— Tsaari ja itsevaltijas, auta meitä sitä kunniapattoista pajaria vastaan, sillä hän pilaa kaikki meidän nuoret naisemme.
Ja nuo kolme ensimäistä menivät Käkisalmeen. Siellä he tapasivat tuon suuren ruotsalaisen Pontus kreivin; hänellä oli tuhatmiehinen sotajoukko ja talonpoikia ympärillänsä, ja ne kaikki rakensivat teitä ja siltoja eri suunnille; sentähden nimitetään vieläkin metsäpolkuja ja telasiltoja itä-Suomessa "ponnuksiksi". Nuo kolme kokenutta miestä esittivät asiansa kreiville. Näin vastasi tuo suuri kreivi Jaakko Pontus de la Gardie:
— Menkäät ja sanokaat talonpojille teidän kotiseudullanne, että kun tie Vuokselta Pyhäjärvelle valmistuu, niin minä tulen hirttämään pajarin hirsipuuhun, joka on yhtä korkea, kuin Hamanin hirsipuu.
Ja ne toiset kolme menivät Pihkovaan ja tapasivat Pihkovan ruhtinaan, joka oli villisikoja metsästämässä. Heidän annettuaan lahjansa ja esitettyään asiansa, vastasi ruhtinas:
— Menkäät ja sanokaat niille, jotka ovat teidät lähettäneet, että voitettuani ruotsalaiset ja valloitettuani Marianlinnan, tulen minä luoksenne ja elävältä poltan pajarin.
Ja kun ne viimeiset kolme tulivat Moskovaan ja oprinnikit [tsaari Ivana III:nen henkivartijat] eivät tahtoneet laskea heitä sisään Ivana julman luokse, niin saivat he kauan odottaa Kremlinin porttien ulkopuolella. Mutta eräänä päivänä kun tsaari oli kipeä, eikä kukaan, ei edes hänen italialainen lääkärinsä, voinut häntä auttaa, muistuivat eräälle hovimiehelle nuo Suomen noitamiehet mieleen, sillä semmoisia heidän luultiin olevan. Hän puhui itsevaltiaalle heistä, ja he tuotiin tuon julman tsaarin luokse.
Tsaari Ivana makasi kultaisessa vuoteessaan, tsaarikruunu vieressänsä ja valtikka kuumeenkipeässä, vapisevassa kädessään. Hänen ympärillänsä seisoi hänen henkivartijansa ja useita mahtavia pajareja. Nuo kolme lähettilästä tarjosivat lahjansa ja esittivät pyyntönsä.
— Menkäät, vastasi tsaari Ivana, sanokaat niille, jotka teidät lähettivät, että tultuani terveeksi, tulen minä Karjalaan, ja pajari on, sakramentitonna ja voitelematonna, saapa semmoisen kuoleman, jota eivät koskaan pajarini unhota.
Mutta vanhin lähettilästen joukosta katsoi häntä pelkäämättä silmiin ja sanoi:
— Herra ja tsaari, minä näen sinun silmistäsi, että sinä et enää koskaan parane; kolmen päivän perästä olet sinä kuoleman oma; anna meille itsellemme oikeus rangaista naisten ryövääjää.