Silloinpa hymyili kreivi Moltke.
"Ei toki", vastasi hän. "Hän on mainio ja hyödyllinen mies."
"Hänkö?"
Piispa katsahti taaskin ihmetellen, pää kenossa ja silmät kulmakarvojen alla tulisina, maaherraa.
"Häntä siis suojellaan!"
Kreivi Moltke nyökäytti päätään.
"Ei, teidän korkea-arvoisuutenne", vastasi hän varmasti. "Hänelle ainoastaan suodaan oikeutta. Mutta tutkikaa nyt itse. Hän on ihmeellinen mies. Hyvästi, teidän korkea-arvoisuutenne."
Nuo kaksi mahtavaa ojensivat toisilleen valkoiset, pehmeät kätensä ja menivät kumpikin kotiinsa.
Seuraavana päivänä saapui Hauge piispa Schönheyderin käskystä tämän virkahuoneeseen. Kun Hauge oli saapunut sisälle, nojautui piispa taaksepäin tuolissaan ja katseli häntä kauan. Hän tarkasteli Haugea kiireestä kantapäähän tutkivasti. "Vai olet sinä Hans Nielsen Hauge!" sanoi hän vihdoin.
"Niin olen."