"Tule mukana Quito'on, niin menemme härkätaisteluun — komea, mallikelpoinen, suurenmoinen."
Mutta mies vastasi: "Matkustan Lima'an, ei vaan Quito'on. Senlainen on höyrylaivalippuni."
"Hauskuudeksihan te matkustatte", sanoi Maria Valenzuela ja hän katsoi miestä niin kuin vain Maria Valenzuela saattaa. Silmät olivat täynnänsä lupauksia.
Ja hän tulikin mukaan. Ei yksistään härkätaistelu häntä houkutellut. Hän tuli kun oli nähnyt jotain outoa neitosen silmissä. Maria Valenzuelan tapaisia naisia syntyy vain kerran vuosisadassa. He eivät lukeudu mihinkään maahan eikä aikakauteen. He ovat niinkuin sanotaan kansainvälisiä. He ovat jumalattaria. Miehet lankeavat heidän jalkainsa eteen. He vain leikkivät miesten kera ja sallivat niiden juosta kuin hiekka kauniitten sormiensa lomitse. Cleopatra on ollut sellainen nainen — ja Circe. Hän muutti miehet sioiksi. Ha! ha! ha! Eikö ole totta?
Kaikki johtui siitä kun Maria Valenzuela sanoi:
"Te englantilaiset olette — mitä pitää minun sanoa — raakoja, eikö totta? Teillä on nyrkkitaistelunne. Kaksi miestä pieksävät toisiaan nyrkeillään niin, että saavat silmänsä piloille ja nenäluunsa murretuksi. Kerrassaan hirvittävää! Ja katsojat paukuttelevat käsillään ollen haltioissaan. Tuo on raakuutta, eikö totta?"
"Mutta ovathan he ihmisiä", sanoi John Harned, "ja nyrkkeilevät ilokseen. Kukaan ei heitä pakoita rupeamaan ammattinyrkkeilijöiksi. He tekevät tämän koskapa se ilahduttaa heitä enemmän kuin mikään muu maailmassa."
Maria Valenzuela — hänen hymyilystään loisti vihaa sanoessaan:
"He usein tappavat toisensa — eikö totta? Niin ovat sanomalehdet kertoneet."
"Mutta härkä", sanoi John Harned, "härkä usein tapetaan härkätaistelussa, eikä se mene vapaaehtoisesti kentälle. Tuo ei ole oikeudenmukaista sitä kohtaan. Se pakoitetaan taisteluun. Mutta nyrkkitaistelijaa ei pakoiteta."