"Ajatelkaa jospa huudan?" sanoi nainen uteliaana.
"Ajatelkaahan, jos huudan apua? Ettehän te minua ampuisi … olenhan nainen?"
Hän huomasi pettyneen ilmeen miehen ruskeissa silmissä. Hän vastasi hitaasti ja ajatusrikkaasti kun jos olisi vaikea kysymys ollut ratkaistavana:
"Silloin täytyy minun varmaankin kuristaa teitä ja tehdä muutakin pahaa."
"Naistako kuristaa?"
"Kyllä minun täytyisi", vastasi mies ja nainen huomasi hänen katkerana purevan huuliaan. "Olettehan vain heikko nainen, miss, mutta minä en saata antautua vangiksi. Ei, neiti, sitä en mitenkään voi. Minulla on hyvä ystävä kaukana Lännessä, joka minua odottaa. Ystäväni on nimittäin sangen ahtaalla ja minun täytyy häntä siitä pulmasta auttaa". Suu puristautui yhteen yhä katkerammin. "Ehkä voin teitä kuristaa tekemättä juuri mitään pahaa."
Naisen silmät suurenivat lapsellisessa epäuskossa katsellessaan edessään olevaa miestä.
"En ole milloinkaan ennen nähnyt murtovarasta", vakuutti nainen, "ja on vaikeata sanoa miten mielenkiintoista se itseasiassa on."
"Minä en ole mikään murtovaras, neiti. Ei mikään oikea", riensi hän lisäämään kun nainen näytti huvitettuna epäilevän. "Siltä se kyllä saattaa näyttää koska kerran olen teidän talossanne. Mutta se on ensikertaa kun yritän tätä hommaa. Tarvitsin ehdottomasti rahaa. Muuten pidän itseni oikeutettuna perimään sitä, mikä oikeastaan kuuluu minulle."
"En ymmärrä", sanoi nainen rohkaisevasti hymyillen. Tulitte tänne varastamaan ja varkaushan on samaa kun ottaa sitä, mikä ei ole omaa.