"Siksi on teidän ensinnä itse käännyttävä ja sitten vasta vahvistettava veljiä."

Käsikirjoitus tähän kirjaan oli Haugella valmiina jo helmikuussa 1798. Hän matkusti itse Kristianiaan saadakseen sen siellä painetuksi. Täältä vetäytyi hän yli vuoriston Grundset Markediin, Elverumissa Österdalenissa, jossa hän voitti monta ystävää.

YHDEKSÄS LUKU

Huhtikuussa 1798 lähti Hans Nielsen Hauge jälleen Kristianiaan, missä hän edellisillä käynneillään oli voittanut monta ystävää; seuralaisenaan ja apulaisenaan oli hänellä tällä kertaa mukanaan seebergiläisen Niels Baersön poika Kristian Baersö, josta oli tullut Haugen hengenheimolainen.

Ulkona Grönlandilla, eräällä maatilalla, jonka omisti pyöräseppä Meier, piti Hauge herätyskokouksia, joihin saapui sekä vakavasti etsiviä ihmisiä että uteliaita. Samoin piti hän kokouksia Anders Kristofersen Gröndahlin luona Kudskebakkenilla Sagene nimisessä etukaupungissa.

Toisena helluntaipäivänä oli Hauge ollut läsnä jumalanpalveluksessa kaupungin kirkossa ja tuli hänen nyt iltapäivällä pitää hartauskokous erään tuttavan luona Lakkegadenin varrella.

Kristian Baersö oli myöskin mukana; mutta heti heidän sinne saavuttuansa ilmestyi sinne Akerin piirin kruununnimismies Knoph, palvelijainsa seuraamana, vaatien Haugea puheilleen.

Tämä, hyvin arvaten nimismiehen asian, meni heti ulos hänen luokseen ja kysyi mitä hän tahtoi.

"Oletteko Hans Nielsen Hauge?"

Nimismies teki kysymyksensä karkeasti.