Aina, kun hän oli synkkämielisenä, alakuloisena ja surullisena, ajatteli hän kotia, Suomea. Miksi oli hän laitattanut itsensä tänne kaikkien noiden vieraiden joukkoon? Miksi ei hän ollut palannut isänmaahansa, kotiinsa. Täällä katsottiin häntä karsaasti ja kadehdittiin. Sydämensä pohjassa tunsi hän tuskallista kateutta kaikkia niitä tovereitansa kohtaan, joiden onni oli sallinut elää pääkaupungissa, elää siellä, missä mahtajat ja arvokkaat olivat, elää siellä, missä voi nähdä ja itse tulla nähdyksi, missä voi saavuttaa onnen, kuten tuo Dodo Davidovitsch-pöllökin. Sitten hänen mielentilansa muuttui taas kuin maisema auringon piiloutuessa pilven taa. Kateuden tunne muuttui surumielisyydeksi. Eihän se ollut hänen syynsä, että hänet oli lähetetty tähän likaiseen, yksinäiseen kaupunkiin, hän oli kyllä ponnistellut vastaan, mutta köyhyys, köyhyys, sinä voit olla raskas tölleissä, mutta et koskaan niin katkera ja kova kuin…

"Mais voilà c'est pourtant vous", kuuli hän samassa soinnukkaalla äänellä, hän kääntyi nopeasti ympäri ja näki edessään Anna Paulovnan ystävälliset kasvot. Hän nousi sukkelasti ylös ja tervehti, harmistuneena siitä, että oli tavattu synkkämielisyyden ja levottomuuden puuskassa. Anna Paulovna huomasi hänen hämmästyksensä ja epäili hetken, pysähtyisikö hän vai menisikö edelleen, kumminkin istui hän penkille. "Istukaa, Karl Aleksandrovitsch", sanoi hän ystävällisesti. "Vai niin, tekin olette löytäneet tämän paikan. Minä kävelen usein täällä. Te ymmärrätte, täytyy hoitaa itseään, jottei ennenaikaansa vanhenisi." Tuosta vanhaksi tulemisesta oli hänellä paljon huolta ja kauhua.

"No, miten se on? Ollaan surullisia, synkkämielisiä, tahdotteko uskoa huolenne minulle", ja hän katsoi ystävällisesti, melkein hellästi Karl Aleksanderiin. Hän oli viisas nainen, jonka sielu oli järjestetty, kuten ranskalainen puutarha, jossa jokainen tie, jokainen käytävä vei suoraan päämäärään. "No hyvä", sanoi hän, kun toinen oli vaiti, "minä tiedän, mikä teitä vaivaa, teitä ei ole otettu vastaan…"

Silloin purki Karl Aleksander kaiken sen pilkan ja harmin, jota hän oli kärsinyt, kaiken sen alakuloisuuden, kateuden ja kaikki ne surun tunteet, joita hän oli kestänyt, tuolle tuntemattomalle naiselle. Tuon purkauksen alkuperäisyys, se lämpö, jota välittömyys sille antoi, vaikutti suuresti Anna Paulovnaan. Niinpian kuin Karl Aleksander huomasi sanojensa vaikutuksen, muuttui hänen harminsa. Pysyen vilkkaana, kiihkoisana ja omaan sisäiseen elämäänsä kiintyneenä, alkoi hän, huomattuaan hänen lämpimän mielihartautensa, samalla asetella sanojaan, ohjata puhettaan varmassa tarkoituksessa; hän tahtoi voittaa Anna Paulovnan. Missä määrin, sitä hän ei vielä tiennyt, ei edes, minkätähden, mutta hänestä oli tuleva hänelle se Archimedeen piste, josta koko tuo maailma, joka nyt otti niin vihamielisesti hänet vastaan, pantaisiin liikkeelle, muutettaisiin ja mukaannutettaisiin niin, että se tulisi hänelle sopivaksi. Ja kun hänen tunteensa olivat niin taipuvia, että ne tottelivat sitä, mitä hänen hyötynsä vaati, suuntasivat ne myrskyn lakattua sinne päin, joka oli hänelle paras ja sopivin. Hänen kauniit, tummat viiksensä vapisivat liikutuksesta, hänen silmänsä loistivat harmista ja lämmöstä, kun hän sanoi, ettei hän ollut tahtonut tulla kenenkään tielle, että hän oli tehnyt kaikki välttääkseen maanpakoa tähän kurjaan kylään, mutta että hän oli sotamies ja oli ennen kaikkea oppinut tottelemaan, että sadat, jopa tuhannetkin olivat tehneet kuin hänkin, ilman että olivat tulleet loukatuiksi, ilman että…

