvioida aika ja etäisyys oikein, eivätkä nämä vaikeat tilanteet horjuttaneet hänen itseluottamustaan. Hän ei koskaan ollut hävinnyt otteluakaan, häntä ei koskaan oltu lyöty nurin ja hänellä oli aina ollut vastustajansa niin vallassaan, ettei häviäminen ollut tullut kysymykseenkään.