Yksi, johon hengen voima ei vähääkään koskenut, oli lihava kestkievari. Hänen hitaassa sielussaan ei ollut mitään pohjaa, johon sana olisi voinut sattua, ei ollut mahdollinen karvaimmillakaan sanoilla, järkevimmilläkään syillä herättää häntä, lyödä kipunoita hänen sielustansa. Se oli samaa kuin lyödä puuvillaan tai untuviin, ei siitä ollut mitään hyötyä, siinä ei näkynyt edes lyönnin merkkejäkään. Hän ei ruvennut edes vastustamaankaan tätä liikettä ennen, kuin kuukauden lopulla, kuin hän suureksi peljästyksekseen huomasi oluen ja viinan menekin melkoisesti vähenneen. Ei kukaan tahtonut juoda hänen houkuttelevia tavaroitansa, kaikkein vähimmin, kuin profeetta itse asui hänen tykönänsä. Se oli toki liikaa. Nyt hän vähitellen kuohutti mielensä suutuksiin. Se viha kohtasi ensin vesitautista vaimoa ja Kaisua, jotka molemmat olivat sydämmestään ja sielustaan suostuneet Adamin oppiin. Kaksikymmenvuotisen rauhallisen elämän jälkeen alkoivat nyt vanhoilla päivillä avioriidat. Vaimo puolusti Adamin korkeaa lähetystä ihmetyöllä, jonka Hän oli tehnyt, kuin antoi hänelle voimaa käydä.
"Älä lörpöttele", tiuskasi kestkievari, "kyllä sinä voit astua, kuin vain viitsit; mutta sinä et viitsi; älä hulluttelekaan ihmeistä."
Kuitenkaan ei hänellä ollut ryhtiä eikä voimaa estää rukous-, veisuu- ja ripityskokousten pitoa kolmekin kertaa viikossa hänen tuvassaan. Adamilla kun oli suuri kyky hallita ja vallita, niin hän olisi tuota pikaa ottanut koko isännyyden häneltä, jos hän ei olisi Kaisun ja vesitautisen tähden ja Tobiaan hartaasta pyynnöstä viimein päättänyt muuttaa pois kestkievaritalosta kalastajan mökkiin joen suuhun.
Muutamien päiväin kuluttua siitä, kuin Tobias muutti pois kestkievarista, tuli mies anniskelutupaan, joka oli suuri huone, sievistetty helakan sinisillä seinäpapereilla ja koristettu muutamilla Iljinin kivipainon tuotteilla sekä asetuksilla ja hintaluetteloilla. Tämän kaiken päälle olivat kärpäset, savu ja ruuan katku levittäneet keltaharmaata ja siten hiukan himmentäneet muuten kirkasta väriä. Mies kävi hyvin varmasti ja arvonsa tuntevasti istumaan paraasen paikkaan ja esitti itseään isännälle Viipurin läänin kuvernöörin määräyksellä. Juodessaan väkevää rommitotiansa aukoi hän ja silitti kiiltäväksi kulunutta polveaan vasten erään paperin, katsoa tirkisteli ja luki hyvin arvokkaasti näin:
"Sitten kuin nimismies … piirissä Viipurin lääniä on Kuvernöörin virastolle ilmoittanut, että niin suuri joukko irtainta väkeä, veijareita y.m. on kokoutunut … aseman seuduille, että hänen on mahdoton yksinään yllä pitää järjestystä siinä laajan piirinsä osassa, Kuvernöörin virasto täten määrää entisen lääninkanslistin Karl Napoleon Jurvelinin auttamaan piirin vakinaista nimismiestä pitämään yllä järjestystä varsinkin siinä sanotun piirin osassa, joka on huvilanomistajille palstoitettu, ja saa Karl Napoleon Jurvelin" j.n.e., j.n.e.
Karl Napoleon Jurvelin nuolasi ohuita huuliansa, tirkisteli, kuten hänellä oli tapana, imi voimakkaasti piippuaan, käänsi kokoon määräyksensä ja katsoi mahtavasti kestkievariin; siitä katseesta voi kuka hyvänsä nähdä "katsos minua, sellainen mies minä olen".
Kestkievari kumarsi ja moneen kertaan toistelluilla korusanoilla lausui olevansa vakuutettu, että herra Karl Napoleon Jurvelin juuri oli sopiva mies siihen hankalaan toimeen ja että hän saattaisi koko kunnan kiitollisuuden velkaan, jos hän voisi toimittaa, paitsi muita, erään Adam Pihlhjertan, irtolaisen ja veijarin, kiinni vahingoittamasta ihmisiä.
"No, sille me kyllä opetamme, mistä David olutta osti", sanoi Jurvelin päättäväisesti, heilautti polvensa ristiin toisen päälle ja koetti näyttää uhkaavalta ja arvokkaalta. "Vai on hän niin häijy. Pohjalainen! niinkö? tappelee ja pauhaa, vai onko hän uusmaalainen, itsepintainen ja kiukkuinen, vai ehkä Kuopiosta, juoppo ja kavala!"
Kestkievari tuskin ehti vastata, kuin kyytimies äkisti syöksyi sisään, huutaen: "isäntä, isäntä sauna palaa, tulkaa kaikin mokomin ulos!"
"No, ijankaikkinen isä, sauna, voi minua onnetonta, sauna, minun uusi saunani!"