Anna Paulovna oli hyvin liikutettu. Kaikki hänen äidilliset vaistonsa heräsivät, hän puhui lohdutuksen sanoja ja vaati häntä tyyntymään, ja nyt sai asia heille molemmille odottamattoman käänteen, kun he lupasivat toisilleen ystävyyttä ja luottamusta, meni sitten asiat miten päin tahansa. Karl Aleksander suuteli hänen kättään, pientä valkoista, pehmeää kättään, suuteli sitä kauan ja tulisesti.

Anna Paulovna oli viisas ja varovainen, hän ei unohtanut koskaan silloinkaan kuin oli liikutettu ja kiihkoutunut — niinkuin hän nyt oli — asemaansa, hän katsoi kelloa ja sanoi: "Meitä ei saa nähdä kukaan täällä, juorut tällaisessa pienessä kaupungissa ovat pelättäviä. Tulkaa meille tänään kello puoli kuusi niin saamme puhella, me syömme silloin puolista. Au revoir. Vielä eräs seikka", ja hän katsoi muistellen eteensä. "Jos te tahdotte tehdä koko rykmentin, meidät kaikki kiitollisiksi, niin ajakaat erästä asiaa, nimittäin uusien kasarmirakennustemme. Teillä on siksi tuttavuuksia, takokaa kun rauta on kuumaa. Ja jos te voitte saada sen läpi, niin olette saavuttaneet kaikkien meidän kiitollisuuden. Au revoir".

Anna Paulovna lähti nopein askelin liikutettuna ja mieli kuohuksissa käytävää pitkin, vähän jälkeenpäin lähti Karl Aleksanderkin samaa tietä, nyt tyynenä ja hillittynä, pukeutumaan päivällisille.

Vaikka Anna Paulovna oli ainakin kymmentä vuotta vanhempi ja monessa suhteessa paljon enempi kokenut elämässä kuin Karl Aleksander, ei hän kumminkaan osannut arvostella miestä, ei erittäinkään nuorta miestä. Hänestä Karl Aleksander etupäässä oli lämminsydäminen henkilö, joka kärsi ansaitsemattomasti ikävän asemansa tähden, henkilö, joka ei ymmärtänyt pitää huolta omista eduistaan, ja hän lupasi itsekseen pitää huolta hänestä neiti von Hübnerin avulla. Karl Aleksander taas näki paljoa selvemmin. Hän piti Anna Paulovnaa lämminsydämisenä naisena, joka voi olla käytännöllinen, viisas, varova, mutta jossakin suhteessa äärettömän lapsellinen. Ja tuota lapsellisuutta hän käyttäisi hyväkseen. Ei niin, että hän tekisi sen tarkan mietiskelyn mukaan, ei, vaan että hänestä tuntui siltä, ja että hän ylipäänsä käytti omien etujensa ajamiseen omia ja muiden vikoja.

VII.

Eversti Nikolai Nikolajevitsch Popoff asui kaupungin virralle päin äärimäisessä talossa. Se oli vanha suuri puurakennus, sellainen, joita näkee ainoastaan Venäjällä, ilman kivijalkaa, lattia maan tasalla, rakennettu Palladiotyyliin, joka Katarina II:sen aikana tuli muodin mukaiseksi Venäjällä; kuitenkin; oli tyyliä venäläistytetty ja rakennusaineena oli puu. Purjepalttinalla päällystetyt, maalatut lautapylväät, laudan palasista tehdyt kaarrelmat, kipsiset kauluskivet, siinä tuon rakennusmuodon kaunistukset.