Mies epäröi eikä vastannut, mutta nainen huomasi hänen silmistään miten ihailu häntä kohden kasvoi.
"Ette suinkaan pelkää?" kyseli nainen. "En myrkytä teitä, sen lupaan. Rupean juomaan kanssanne osoittaakseni kaiken olevan asianomaisessa kunnossa."
"Te olette ihmeellisin nainen minkä olen tavannut", selitti mies ensi kerran laskien aseensa sivulleen riippumaan. "Kukahan pystyy minulle sanomaan, että kaupunkilaisnaiset pelkäävät. Te ette ole mikään riitapukari, vaan hauras, mieluinen, pieni tytöntynkä. Mutta rohkeutta, sitä teillä on. Ja sitten on vielä päällepäätteeksi luottamusta. Ei moni nainen tai mies kohtelisi minua sillä lailla kun te olette tehneet."
Nainen hymyili ihastuneena tuosta kohteliaisuudesta ja hänen ilmeensä oli sangen vakava sanoessaan:
"Se johtuu siitä kun pidän ulkomuodostanne. Te olette liiaksi rehellinen ollaksenne varas. Teidän ei pitäisi sitä tehdä. Jos olette pinteessä pitäisi teidän hankkia työtä. Kasniin, asettakaa pois tuo viheliäinen revolveri ja puhukaamme asiasta. Mitä teidän tulee tehdä on työtä."
"Ei tässä kaupungissa", sanoi hän katkerana. "Olen kuluttanut kaksi paria puolipohjia työnetsinnässä. Rehellisesti puhuen olin oikein siisti mies … ennenkuin antauduin etsimään työtä."
Se hupainen nauru millä nainen kuunteli hänen sanontaansa miellytti miestä. Nainen huomasi sen heti ja käytti sitä hyväkseen. Hän kulki ovelta lähestyen senkkiä.
"Kasniin, teidän on nyt puhuttava minulle kaikki sillä aikaa kun tarjoon teille jotakin juotavaa. Mitä saa luvan olla? Whiskiä?"
"Kyllä kiitos", sanoi mies seuratessaan hänen jälkeensä. Mutta mies kantoi vielä tuon suuren revolverin sivullaan, heittäen samalla epäilyttävän katseen tuohon vahdittomaan oveen.
Nainen kaasi hänelle lasillisen senkin luona.