Keskustelu yhä vilkastui; se koski talonpojan kaikkia vaikeuksia, kaikkia hänen raskaita toimiaan ja työtään, ja Hans Nielsen Hauge osasi sekä puhua kaikesta tuosta että antaa hyviä neuvoja.
"Kyllä se käy, kunhan vaan pitää hyvää huolta kaikesta" sanoi hän vihdoin. "Se on vaan ikävää, että juuri kun ihminen on huomannut ja saanut kaikki luonnistumaan, tulee kuolema — ja silloin ei ihmisellä ole mitään iloa kaikesta tuosta."
Talonpoika seisahtui ja katseli häntä. Hänen kasvoilleen nousi omituinen levoton ja kummasteleva ilme, mutta hän ei sanonut mitään, vaan käveli eteenpäin.
Hauge käveli hänen sivullaan ja oli hänkin vaiti. Siten kävelivät he monta minuuttia.
Sitten Hauge sanoi:
"Ja silloin voi ainoastaan yksi asia auttaa."
Talonpoika seisahtui ja katsoi häneen kysyvästi.
"Se riippuu siitä, onko ihminen työskennellyt sielussaankin samalla tavalla, peratakseen sen kivistä ja rikkaruohoista kuin peltonsakin. Muutoin jokainen tietää mihinpäin on menossa."
Talonpoika loi silmänsä alas.
"Sinäpä jotakin sanot", virkkoi hän.