"Minä kutsun sinua Karl Aleksandrovitschiksi, se toinen nimi on niin vaikea," sanoi kaukaasialainen ja katseli tummilla elävillä silmillään toveria. Ja siitä päivästä oli Karlella lisänimi Aleksandrovitsch niin kauan kuin hän eli.
Niinä pelon ja levottomuuden hetkinä liittyivät molemmat pojat toisiinsa ja siitä ukkosenilmaillasta lukivat he ystävyytensä alun. Dodo selvitti, kuinka hänet oli lähetetty Kaukaasiasta laitokseen ja kuinka hän kaikille ja kaikkeen outona oli saanut luvan samana iltana asua makuuhuoneessa, vaikka koulu ei ollut vielä alkanut.
Ja nämät edustajat, toinen siitä kansanheimosta, jonka Venäjä ensiksi oli kukistanut, toinen Kaukaasian vasta hiljakkoin rauhoitetuista maista, nämät muodostettaisiin täällä niiksi välikappaleiksi, jotka sitkeinä vaikka nuorteina, voimakkaina vaikka taipuvina pitävät koossa tuota monien ei ainoastaan eri kansojen, vaan myös eri kansanrotujen asumaa valtakuntaa. Kaikilla, mitä keisarikunnassa on ylhäistä ja hienoa, kaikilla, mitä siinä on aatelia, rotua ja arvoa, ja niilläkin ainoastaan, jos ovat saavuttaneet korkeimpia arvoja sotajoukossa tai siviiliuralla, on oikeus koettaa saada pojilleen pääsöä tähän malliakatemiaan. Täällä sivistettäisiin ja kasvatettaisiin sinisemmän veren, le double extrait, valtaistuimen ja alttarin puollustajiksi, vapaana ajan kansanvaltaisuudesta, sosialismista ja nihilismistä. Täällä oli nuorukaisia, joilla oli Ruotsin vanhimpia aatelisnimiä, nimiä, joita ristiretkien aikoina olivat kantaneet saksalaisen ritarikunnan suurmestarit, Puolan ja Liettuan paanit, Orenburgin hallitsijakaanit ja Kaukaasian klaanipäälliköt. Ne olivat kalliin ja harvinaisen kasvin taimia, jotka olivat reväistyt kotoisesta maaperästään, viedyt pois, kauas pois vieraan maan ansariin, että he sitten, kaiken tuon yhdenmukaisen kasvatuksen, ystävyyden siteiden, virkapuvun loiston ja tuon yhteistunteen avulla, joka on ominaista beati possidentes'eille muodostaisivat yhdenmukaisen, täysin sopivan joukon seisomaan asemillaan milloin ja missä tarvittaisiin. Ne olivat ikäänkuin ääniä suurissa uruissa, ne antoivat sen säveleen ja soinnun, jota tuon mahtavan soittokoneen soittaja piti soinnullisimpana.
Ja ilta kului ja yö tuli. Kukaan ei näyttänyt huolehtivan molemmista pojista. Se vahtimestari, joka oli luvannut pitää huolta heistä, oli unhottanut heidät. Ja siellä saivat he istua yksinäisinä ja nälkäisinä. Puutteellisella kielellään puhelivat he toisensa kanssa rakkaimmista muistoistaan, ja kun he nyt olivat pakoitetut mitä tarkimmin muistelemaan noita vieraskielisiä sanoja, joita he vasta hiljakkoin olivat oppineet, ihmettelivät he kumpikin, kuinka paljon tuosta vieraasta kielestä oli kumminkin tarttunut heidän päähänsä. Kun Dodo Davidovitsch kertoi fasaanin pyynnistä Psamenekin vuorilaaksoissa ja vuorikauriin ajosta pyökkimetsissä, sotaretkistä persialaisia ja kurdilaisia vastaan, silloin loistivat hänen mustat silmänsä, ja hänen pyöreisiin, lihaviin kasvoihinsa ilmestyi vilkkautta. Hänen pehmeissä, hennoissa piirteissään oli enemmän ilmettä kuin tavallisesti huomaa nuorissa itämaalaisissa, ja kaunismuotoinen suu tummanpunaisine huulineen hymyili viehättävän lapsellisesti. Karl Aleksander taas kertoi metsänotkoista, elämästä virralla, jäänlähdön loistosta ja kauneudesta. Kielen yksinkertaisimmilla sanoilla, tapaillen kertoivat he ikävästään noille rakkaille seuduille ja tulevaisuuden pelostaan.
