"Olkaa viskaamatta", sanoi kapteeni Bentleykin. "Minäpä en viskaisi sairasta kissaakaan mereen, kun haikala on lähistöllä."
"Mutta neiti Caruthers naurahti ollen itsepäisenä päätöksessään ja jatkoi pojan kiihoitusta.
"Älkää kiusatko häntä", pyyteli Dennitson. "Se on hänelle kokonainen omaisuus ja ehkäpä hän hypähtää…"
"Ettekö te tuota tekisi?" sanoi hän nopeasti. "Jospa heitän sen?"
Viimeisen lauseen sanoi hän sävykkäämmin.
"Dennitson ravisti päätään.
"Tehän olette kallis", sanoi neiti Caruthers. "Monestako kultarahasta te hyppäätte?"
"Ei ole niinpaljon lyötyä rahaa mikä houkuttelisi minua mereen", vastasi Dennitson.
"Minun tähteni", sanoi nainen mahdollisimman pehmeästi.
"Pelastaakseni henkenne — kyllä. Mutta muuten ei."
"Hän kääntyi uudelleen pojan puoleen. Taaskin piti hän rahan näkyvissä ja vallan sokaisi pojan sen korkealla arvolla. Sitten oli neiti Caruthers heittävinään tuon rahan ja vastahakoisesti teki poika puoliliikkeen vasten kaidepuuta, mutta toveriensa varoittavat huudot estivät tuon liikkeen. Niitten äänet ilmaisivat sitäpaitsi vihaakin.