"Ei uusi, vaan vanha."
"No mutta, sinä kirottu, sano sitte heti, vanha sauna; palakoon se, ei se minuun koske. Mutta kuulepas, kuka on tehnyt tulta siihen harakanpesään? eihän siellä ole kukaan kylpenyt kuukausiin."
"Adam, se saarnaaja, hänhän se aina kylpee yksinään."
"Kas niin, joko se taas on hän vehkeilemässä. Piru vieköön sen vitsauksen; mutta miksi hän ei kylve yhdessä kuten muut ihmiset. Siinä nyt kuulette, herra nimismies."
"Kylpee yksinään, kylpee yksinään, nyt ei ole oikein asiat", mutisi
Jurvelin.
Nimismies ja kestkievari riensivät tulipalon paikalle. Sauna oli pieni rakennus, jo ihan hajoamassa, katto tuohista ja risuista, joita alhaalla tukemassa oli räystäslauta. Harjalla riu'ut ulottuivat yksi tai kaksi jalkaa ylemmäksi kattoa, joten se näytti kyhmyselkäiseltä eläimeltä, jolla oli harja pystyssä. Mustaa savua tulla tuprueli porstuasta, liekit jo pyrkivät ylös ja koettivat nuoleskella kattotuohia. Koko joukko ihmisiä oli saapunut katsomaan paloa, mutta ryhtymättä vielä mihinkään tulen sammutustoimeen. Koko sauna oli ihan rappiolla, joten siitä ei ollut mitään vahinkoa, jos se paloikin. Nimismies kuitenkin ajatteli toisin. "Pian toimittakaa vettä!" huusi hän, "tuuli puhaltelee kylään päin, ja jos se kiihtyy, niin tulee tästä kokkoa enempikin." Hitaasti lähdettiin vettä noutamaan, saatiin muutamia kiuluja ja korvoja, ja nuoremmat miehet alkoivat laimeasti sotia tulta vastaan.
"Mutta missä on Adam?" kysyi kestkievari.
"Hän on saunassa."
"No hänpä on lämmittänyt itselleen saunan kuumaksi", sanoi kestkievari vastahakoisesti. "Adam, missä sinä olet? tule pois, Adam!"
Adam pisti päätänsä ulos ikkunasta ja näytti hyvin peljästyneeltä. "Porstua on tulessa, minun vaatteeni ovat jo palaneet ja ikkuna on liian pieni, minä en mahdu ulos; paras on minun olla täällä, missä olen", mutisi hän vielä hitaasti ja veti päänsä pois. Tobias juoksi heti esiin, siepattuaan jostakin käsillä olevan kirveen, rikkoi ikkunan kehyksen ja, savun tuprutessa yhä mustemmin sekä kipunain lennellessä kuin ilotulituksesta taivasta kohti, paukutteli pihtipieliä, jotka, jo vanhat ja hauraat, helposti murtuivat ja putosivat rymähtäen sisään. "Tule nyt ulos, Adam!" huusi hän. Liekki leimusi jo katolla, mutta ei mitään Adamia näkynyt. Tobias ja kaksi rohkeinta nuorta miestä ryömi ikkunasta sisään, ja heti nostettiin voimaton, puoleksi tukehtunut Adam ulos; mutta tuskin saatiin Adamin leveä, alaston ruumis lasketuksi maahan, kuin ihmetyksen ja peljästyksen huuto sai jokaisen unhottamaan tulipalon ja katselemaan alastonta, puoli kuollutta miestä. Hänen leveässä, vahvalihaksisessa seljassaan oli veripunalla kirjoitettuina, että hän oli tehnyt jonkin häpeällisen rikoksen. Selkä oli kirjavanaan punaisia ja sinipunaisia naarmuja ja arpia haavoista, joita piiskarin raipat olivat siihen piirrelleet. Nyt, kuin kuumuus oli vetänyt enemmän verta ihoon, näytti melkein siltä, kuin vanhat haavat olisivat jälleen auenneet ja tiukkuneet verta.