Miehen kasvot hohtivat ja hänen silmänsä kiilsivät.
"Silloinpa saatte palveluspaikan luonani — tai oikeammin sanottuna isäni luona, vaikkakin minä pestaan kaikki palvelijat. Tarvitsen alikuskia…"
"Rupeaisinko pitämään livrépukua?" katkaisi hän äkkiä vapaasyntyisen länsiamerikkalaisen halveksiminen äänessä ja huulilla.
Nainen hymyili suopeasti.
"Senlainen toimi ei nähtävästikään sovi teille. Sallikaa minun ajatella. Niin. Osaatteko taltuttaa ja opettaa varsoja ratsastukseen?"
Hän nyökkäsi.
"Meillä on karjafarmi ja siellä löytyy kiinteä paikka teidänlaiselle miehelle. Suostutteko rupeamaan?"
"Josko suostun, neiti?" Lämmin oli hänen äänensä kiitollisuudesta ja pelkästä innostuksesta. "Sanokaa osoite. Lähden sinne jo huomispäivänä. Ja yhden seikan voin teille varmasti luvata, neiti. Milloinkaan ette tule katumaan ojentaneenne Hughie Lukelle auttavan käden hänen hädässään…"
"Minusta tuntui kuin olisitte sanoneet nimeksenne Dave", sanoi nainen lempeästi nuhtelevalla äänellä.
"Niin sanoinkin, neiti, ja pyydän sen teiltä anteeksi. Sillä nimi oli keksitty. Oikea nimeni on Hughie Luke. Jos suvaitsette antaa minulle osoitteen teidän karjafarmillenne ja rahaa rautatielippuun, matkustan sinne ensimäisellä junalla huomenaamuna."