"Tule, Ivan, mennään katsomaan Vilpasta", sanoi hän iskien silmää venäläiselle. Ivan iski silmää vastaan ja niin he menivät vähän matkaa lavan ohitse siihen paikkaan, jossa ihaileva ihmisjoukko oli Vilppaan ympärillä piirinä, vielä tiheämpänä kuin Jalon ympärillä jos mahdollista.
Vilpas näytti olevan kaikkein paraimmalla pyhätuulellaan. Se päristeli, kuopi kiihkeästi kavioillaan ja hieroi silloin tällöin päätänsä Tyllylän Kustaan turkin hihaan. Kustaa seisoi levollisena, ohjakset huolettomasti kädessä, taputti välistä Vilpasta kaulalle ja piti koko ajan piippunykäänsä uskollisesti suupielessä.
Nyt tunkeutuivat Tobias ja venäläinen esiin ihmisjoukon lävitse. Venäläinen antoi heti kättä Tyllylän Kustaalle, jota hän nyt jo oli monta vuotta tavannut jok'ainoilla markkinoilla, missä vain itse oli ollut, ja alkoi vilkkaasti puhella, johon ajaja kuitenkin aina vastasi jotenkin yksikantaan. Hänen huomionsa oli näet kiintynyt Pulliseen, joka tarkkaan tutki Vilpasta, silloin tällöin vilaisten sen ajajaan.
"Tules tänne, Tobias", sanoi Bitshok. "Ottakaamme yhdessä ryyppy ennen, kuin lähdette ajamaan. Se on Tervolan isäntä", esitti hän sitte. "Hyvää päivää", sanoi Kustaa, veti kintaan pois ja ojensi kankeasti kättänsä Tobiaalle, joka myöskin kohteliaisuudesta paljasti kätensä revonnahka-rukkasesta ja sitte veltoin sormin tarttui tarjottuun käteen. "Hyvää päivää", vastasi Tobias, syljettyään pois pari tupakan sirpaletta, jotka olivat eronneet suuhun tuosta kiusallisesta ja kulumattomasta sikarista. "Me kaksi tänään joutunemme kilpailemaan", sanoi hän vähän ajan päästä.
"Niin taidamme joutua", sanoi Tyllylän Kustaa, oltuaan niin kauan vaiti, kuin hänen arvonsa vaati, "ehkä otamme ensin vähän väkevää; ei se haittaa pakkasessa." Ja hän pisti kätensä turkin alle ja veti sieltä esiin vihreän pullon. Hän pyöristi suunsa O:ksi, kaatoi kulauksen O:hon ja kuivasi sitte kätensä selkämällä harjaksista suutansa, maiskautti kieltään kerran ja antoi sitte pullon Tobiaalle. Hän, käyttäen hyväkseen hetkeä, jolloin tuo vastustaja purasi punasipulia palaksi ryypyn päälle, niuhasteli ryypätessään. Viimeksi joutui pullo Ivanille, jolla ei ollut mitään syytä paheksia viinaa; hän pitikin pulloa suullansa niin kauan kuin mahdollista.
"No, veliseni", sanoi Ivan, "mitä luulet Vilppaasta, juokseeko se hyvin?"
"Sepähän kohta saadaan nähdä", vastasi Tyllylän Kustaa. "Enhän minä liene suotta tullut Viipuriin asti ajamaan sitä."
"Kyllä se lempo juoksee", sanoi Tobias Pullinen, "ja kyllä minä saanen tänään vihellellä ensimmäistä palkintoa, mutta eipä maksa vaivaa olla levoton ennen aikojaan. Tule nyt ottamaan lasi lämmintä punssia tai rommia, Tervolan isäntä se tarjoaa nyt tämän kerran."
Vilppaan ohjakset jätettiin moneen kertaan varoitellen toiselle miehelle, ja hevosmiehet menivät vajaan, jossa juomatavaroita anniskeltiin. Kolme lasia täytettiin höyryävällä lämpöisellä punssilla ja tyhjennettiin heti.
Lämmintä se oli ja hyvää myöskin, mutta hyi, niin lemmon imelää! sanoi savolainen, ja toiset yhtyivät lausuntoon.