Vene tuli valkoseen hiekkarantaan, ja silläaikaa kun Lorenzo askarteli moottorin kera, kulki kapteeni Dettmar tietä pitkin konsulivirastoon.
"Sallikaa hänen antaa tiedoituksensa", sanoi Duncan. "Me seisomme viereisessä huoneessa ja kuuntelemme."
Ja puoleksi avoimen oven kautta kuulivat Duncan ja hänen rouvansa kapteeni Dettmar'in itkunsekaisella äänellä kertovan miten hän kadotti isäntänsä ja tämän rouvan.
"Käänsin purren ja purjehdin takaisin siihen paikkaan, missä olivat menneet mereen", sanoi kapteeni lopuksi. "Heistä ei näkynyt jälkeäkään. Huusin sinne, huusin tänne, vaan vastausta en saanut. Minä risteilin edestakaisin runsaasti kaksi tuntia, sitten purjehdin myötätuulessa aamunkoittoon ja risteilin takaisin ja jatkoin etsiskelyäni koko päivän kaksi miestä tähystäjinä. Tämä on kauheata. Olen aivan murtunut. Herra Duncan oli kunnon mies ja minä en milloinkaan…"
Mutta hän ei saanut puhetta loppuun, sillä samassa tuli tuo kunnon mies suoraan käsiksi kapteeniin, kun taas Minnie seisoi ovella. Kapteeni Dettmar'in kalpeat kasvot tulivat vielä kalpeammiksi.
"Tein parastani ottaakseni teidät vedestä, herra", rupesi hän puhumaan.
Boyd Duncan vastasi hänelle nyrkkikielellä ja lujat nyrkit iskettiin kapteeni Dettmar'in oikealle ja vasemmalle poskelle. Kapteeni Dettmar hoippuroi taaksepäin, tointui ja syöksyi nostetulla käsivarrella isäntäänsä vastaan, mutta se vastattiin iskulla silmien väliin. Nyt tokeni hän vetäen kirjoituskoneen ylitsensä kun kaatui lattialle.
"Tämä on täällä luvatonta", sähisi konsuli Lingford. "Minä pyydän, jättäkää tuonlainen sikseen!"
"Maksan korvauksen konttorikaluista", vastasi Duncan ja löi samalla
Dettmar'in silmiin ja nenään lujilla nyrkeillään.
Konsuli Lingford sipsutteli ympäri tuossa sekasorrossa kuin muniva kana, sillä hänen konttorikalunsa särkyivät. Kerran tarttui konsuli Duncan'in käsivarteen, mutta tällöin viskattiin hänet huoneen toiselle puolelle ja hengitys näytti olevan tiukalla. Sitten kääntyi hän anomuksella Minnien puoleen.