Poikien kesken puhutaan vielä vähemmän, kuin miesten, ystävyydestä, mutta missä olot saattavat kaksi nuorukaista yhteen, missä myötätuntoisuutta ja jaloutta löytyy, missä elämä saa heidät ajattelemaan, kärsimään ja toimimaan yhdessä, siinä syntyy uskollisuus ja ystävyys, niin syvä ja lämmin, että se kestää elämän kaikissa vaiheissa. Sellaista ystävyyttä vastaan murtuu panettelu, se kestää taistelussa kateutta ja kunnianhimoa vastaan, se ei raukea, ei ajalla eikä tapauksilla ole voimaa sen yli. Näiden kahden, niin erilaisesta kansanheimosta, niin erilaisista maista olevan pojan välillä oli edellytyksiä sellaisen ystävyyden syntymiseen ja varttumiseen.
Kun he illan hiljaisuudessa olivat puhuneet kaikesta, ei siitä, mistä olisivat tahtoneet, vaan mistä voivat, tyhjentäneet koko venäläisen sanavarastonsa, riisuutuivat he vihdoin, menivät kumpikin sänkyynsä, nukkuivat ja näkivät unta kodista, vuoresta, virrasta.
Seuraavana päivänä täyttyi käytävät ja huoneet sadoista pojista ja nuorukaisista. Entiset etsivät vanhat paikkansa, vastatulleet joutuivat lääkärin käsiteltäviksi, heidät punnittiin, mitattiin, leikattiin hiukset ja puettiin virkapukuihin sekä numeroitiin. Heidät oli otettu tuohon suureen koneistoon, jossa he nyt olivat tuskin huomattavia voimia, kolmekymmentä vuotta myöhemmin etsittäisiin tuosta rajusta parvesta suuret käynti- ja jarrurattaat.
III.
Kaikilla noilla pojilla oli laitoksen ulkopuolella joku, joka heitä ajatteli, helli, joku, jonka luo he voivat mennä.
Karl Aleksander ja ruhtinas Dodo olivat ainoat, joista kukaan ei välittänyt. Maailmaan heitettyinä tuntuivat he olevan kaikkien unhottamia. Sen huomasi paraiten, kun joku suurista juhlista läheni. Jo paljoa ennen noita merkillisiä päiviä kokoontuivat paassit yhteen, keskusteltiin siitä, miten vapaapäivä vietettäisiin. Vanhemmat, ne, jotka sinä vuonna päättäisivät oppimääränsä, suunnittelivat retkiä saariin, käyntejä teaatterissa ja näyttelyissä, mutta etupäässä niissä ylhäisissä perheissä, joiden ovet olivat avoinna heille. Sillä salongeissa tehtiin tuttavuuksia päivän merkillisimpäin henkilöiden kanssa, jotka voivat auttaa, antaa tarpeellisia selityksiä ja raivata tietä noille nuorille kokelaille sotilasuralla. Nuoremmat tekivät, vaikka tietämättään, samoin kuin vanhemmat; myöskin heistä olivat puoltolauseet päivän kysymyksiä. Noille kahdelle nuorukaiselle olivat nuot neuvottelut alituisena nöyryytyksien lähteenä — he eivät tunteneet ketään tuosta loistavasta piiristä, jonka korskeimpia nimiä he kuulivat lueteltavan — ja ikävä oli ainoa voitto, joka heillä oli lupapäivistä. Kun sentähden juhla läheni, etsivät he enempi kuin muutoin toistensa seuraa ja koettivat, niin hyvin kuin voivat, kuluttaa aikaa laitoksessa. Se oli vaikeaa kyllä, varsinkin pääsiäisen monina juhlapäivinä.