"Niin, minä kyllä haastan teidät oikeuteen", vastasi toinen.
"Silloin on teidän annettava haaste myös Patsy Horan'ille", neuvoi
Watson, "sillä minä kyllä vangitutan hänet pahoinpitelystä."
"On parempi että ojennatte hänelle kätenne ja sovitte", sanoi yleinen syyttäjä ja tällä kertaa kuului hänen äänensä miltei uhkaavalta.
Molempain miesten kuulustelu oli määrätty samaksi aamupäiväksi viikkoa myöhemmin tuomari Witberg'in osastolle.
"Sinulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia", sai Watson kuulla eräältä lapsuudenystävältään, kaupungin suurimman lehden ent. toimittaja. "Kaikki tietävät sinun saaneen selkääsi tuolta mieheltä. Hän on perin huonossa maineessa. Mutta sinua se ei auta pienimmässäkään määrässä. Molemmat jutut raukeavat. Siitä saat kiittää että olet se mikä olet. Tavallinen ihminen saisi tuomion."
"Mutta minäpä en ymmärrä", väitteli sosioloogi hämmästyneenä. "Tuotapikaa hyökkäsi tuo mies kimppuuni lyöden minut vallan pahanpäiväisesti. Minä en lyönyt häntä kertaakaan. Minä…"
"Se ei tähän kuulu", keskeytti toinen.
"Mitä tähän sitten kuuluu?"
"Sen sanon sinulle. Aiot ruveta kamppailuun kaupungin poliisia ja koko poliittista koneistoa vastaan. Kuka olet sinä? Et ole edes tämän kaupungin henkikirjoissakaan. Asut maalla. Sinulla ei ole täällä äänioikeutta. Vielä vähemmin voit käyttää toisten ääniä. Tuo pelihuoneen isäntä voi komentaa koko joukon ääniä piirissään … koko joukon ääniä."
"Tahdotko sillä sanoa tuomari Witbergin väistyvän pyhistä virkavelvollisuuksistaan ja poikkeavan valastaan päästämällä vapaaksi tuon roiston?" kysyi Watson.