Nainen oli miltei äidillisesti puuhaava vaihtaessaan lasin toiseen ja löytäessään oikean pullon.
"Onko tämä parempaa?" kyseli nainen.
"Kyllä kiitos. Siinä ei ole savua. Se on ihanaa kelpo tavaraa. En ole maistanut pisaraakaan yhteen viikkoon. Tämä on reilua, tämä liukuu alas kun rasvattu eikä tämä ole minkälaisen kemiallisen tehtaan tuotteita."
"Oletteko juoppo?"
Tuo oli kysymys ja vaatimus, puoleksi kumpaakin.
"Ei, neiti. Ei kannata niin vähästä puhuakaan. Olen ollut vauhko menijä ajoittain, vaan hyvin harvoin. Mutta sattuu tilaisuuksia kun pisarakin vaikuttaa hyvältä minne osuu vain tulemaan ja tämä on nyt juuri senlainen tilaisuus. Kiitokset nyt kaikesta ystävyydestä, neiti, nyt on parasta pötkiä tieheni."
Mutta rouva Setliffe ei tahtonut päästää murtovarastaau. Hän oli liiaksi selkeä asenteeltaan ollakseen haaveellinen, mutta tässä tapahtumassa oli jotakin miellyttävän jännittävää. Sitäpaitsi oli hän tietoinen, ettei minkäänlaista vaaraa saattanut tulla kysymyksenkään. Huolimatta ulkonevasta leuastaan ja terävistä silmistään oli miestä tavattoman helppo hillitä. Ja kaukana hänen tietoisuudessaan pilkisti esiin ajatus ihailevasta kuulijakunnasta. Oli kerrassaan ikävää, ettei hänellä nyt ollut mitään yleisöä…
"Ette ole selittäneet, murtovarkaus siis, teidän päätelmänne mukaan, on samaa kuin vaatisi takaisin mitä itseasiassa teille jo kuuluu", sanoi nainen. "Tulkaahan istumaan ja puhukaa minulle siitä … tänne pöydän luo."
Nainen meni omalle tuolilleen ja sijoitti murtovarkaan pöydänkulman toiselle sivulle. Nainen huomasi kyllä hänen vielä pitävän varansa ja katsovan terävästi ympärilleen, vaikkakin hänen silmänsä alati kuitenkin palasivat naisen luo hiljaista ihailua puhuvina. Mutta milloinkaan eivät ne kauan viipyneet. Vielä huomasi nainen että mies hänen puhuessaan jännitettynä kuunteli toisia ääniä kuuluvan. Myöskään ei hän päästänyt revolveriansa. Se makasi pöydänkulmalla, heidän välillään, perä aivan lähellä hänen oikeata kättään.
Mutta hän oli aivan tietämättään joutunut toiseen vaiheeseen. Tuo metsissä ja lakeuksilla hyvin kotiutunut mies Lännestä eli alituiseen tarkasti katsoen ja terävin korvin kummelien. Mutta hänpä ei ollut tietoinen pöydän alla aivan naisen jalkojen vieressä löytyvästä sähkönappulasta ja tässä joutui hänen valppautensa ja varovaisuutensa hunningolle.