"Niin, kyllä hän sen teki. Mutta herra jesta, ei suinkaan laki siitä rankaise, sehän olisi hirmuista. Mitä sinä luulet Osip? Ajattele, jos minä joudun vankeuteen tai ajattele…" Hän viittasi kädellään ja vaikeni. — "Silloin, silloin, minä menen järveen".

Osip jatkoi tyynesti ja suopeasti: "Selkään, selkään. — Mitä se tekee? Kuka ei ole selkäänsä saanut? Selkäänsä on koko maailma saanut, kaikki ovat saaneet selkäänsä, minä olen saanut monta selkäsaunaa, se on paljoa helpompaa kuin istua huoneessa, usko minua".

"Oletko sinä saanut selkääsi, Osip? Mutta sehän on kauhea häpeä. Ei kukaan ihminen tahdo olla tekemisissä sellaisen kanssa, joka on seisonut kaakinpuussa. Kukapa koko saaristossa tahtoo naida minut, jos minä — ei, se on mahdotonta!" Ja hän puhkesi katkerasti itkemään.

"Naida sinut, — sen juuri minä kyllä teen! Selkäsauna on kyllä vaikeaa, mutta vaikeampaakin löytyy, ja se on kun näen sinun itkevän. — Mutta älä nyt itke, pikku kyyhkyläiseni, älä itke, ole rohkea, vielä ei ole mitään tapahtunut, joka voi huolestuttaa sinua. Kuivaa kyyneleesi, kultalintuseni! Osip tahtoo laulaa ja tanssia sinulle, katsoppas minua!" Ja Osip alkoi harmonikka kädessä hyppiä, juosta ja tanssia hullunkurisia venäläisiä tanssiansa päivänpaisteisella mäellä, niin että hiki helmeili otsalla ja hymynvarjo palasi jälleen Katrin huulille.

Kun Osip huomasi, että hänen ponnistuksillaan oli menestystä, tuli hän vallan mielettömäksi ilosta, nousi tyhjän tynnyrin päälle, joka oli aukon alla, ja alkoi lämpimin sanoin taivuttaa "ja ljublju'ansa". Hän tahtoi paeta Katrin kanssa kauas pois arolle, siellä he kätkeytyisivät piiloon pahalta maailmalta ja kovilta kohtaloilta, jotka vainosivat heitä molempia.

Siinä näin sydäntään purkaessaan, kuuli hän nimeään mainittavan, — hänen täytyi mennä pois katteininsa luo.

* * * * *

Oli loppupuoli elokuuta. Punaisena ja häpeissään siitä, ettei ollut niin pitkään aikaan näyttäytynyt, oli kuu juuri nousemaisillaan, mutta kätkeytyi vielä puoleksi hennon, läpikuultavan pilven taa ja näytti odottavan, että iltatuuli ensin sammuttaisi viimeisen punakeltasen valon, joka vielä vilkkui muutamista pilvenhattaroista kauinna lännessä. Sen ei tarvinnut odottaa kauan. Hitaasti se kohosi ja antoi leveän valojuovan hohtaa aalloilla, kumotti vanhaan kuusimetsään, ketojen yli, niin, vieläpä pimeään väliseen se heitti nelikulmaisen valoruudun, kirkkaan kuin kuvastin, ja keskellä valoa istuivat Osip ja Katrina. Tyttö puhui ja viittilöi käsillään, vuoroin itkien ja vuoroin rukoillen vienoilla, hellillä sanoilla, ja hän, hän taipui taipumistaan.

Ei kukaan saa tietää miten hän on karannut! Hän ei anna sitä koskaan ilmi! He repivät yhdessä pois kattolaudat, viskaavat nuoran roikkumaan katonrajasta ja silloin he luulevat, että hän on karannut, eikä tiedä kukaan koska ja kenen vartiotunnilla. Katri kyllä niin piiloutuu, ettei kukaan löydä, ja kun sota loppuu, — ei kai sitä voi ijankaikkisesti kestää — niin, silloin hän rupeaa Osipin vaimoksi, sillä kukapa silloin muistaa Katrinaa. Osip itki ja suuteli häntä, ei luvannut, mutta auttoi häntä kuitenkin koko ajan kuin tottelevainen lapsi ja teki niinkuin hän pyysi. Kun kaikki oli valmisna, pusersi Osip häntä rajusti rintaansa vasten ja rukoili niin liikuttavasti: "älä petä minua, älä minua unhoita". Hän tunsi miten levoton Katri oli päästäkseen irti hänen syleilystään, hän tunsi vaistomaisesti, että hän, niin pian kuin pääsee vapaaksi, ei ole näyttävä hänelle ruskeita silmiään enää, niin, nyt hän näki jo, miten hän kaikista välipuheista huolimatta hiipi isojen kivilohkareiden välitse rantaan. Nyt ei ollut enää epäilemistä, hän petti hänet. Kaikki oli sovittu toisen kanssa. Milloin ja miten, sitä hän ei tietänyt, mutta venhe odotti rannassa, ja tuolla hän kiiti pois kahden vankan käsivarren soutamassa venheessä, joka köykäisenä ja nopsana kuin kuikka viilsi kimaltelevien aaltojen yli. Heti syttyi viha hänen mielessään, hän tarttui pyssyynsä, viritti hanan — mutta mitäpä se auttaa — vielä yksi onneton lisää — ei. Hän paiskasi kiinni välisen oven ja alkoi kävellä edes takasin vartiopaikallaan. Mutta hetkisen kuluttua hän asetti pyssynsä nurkkaan, veti esille paloviinapullon ja alkoi sillä tehdä temppujaan.

* * * * *