Tuolla linnan isossa salissa jatkui koko tämän ajan huutokauppa hyvää vauhtia. Nikolai Konstantinovitshin koottuja aarteita ei voitu kaikkia julkisesti tarjota täällä, mutta ne menivät muuten kaupaksi hyvästä hinnasta. Hillittömästi nauraa rähisten ja muuta iloa pitäen osa hänen entisen rykmenttinsä upseereista kiisteli ja kilpaili noista taide-esineistä, jotka olivat myrkyttäneet omistajansa koko elämän. Vanhan haidamakin kuva joutui Pestin museoon, tuonne tekijänsä synnyinkaupunkiin. Nuori Petrov seisoi siinä synkkänä ja koko hänen lämmintä sydäntänsä inhotti nähdä näitä huoneita, näitä hänelle pyhiä paikkoja häväistävän tällä tavoin. Hän meni ulos puutarhaan. Kevään esikoinen, häikäisevän valkoinen lumikko, kohotti puhdasta kupuaan märjästä, likaisesta maasta. Hän taittoi sen muistoksi nuoruutensa rakkauden ja onnen unelmasta ja läksi raskain askelin ja murheisin mielin pois viimeisen kerran tästä saastutetusta kodista.
* * * * *
Samana päivänä iltasella saapui Erik Horn Moskovaan. Hän oli, saatuaan Almin kirjeen, heti lähtenyt matkalle ja matkustanut yötä päivää ja kuitenkin joutui perille liian myöhään.
XIII.
Viikkoja, jopa lähes kaksi kuukauttakin oli kulunut ennen, kuin Helena ja äsken syntynyt sen verran tointuivat, että Erik voi ajatella vaimonsa viemistä jälleen kotiin. Hän oli ollut hellä sairaanhoitaja. Ensi aikoma hän ei poistunut sairaan luota yöllä eikä päivällä, sillä hän oli huomannut, että Helenalla oli rauhaa ja lepoa ainoastaan silloin, kuin hän oli huoneessa.
Nyt hän viimeinkin voi jo paremmin. Asianajaja Levysohnin avulla oli kaikki saatu järjestetyksi. Darja Mihailovna oli, sovitettuaan myrskyisen nuoruutensa siitä lähtein moitteettomalla elämällä, kärsimyksillä ja puutteella, katumuksella ja rakkaudella, viimein saanut leposijan suurten jalavain varjossa Moskovan hautausmaassa. Nikolai Konstantinovitsh oli joutunut samaan tilaan kuin hänen kuuluisa irstaisuuden opettajansa, markiisi de Sade. Niin kuin tämä pahamaineinen kirjailija Napoleon I:sen käskystä suljettiin naisen vaatteihin puettuna La Salpétrièreen, samoin Horn sijoitti tämän melkein jo aivan tylsämielisen ruhtinaan hulluinhuoneesen. Ja sen jälkeen hän oli valmis lähtemään kotimatkalle. Hän oli melkein kuumeessa koti-ikävästä, ikävästä työhönsä ja vastuunalaiseen virkaansa. Hän tahtoi päästä pois täältä tukeuttavasta kuumuudesta, Moskovan pölystä, tuonne tuhatjärvisen maan vilpoisiin metsiin.
Vaivalloisesti ja lyhyissä päiväyksissä tehtiin matkaa pohjoista kohti. Pietarissa kävivät he tervehtimässä muutamia Helenan serkkuja ja setiä äidin puolelta, jotka olivat vakaantunutta väkeä, etevillä sijoilla hovielämässä, ja jotka tuossa lakkaamattomassa juhlatanssissa keskusvalon ympärillä eivät olleet kulkeneet ympyrässä, vaan yhä ylenevässä kierrepiirissä, sillä joka vuosi, kuin kului, pääsivät he yhä lähemmäksi alkulähdettä, voimaa ja kunniaa. Näiden sukulaisten luona lepäsivät Erik ja Helena pari viikkoa, ja sitte viimein oli eräänä kauniina kesäkuun iltana päästy matkan perille, kotiin.
Näytti siltä, että Suomen raikas, männyntuoksuinen ilma vaikutti kuin elämän neste Helenaan ja pikku Erikkiin, kuten lasta kaikki nimittivät paitsi Marfa Ivanovna. Nähdessään jälleen kauniin kotinsa, suuren, muhkean salinsa, pienen, viehättävän erityishuoneensa kaikkine monilukuisine pikku kapineineen ja koristuksineen näytti Helena ensin erittäin tyytyväiseltä. Ensi viikon vahvistuivat äiti ja lapsi melkoisesti, mutta siihen se voimistuminen sitte pysähtyi, mitä Helenaan tuli; hän pysyi viikkokausia aivan ennellaan parantumatta, jospa myös heikkonemattakin. Lääkäri määräeli kaikkea mahdollista, mitä tiede sellaisissa tapauksissa neuvoi, mutta turhaan.
— Sinun tulee olla kärsivällinen, sanoi tohtori Alm Erikille; sinun vaimollasi on ollut vaarallinen käännekohta sekä henkisesti että ruumiillisesti. Sellaisen lapsivuodekuumeen jälkeen kuin hänen ei yleensä niinkään pian toinnuta. Sitä paitsi — suoraan puhuen, ystäväin kesken — eikö siellä ole tapahtunut mitään erikoista, mitään sellaista, joka on masentanut ja häirinnyt hänen mieltänsä?
Ei, Erik ei tiennyt mitään sellaista. Helena ei ollut tosiaankaan kertonut sitä hänelle. Naisellisesta kainoudesta ja myös ylpeydestä ei hän tahtonut miehelleen ilmaista sitä salaisuutta, jonka ainiaan hellästi rakastava Darja Mihailovna oli tahtonut viedä kanssansa hautaan.