* * * * *
Oli helteinen iltapäivä. Aurinko paahtoi niin, että ilma otravainion yli pirtin takana näytti värähtelevän kuumuudessa. Itikat ja paarmat olivat ainoat, jotka uskalsivat päivänpaisteesen. Mutta ne siellä liehuivatkin oikein halustaan ja iloisesta surinastaan päättäen, oli niillä oikein hyvä olla, vallankin kulmassa tuvan ja eteisen seinän välillä, jossa aurinko kuumimmin paahtoi ja jossa muutamat vanhat saunavastat happanivat helteessä.
Varjossa, rappeutuneiden portaiden katon alla, istui Katri, yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen vuoden vaiheilla oleva nainen, jonka puute, työ ja pian tapahtuva äitiys tekivät vanhan ja kuihtuneen näköiseksi. Hänen edessään istui keski-ikäinen mies. Tämän haluttomat piirteet näyttivät kuumassa melkein veltoilta, joka ei suinkaan tehnyt häntä kauniimmaksi. Katrilla oli kädessään aapinen ja hän koetti äidin kärsivällisyydellä opettaa Leander Aholaiselle lukutaidon salaisuuksia. Leander väisti karkeaa, jäykkää sormeaan riviä pitkin ja piipun riippuessa toisesta suupielestä, mutisi hän vastahakoisesti tavun tavun perästä.
Katrin kasvot kirkastuivat joka kerran kun hän arvasi oikein, jotavastoin niihin kuvautui toivoton väsymys, niinpian kun hänen ijällinen oppilaansa erehtyi.
Niin he olivat pitkittäneet hetken. Leander oli jo haukotellut, pudottanut piippunsa ja taas haukotellut. Nyt pistäytyivät päivänsäteet porstuvankaton alle, säteiden kera tuli helle ja helteen mukana paarmat ja kärpäset. Leanderin siinä lukiessa, tupakoidessa ja hikoillessa istahti nenäkäs kärpänen hänen päivettyneelle poskelleen; kerta kerralta hän sen hätyytti pois, kerta kerralta tuli rauhanrikkoja takasin, kunnes tuolle häpeämättömälle onnistui oikein kovasti pistää Leanderia. Kärsimättömyydestä vimmastuneena lennätti Leander kirjan aidan taa ja vannoi että hän, tapahtuipa mitä tahansa, ei tänä ilmoisna ikinä avaa tuota kirottua kirjaa. Pappi saa hyljätä hänet kuinka monta kertaa tahansa, hän ei sittenkään rupea opettelemaan semmoista, joka kaikissa tapauksissa on tuiki tarpeetonta hänelle. Katri säpsähti, pani kädet kasvojen eteen ja purskahti itkuun.
Leander tupakoi, eikä ollut tietävinäänkään. Helle oli lisääntynyt, ukkosen täyttämä ilma tuntui paksulta ja polttavalta, mustia pilviä keräytyi tuonne lammen kohdalle ja kumea jyrinä ennusti rajuilmaa. Ukkosenpilvet petäytyivät kokoon myös Leanderin otsalla. Hänen katseensa synkistyi ja hän vilkasi salavihkaa Katriin.
Nyt iski salama tuolla kaukana. Linnut olivat vaijenneet. Paarmat ja kärpäset olivat lopettaneet iloisen surinansa. Ja kaikki nuo tuhannet nimettömät sopusointuiset äänet luonnossa, joita sinä et saata olla kuulematta kauniina kesäpäivänä, et syvimmässä sydänmaassakaan, kaikki ne ovat valjenneet, on niin hiljaista, niin hiljaista — luonto vartoo ja odottaa. Raskas huokaus Katrin ahdistetusta rinnasta, nyyhkytys herättää Leanderin hänen ajatuksistaan. Kiukustuneena paiskaa hän nyrkkinsä portaisin, niin että madonsyömät palkit hyppivät. "Ole itkemättä!" huusi hän, "ei tässä kyyneleet auta; huomenna, kenties tänä iltana jo tulee pappi lukusia pitämään ja sinä näet itse, siksi minä en ennätä oppia lukemaan."
"Entäs minä raukka sitten", sanoi Katri nyyhkytyksien lomassa, "miten on minun käypä? Sinä tiedät itsekin miten minä olen, neljäntoista päivän perästä, sanovat kylän vaimot, olen minä äiti, ja jos et sinä siksi ole ripillä käynyt, ei meitä kuuluteta eikä vihitä — —" Leander vääntelihe levottomasti penkillä — "sinä tiedät mitä silloin sanotaan kylällä minusta ja lapsesta, sinun lapsestasi" — Leander kynsi miettiväisenä korvallistaan — — —
"Ja kaikki vaan", jatkoi Katri, "sentähden ettet sinä viitsi opetella lukemaan. Jos sinä lukisit edes käskysanat, niin pastori ehkä — —"
"Anna tänne katkismus sitten", mörähti Leander. Katri haki katkismuksen ja nyt sai Leander suurella vaivalla soperretuksi käskyt ja "mitä se on". He olivat juuri ennättäneet kuudenteen käskyyn, kun suuria raskaita sadepisaroita rupesi tippumaan. Koivu kummulla aitan vieressä vavahteli, ja kumea suhina kuului sen latvasta. Opettaja ja hänen oppilaansa kiiruhtivat tupaan. Tuskin he olivat oikein päässeet keskeytettyyn lukuun käsiksi, kun rajuilma puhkesi valloilleen kauan tukehdutetun voiman vimmalla. Ilma pimeni ja virtanaan vuoti sadevettä pirtin hajanaiselle katolle. Salamat sinkoilivat, ukkonen jyrisi. Kahden ukkosenpamauksen välissä kuulivat he ajopelien tulevan tuimaa vauhtia rämisten ylös kartanolle.