Katumelu tunkeutui sisälle kuin kaukaisen meren tyrske. Palvelija tuli äänettömästi tassutellen ja antoi meille uusia sifonipulloja. Ja tuossa hiljaisuudessa kuului Trefethan'in ääni kuin tuonenkello ikään.
"Parempi olisi ollut jäädä sinne. Katsokaahan minua."
Katselimme häntä. Harmaat viikset, tyhjä paikka päälaella, pussit silmien alapuolella, riippuvat posket, paksut kaula-ajokset ja yleinen väsymys, heikkous ja lihavuus. Vahvan miehen rauniot. Hän oli elänyt yltäkylläisyydessä ja loistossa.
"Ei ole vieläkään myöhäistä, vanha ystäväni", sanoi Bardwell miltei kuiskien.
"Todellakin toivoisin etten olisi tuonlainen pelkuri!" virkkoi Trefethan. "Silloin saattaisin mennä takaisin hänen luokseen. Hän on yhä siellä. Voisin virkistyä ja elää vielä monta vuotta … hänen seuranaan … tuolla ylhäällä. Tänne jääminen on suorastaan itsemurha. Mutta olen jo — vanha mies neljäkymmentäseitsemän! Katsokaahan minua. Surullisinta kaikesta on", hän nosti lasinsa katsellen siihen, "että tämänlainen itsemurha on niin helppo tehtävä. Olen leväperäinen ja kärsimätön. Ja pelkkä ajatuskin tuosta pitkästä matkasta koirien kera vallan peloittaa minut ja aamuisin vallitseva ankara pakkanen ja jäätyneet rekiohjakset ovat minun kauhuni."
Lasi liukui tottuneesti hänen huulilleen. Äkillisen raivon valtaamana tahtoi hän viskata sen lattiaan. Hän katui tuota ja epäröi. Lasi nostettiin hänen huulilleen jääden siihen paikkaan. Hän naurahti katkerana, mutta hänen sanansa olivat juhlalliset: "Niin, yön lapsen malja. Tuo nainen oli luonnonihme."
JOHN HARNED'IN RAIVIOVIMMA.
Tämä on päivän totuus. Se tapahtui härkätaistelukentällä Quito'ssa. Istuin aitiossa John Harned'in, Maria Valenzuela'n ja Luis Cervallon kera. Näin kun se tapahtui. Näin kaikki alusta loppuun. Olin matkalla Panamasta Guayaquil'iin "Ecuadore"-laivalla. Maria Valenzuela on serkkuni. Olen tuntenut hänet kaikkina aikoina. Hän on erittäin kaunis. Olen espanjalainen — tosiaankin Ecuadorista, mutta isäni oli Pedro Patino; hän oli muuan Pizarron kapteeni. Eikö Pizarro kuljettanut kolmesataa viisikymmentä espanjalaista ja neljätuhatta intiaania kauas Kordillien saariin aarteita etsimään? Ja eivätkö kaikki nuo neljätuhatta intiaania ja kolme sataa reipasta ratsastajaa näillä turhilla etsiskelyillä kuolleet? Mutta Pedro Patino ei kuollut. Hän jäi elämään ja tuli esi-isäksi Patino'n suvulle. Olen tietysti ecuadoriano mutta olen myöskin espanjalainen. Nimeni on Manuel de Jesus Patino. Minulla on usea viljelys ja kymmenen tuhatta intiaania ovat orjinani, vaikkakin laki määrää heidät vapaiksi miehiksi, jotka työskentelevät sopimuksen mukaan. Laki on sangen hauska. Me ecuadorianolaiset nauramme sille. Se on meidän lakimme. Itse laadimme sen. Nimeni on Manuel de Jesus Patino. Pistä se nimi muistiin. Se tulee eräänä päivänä olemaan historian lehdellä. Meillä on vallankumouksia Ecuador'issa. Me nimitämme senlaiset: elections. Se on hyvä pila, eikö totta? Sitä te sanotte sanaleikiksi.
John Harned oli amerikkalainen. Tutustuin häneen Tivoli-hotellissa Panamassa. Olen kuullut sanottavan, että hänellä on viljalti rahaa. Hänen aikomuksensa oli lähteä Lima'an, mutta silloin tapasi hän Maria Valenzuela'n Tivoli-hotellissa. Maria Valenzuela on serkkuni ja on kaunis. Hän ei kuitenkaan ole Ecuadorin kaunein nainen. Mutta on hän silti joka maan kaunein — Parisin, Madridin, Newyorkin, Wienin. Aina katselevat miehet häntä Panama'ssa. Tiedän aivan varmaan, että hän rakasti tuota neitoa. Hän oli oikeastaan ecuadorianolainen, mutta kuului kaikille kansallisuuksille, kuului koko maailmalle. Hän puhui useita eri kieliä. Hän lauloi — kuin taiteilija ikään. Hänen hymynsä — ihmeellinen, kerrassaan jumalallinen. Hänen silmänsä — oi, olen nähnyt, miesten katselevan syvälle hänen silmiinsä. Te englantilaiset nimitätte senlaiset silmät hämmästyttäviksi. Ne lupasivat paratiisia. Miehet upottautuivat hänen silmiinsä.
Maria Valenzuela oli rikas — minua rikkaampi, joka pidetään hyvin rikkaana Ecuador'issa. Mutta John Harned ei suinkaan kysellyt hänen rahojaan. Harned'illa oli sydän, mutkallinen sydän. Hän vaikutti hassahtavalta. Eikä hän lähtenyt Lima'an. Hän jätti höyrylaivan Guayaquil'iin ja seurasi naista Quito'on. Hän oli kotimatkallaan Euroopasta ja toisilta paikoilta. En voi ymmärtää mitä hän [Maria] miestä katsoi, mutta hän piti miehestä. Se tiedän aivan varmaan, muutenhan he eivät olisi seuranneet toisiaan Quito'on. Neitonen käski miestä seuraamaan mukana. Muistan aivan tarkalleen tuon tilaisuuden. Hän sanoi: