Koko tämän keskustelun aikana oli hän lakkaamatta jatkanut temppuiluaan tuon soitto johdon kera. Hän oli polkenut nappulaa kaikilla mahdollisilla tavoilla jotka suinkin hälyyttävät — — kolme lyhyttä ja yksi pitkä, kaksi ja yksi pitkä, viisi. Hän yritti pitkiä sarjoja lyhyitä soittoja ja erään kerran oli hän pitänyt nappulan painettuna kolme minuuttia. Eikä hän tiennyt pitikö hänen soimata laiskaa, yhä raskaasti nukkuvaa pikenttiä tai pitikö uskoa soittojohdon olevan epäkunnossa.
"Olen niin iloinen", sanoi hän, "niin iloinen suostumuksestanne. Ei tarvita montakaan valmistelua. Mutta ensin tulee teidän luottaa minuun kun menen yläkerrokseen noutamaan rahakukkaroani." Hän näki miehen epätoivoisen katseen ja lisäsi nopeaan: "Näettehän minun luottavan teihin mikäli se koskee noita kolmeasataa dollaria."
"Minä uskon teitä, neiti", vastasi hän kohteliaasti. "Mutta en mahda mitään hermostuneisuudelleni."
"Menenkö noutamaan nuo rahat?"
Mutta ennenkun hän oli ehtinyt vastaamaan kuuli naisen tarkka korva tukahtuneen kitkuvan äänen etäältä. Hän tiesi sen johtuvan pikentin huoneen ovesta. Mutta tuo ääni oli niin heikko — enemmän hiljainen värähdys kuin kuuluva ääni — ettei hän olisi sitä kuullut ellei hänen korvansa olisi olleet niin jännittyneet pitkästä odotuksesta. Mutta mieskin oli kuullut sen. Hän kävi levottomaksi maltillisella tavallaan.
"Mitä tuo oli?" kysyi hän.
Naisen vasen käsi ojentautui kiireesti revolverin luo ja veti sen puolelleen. Hän oli joutunut ennen miestä ja se olikin täpärällä sillä jo seuraavassa silmänräpäyksessä tempasi mies kätensä sivultaan haparoiden tyhjää ilmaa revolverin paikalta.
"Istukaa", komenteli nainen ankarasti vallan uudessa äänilajissa.
"Älkää liikahtako. Pitäkää kädet pöydällä."
Nainen oli tuolta mieheltä jotain oppinut. Sensijaan että olisi pitänyt tuon raskaan aseen ojennettuna sijaitsi sen perä samoinkuin naisen kyynärpää pöydällä ja piipun suuaukko ei tähdännytkään miehen päätä, vaan hänen rintaansa. Ja mies näytti aivan tyyneltä ja totteli ehdottomasti naisen käskyt tietoisena siitä, ettei mitenkään ollut tilaisuudessa iskemään revolveriin, jotta se olisi ampunut harhaan. Myöskin huomasi hän revolverin pysyvän liikkumatta paikallaan, ettei sitä pitävä käsi edes vapissut ja tiesi tarkalleen suurenko reiän tuo soikea kuula aikaansaisi. Hän ei edes katsellutkaan enää naista vaan pyssyn hanaa, mikä oli kohonnut kun naisen etusormi kosketti liipasinta.
"On kai parasta kun sanon teille, että tuo hana on äärimmäisen herkkä. Älkää painako liian lujasti, silloin saan ruumiiseeni pähkinänkokoisen reiän."