Ivan toimitti tuota pikaa esiin kolme uutta lasia, jotka kaadettiin täyteen konjakkia.
Tyllylän Kustaa arveli siitä tulevan jo melkein liian paljo näin aamupäivällä, mutta Tobias kannatti Ivanin ajatusta, että raukka se oli, joka ei sietänyt kolmea lasia. Sitenpä katosi laseista konjakkikin, jonka jälkeen vielä tuli rommia ja viinaa ja viimein virvoitukseksi vähä olutta. Silloinpa jo soi kellokin lavalla merkiksi, että kilpailu oli alkava; jokainen riensi paikallensa.
Ensimmäinen pari, kuin läksi kilpailemaan, ei saanut aikaan mitään innostusta. Ne olivat kaksi jotenkin hyvää ja jotenkin yhtä nopeaa tammaa. Sitte tulivat Poku ja Valtti. Yleisö polki yhä kovemmin jalkojaan pysyäkseen lämpöisenä ja palkintotuomarit seurasivat esimerkkiä, jota paitsi he kaksitellen vielä kävivät pienessä lautakojussakin, jossa kaikki kädet olivat ahkerassa anniskelutyössä ja lämmitetyllä viinillä oli hyvä menekki. Yht'äkkiä tuli vaja tyhjäksi. "Jalo ja Vilpas!" huudeltiin kaikkialla. "Nyt sitä koetellaan." Kaikki tunkeutuivat aitausta vasten, niin että poliisin täytyi tulla pitämään tietä auki lähtöpaikoissa. Tuossa ne jo tulivat. Ensin Vilpas jäntevillä tanssiaskelilla, harmaan täplikäs karva loistavana auringon paisteessa. Vilkas, kirkas katse, kauniisti kaareva kaula, kuivat, kaunisasentoiset jalat, kaikki osoitti pontevuutta ja kestävyyttä. Ihmetteleviä huudahduksia kuului joka taholta Tyllylän Kustaan ajaessa radan toiselle puolelle melkoista punakampana kasvoiltaan, kuin pakkasesta yksinään olisi voinut tulla.
Sitte Tobias ajoi määräpaikkaan Jalollansa, jonka leveä rinta, kookas runko, vahvat jalat ja sysimusta, välkkyvä karva tekivät erittäin edullisen vaikutuksen katsojiin. Jalo seisoi tyynenä, katsellen ympärilleen, nähtävästi tajuten, mitä oli tuleva. Ainoastaan, maltiton kuolaimien pureksiminen ilmasi, että hänkin halusi lähteä, ja kuin ensimmäinen soitto kuului lavalta, hörkisti se korviaan, nähtävästi valmiina heti paikalla panemaan parastansa.
Toinen soitto. Heti sitte kolmas, ja samassa oltiin jo menossa. Jalo lensi ensi askeleesta asti kaunista juoksua ja uskomatonta vauhtia. Vilpas sitä vastoin koetti syöksyä tielle jo toisen soiton perästä, nousi ajajan pidättäessä pystyyn ja menetti siten jo lähtöpaikassa pari sekuntia. Toivon pettymyksen murinaa kuului yleisön joukosta eikä ensimmäinen puoli virstaa myöskään korottanut Vilppaan toiveita, sillä Tyllylän Kustaa, käsittäen, että kaikki nyt riippui siitä, jos sai oriin jälleen rauhoitetuksi, pidätti sitä ja lisäsi vain vähitellen vauhtia. Jalo enemmän lensi kuin juoksi. Ilman yhtään harha-askelta, ilman yhtään yritystä nelistämään kului ensimmäinen virsta 1 minuutissa 52 sekunnissa. Kaikuva hurraa palkitsi Pullista, joka vain kouristi lujemmin ohjaksia mennä suhahtaessaan lavan ohitse. Vilpas tarvitsi tasan kaksi minuuttia ensimmäiselle virstalleen, mutta sen vauhti nähtävästi kiihtyi, eikä tyyni mäntyharjulainen sen takana vähääkään hätiköinyt, vaikka vastustaja olikin niin paljon voitolla.
Toinenkin virsta sujui paremmin Jalolta, vaikka erotus nyt oli melkoista pienempi. Tobias oli jo päästänyt muutamia varoitushuutoja, joihin Jalo oli vastannut hännän heilautuksella ja joka kerran vähän enentänyt vauhtia, mutta eipä sen juoksussa enää ollut ihan yhtä suurta jäntevyyttä, niin että Tobias tuon tuostakin vilkasi radan toiselle puolelle, jossa hänen vastustajansa lensi yhä parempaa vauhtia, mitä pitemmälle ehdittiin.
Katsojain kiihko oli nähtävästi ylimmillään. Päät kurkottuivat eteen päin, vetoja lyötiin, kehoitushuutoja kuului, kuin hevoset vuorotellen syöksyivät lavan ohitse, ja mitä enempi kului kolmatta virstaa, sitä vilkkaammiksi tulivat viittaukset, sitä kovemmaksi hälinä.
Vilpas oli nähtävästi korvannut koko sen ajan, jonka oli jäänyt jäljelle ensimmäisellä virstalla, eikä vielä näkynyt mitään vähenemistä sen vauhdissa. Tyllylän Kustaa istui vielä yhtä tyynenä, vaikka, melkoista punakampana, mutta ei uskaltanut kiirehtiä hevostansa, vaikka hänellä olikin siihen hyvä halu. Tobias Pullisella sitä vastoin sekä oli halua että uskallusta sitä tyydyttääkin. Hän nyki ohjaksilla, ärjyi kovasti ja piti siten Jaloansa sellaisessa vauhdissa, että, kuin ainoastaan viimeinen puoli virstaa oli jäljellä, Vilpas vielä oli pari hevosen pituutta jäljempänä. Kukapa tietää, miten tämä kilpailu olisi päättynytkään, jos hänen vastustajansa olisi ottanut hiukan vähemmän juoksevaa painolastia. Kuten nyt oli, alkoivat juomatavarat vaikuttaa Tyllylän Kustaasen. Hän ärjäsi kerran Vilppaalle, ja hepo syöksyi muutamia sekunteja melkoista tulisemmalla vauhdilla eteen päin. Ajaja näki jo voiton häilyvän lähellä, kiirehti vielä orittansa ja — se oli liiaksi. Se hypähti neliseen, ja paha nelistäminen se olikin, sekunti toisensa perästä kului hukkaan, niin että sen loistava vauhti viimeisten parin sadan sylen matkalla ei enää voinut tehdä mitään muutosta. Jalo pääsi matkan päähän ensimmäisenä juuri kaksi sekuntia ennen kilpaveikkoansa, ja katsojat tervehtivät sitä pauhuisella riemulla.
Mutta Tobias Pullinen pyyhki hikeä otsastaan ja päätti tavalla tai toisella saada haltuunsa Vilppaan, sillä hän käsitti, että korkeintaan yhdessä vuodessa oli Vainikan orit ehdottomasti kehittyvä etevämmäksi Jaloa.
Mielten kiihko laimeni nyt nähtävästi, varsinkin kuin pohjatuuli alkoi yhä pahemmin näpistellä ja pudistaa lumihiutuvia pilvettyneeltä taivaalta. Palkintotuomarit ottivat vähä väliä lämmikettä ylhäällä lavallansa ja kääriytyivät väristen yhä paremmin kukin varainsa mukaan supi-, saukon-, näädän- tai bisami-turkkeihin. Osa ajajista sitä paitsi luopui ihan viime hetkenä, niin että kilpa-ajot loppuivat paljon lyhemmässä ajassa, kuin alussa oli luultu.