"Kuten sanoin oli juuri tuossa soraääni. Mutta tuo kohta, unohtakaa, pyydän. Minäkin sen unohdin siinä istuessani joutsenuntuvapeitteellä ja kuullen ja katsellen tuota ihmeellistä naista, joka ei ole löytänyt vastinettaan Thoreau'n enemmän kuin muittenkaan runoilijain tuotannossa.
"Viivyin siellä viikon päivät. Se johtui hänen pyynnöstään. Hän lupautui koirien, rekien ja intiaanien avulla viemään minut ylitse Teräkallioitten parhainta solaa. Senlainen matka on viisisataa engl. peninkulmaa. Hänen telttansa oli pystytetty syrjään korkealle virtaäyräälle ja parisen intiaanityttöstä valmisti hänen ruokansa ja hoitivat teltta-askareet. Ja me puhelimme ja puhelimme ensi lumen sataessa ja jatkoimme kunnes sain oivallisen rekikelin. Ja tänlainen on hänen elämäkertansa.
"Hän oli syntynyt rajalla ja oli köyhien alkuasukkaitten tytär. Ja tiedättekö mitä tämä merkitsee: työtä, työtä, alituista työtä, työtä suurin piirtein ja äärtä vailla.
"En milloinkaan ole nähnyt maailman koreutta", sanoi hän. "Minulla ei ole senlaiseen aikaa. Tiesin sen olevan tuolla jossakin etäällä meidän tupamme ympärillä, mutta aina oli leivottava, kuurattava ja pestävä ja työtä riitti aina. Toisinaan tulin oikein sairaaksi halusta päästä matkalle ja varsinkin keväällä sai lintujen laulu minut miltei villiytymään. Tahdoin juosta ulkona korkeassa ruohikossa, kostutella jalkojani sen kasteessa ja ulotella matka metsien halki kohti vuorenharjannetta nähdäkseni ympärilleni. Oi, minulla oli koko joukko houreita — seurata jokivarsia ja loikkia lätäköstä toiseen, tehdä ystävyyttä sisiliskojen ja taimenien kanssa, katsella aivan salaa ja huomioida oravia ja jäniksiä sekä pieniä turkiseläimiä; omin silmin katsella niiden elämää ja oppia tuntemaan niiden salaiset käytävät. Jos suinkin olisi riittänyt aikaa otaksuin voivani hiipiä kukkien lomitse ja jos olisin ollut kiltti ja hiljaa voinut kuulla mitä ne toisilleen kuiskivat; senlainenhan kuvastaisi kaikkea viisautta mitä eivät ihmiset tunne."
Trefethan vaikeni ja huolehti lasinsa täyttymisestä.
"Erään toisen kerran hän puhui: 'Tahdon öisin juosta kuin villipeto, vain juosta kuutamossa ja tähtien alla, juosta valkoisena ja alastomana pimeässä. Pimeydellä on mielestäni viileän sametin tuntu — juosta ja vain juosta loppumattomiin. Eräänä iltana ollessani oikein loppuunajettu — oli nähkääs ollut hirveän kuuma päivä, eikä taikina millään ottanut noustakseen, kirnuaminen oli kerrassaan epäonnistunut ja tunsin itseni ärtyneeksi ja kiukkuiseksi — puhuin isälleni juoksuhalustani.' Hän katsoi minua aika pitkään ja hiukan kummeksivana. Sitten hän antoi nautittavakseni kaksi pilleriä. Käski sitten minua menemään levolle ja nukkumaan makeasti, niin olisin aamulla muka virkeä. Päähänpistoistani en sen koommin puhunut hänelle enemmän kuin kenelle muullekaan.
"Koti siellä ylhäällä vuoristoseuduilla purettiin sittemmin — elintarpeitten puutteesta luullakseni — ja perhe jäi asumaan Seattleen. Siellä oli hän työskennellyt eräässä tehtaassa — pitkinä tunteina sangen raskaasti. Vuoden päästä tuli hänestä tarjoilijatar kovin kehnoon ravintolaan — 'syltty' nimitti hän sitä.
"Kerran sitten sanoi hän minulle: 'Romantiikkaa kai ajoin takaa. Mutta minkäänlaista romantiikkaa en löytänyt tiskipaljuista ja pesupunkeista eli tehtaista ja syltyistä.'
"Kahdeksantoista vuotiaana meni hän naimisiin — hänen miehellään oli määränään matkustaa Juneau'n ja siellä avata ravintola. Hänellä oli muutama dollari säästettynä ja kuulosti hyvinvoivalta. Hän ei rakastanut tuota miestä, niin hän minulle sanoi, mutta toiselta puolen oli hän aivan väsähtänyt ja tahtoi millä hinnalla tahansa päästä tuosta ijänikuisesta raadannasta. Sitäpaitsi oli Juneau Alaskassa ja hänen ikävänsä muodostui haluun nähdä tuo ihmeellinen maa. Mutta ei hän paljoakaan saanut siitä nähdä. Hänen miehensä avasi pienen ja vaatimattoman ravintolan ja tyttö huomasi hyvinkin pian miksi he olivat naimisiin menneet … päästäkseen palkkaamasta palvelijatarta. Vaimo siinä miltei hoiteli koko lafkan ja suoritti kaiken työn yleisön palvelusta tiskaukseen saakka. Ja miltei aina keitti hän ruokaa. Tätä kesti neljä vuotta.
"Voitteko kuvitella tuota aarniometsäolentoa täynnänsä luonnonelämän kaikkia vaistoja, kaihoten vapaita lakeuksia suljettuna ahtaaseen ruokalaan orjana raataen neljä sietämätöntä vuotta?