— Me Aleksander II Jumalan armosta koko Venäjänmaan keisari ja itsevaltias, Suomen suurruhtinas y.m. y.m.
— Jätä nuo kaikki sikseen, sanoi provasti.
— Jahaa — julistamme täten Haapakosken rälssitilan, Hilnäisin verotilan, siihen kuuluvat Kiiskon, Vanhankylän ja Vainikan sekä Vahvaniemen tilat j.n.e., j.n.e. — niin, nuohan kaikki sinä tiedät vanhastaan — ja vapaaherra käänsi lehden ja korotti äänensä — sukuperinnöksi vapaaherrallisessa Stålsköld Hornin suvussa Haapakoskella.
— No ihmettä! Ja provasti hypähti ylös hyvin kummastuneena. Milloinka se on tuo tapahtunut ja mitä hyötyä siitä on?
— No mitä minä sanoin, että sinä olit kummastuva vai mitä!
Provasti alkoi nauraa. — Hyvä veli, kuin ajattelen sitä … sitä…
— Mitä sitte?
— Sitä aikaa, jolloin asuimme Ludviginkadun varrella, muistathan, siinä pienessä ylioppilashökkelissä.
— No entä sitte.
— Mistä me kiistelimme siihen aikaan; sinä olit punaisin kansanvaltalainen, vaikka olitkin aatelismies. Oikea Jakobiini, vallankumouksen mies. Sinä puolustit kaikkia 1848 vuoden aatteita, muistelenpa sinun kirjoittaneen jotain runomitallakin siitä asiasta. Minä olin jo silloin kirkon ja uskonnon puolustaja, ja nyt, nyt sinä olet ylimys, syntymältäsi tietysti, mutta myöskin uskoton entiselle nuoruudellesi.