"Vai niin, sinä tahdot vastausta kolmeen arvoitukseen; no, ovatko ne sitte niin vaikeat, annas kuulla. Vaan tiedä, että täällä Hymylässä ollaan viisaita, ei maksa vaivaa tulla täältä joutavia kyselemään, muuten ajetaan kerrassaan ulos häpeämään."
"Niin", sanoi Tobias, "mikä se on, joka: nauraa, nauraa, pitkin seinää ojennaksen?"
"No mutta, hyvä matkamies", vastaavat hymyläiset yhteen suuhun. "Sehän on ihan yksinkertaisin asia maailmassa; se on seinänrako. Etkö näe, miten se nauraa?"
"Kyllähän tuon näen", sanoi Tobias nauraen. "Entä ne toiset arvoitukset?" Ja Tobias luetteli ne.
Nyt hymyläiset ihmeestä löivät kätensä yhteen ja päivittelivät niin suurta tietämättömyyttä. He ääneensä julistivat, että Tobias oli tyhmin ihminen maan päällä, kun ei osannut vastata niin yksinkertaisiin arvoituksiin. Hän on ihan paranematon, sanottiin, ja ulos hänet pitää ajaa. Ja Tobias ajettiin aika vauhtia ulos tuvasta. "Mene kotiisi Tervolaan ja sano, että heidän ei pidä liiaksi vaivata sinun järkeäsi, se on pääsi päällä ja irtaallaan siinäkin."
Nyt kuuluu leikkiin, että kuin vieras on ajettu tuvasta, hänen pitää palata tavallisessa puvussaan, tuoda terveisiä Hymylästä ja kertoa, mitä kaikkea hän on kokenut matkallaan. Kostaakseen hymyläisille pitää hänen hullunkurisesti kuvata niiden henkilöiden luonteita, vikoja ja omituisuuksia, jotka äsken hymyläisinä pilkkasivat häntä.
Kun nuori Tobias oli sukkelasanainen ja säälimätön poika, selväjärkinen ja sukkelaälyinen, odottivat kaikki suurta huvia hänen kertomuksestaan. Mutta Tobias ei pitänytkään kiirettä takaisin. "Juoksepas katsomaan, missä nuori isäntä viipyy", sanoi joku tytöistä; "ja Viskari ukko, missä hän sitte on?" Anni riensi etsimään heitä. Hän tiesi serkkunsa mielenlaadun ja luuli hänen pahastuneen pilan teosta ja poistuneen koko leikistä. Sen tähden hän tahtoi houkutella häntä jälleen sisään. Turha vaiva, porstua oli tyhjä, pieni tupa samoin, ja Anni palasi suureen, lämpöiseen tupaan sumupilvessä, joka hänen edeltään ja jäljestään vyöryi sisään. Kädet käärittyinä pummuliseen esiliinaan sanoi hän väristen:
"Siellä yhä pakastuu ulkona. Merkillistä kuitenkin, ei siellä näkynyt mitään Tobiasta. Mutta minusta ikään kuin kuuluu kulkusien helinää, ne on meidän kulkuset." Ja hän juoksi ikkunan luo, huokui siihen, kunnes sai pienen reiän jäähän lasiin asti ja katsoi siitä ulos pitkin lumista lakeutta, näkemättä kuitenkaan mitään. "Ei siellä ketään näy", sanoi hän; "no, tulkaa nyt kahville, lapset; pahin sille, joka jää ilman."
"Olkoon hän missä hyvänsä", sanoi Matti Reijonen iloissaan, että oli päässyt kilpaveljestään ainakin vähäksi aikaa. "Kylläpähän pian palaa, kuin kylmä aikaa puristella. Kas niin, kuka nyt rupee arvaamaan? Sinä Anton. Kuka arvuuttaa? Sinä Anni." Ja kohta oli taas leikki meneillään. Naurua ja iloa keskeyttivät ainoastaan silloin tällöin korkeimmat sävelet Leena Pullisen veisatessa virsiä viereisessä huoneessa. Mutta Tobias oli poissa eikä ollenkaan palannut.
* * * * *