Hans Nielsen Hauge seisoi ja lauloi elämän kiitosvirttä kuolleen sisarensa ruumiin ääressä.
* * * * *
Huhtikuun 18 päivänä haudattiin Anne Hauge. Seudulla vallitsi suuri suru, sillä kaikki olivat vainajasta pitäneet hänen hyvyytensä ja lempeän luonteensa vuoksi. Mutta kaikkein enimmin suri Hans Nielsen Hauge.
"Kirkkain valo on täältä poissa!" kirjoitti hän Anders Gröndahlille siinä kirjeessä, jossa hän ilmoitti sisaren kuolemasta. Hänelle oli sisar ollut kuin Jumalan armon valossa kasvanut kukka; oli kuin elämä olisi kadottanut kauneutensa sisaren kuoleman kautta.
Kaikkialla, missä hän kärsi asiansa tähden, vankilassa, pilkattuna, vainottuna, näki hän aina sisarensa puhtaan kuvan ja kuuli hänen lempeän äänensä, joka pyysi häntä kestämään loppuun asti Jumalan ja Kristuksen tähden.
Nyt ei sisarta enää ollut. Nyt hän kutsui toisesta maailmasta. Näinä päivinä täytyi Haugen useita kertoja taistella mielen masennusta vastaan ja halua vastaan jättää kutsumuksensa. Mutta hänen luja tahtonsa voitti.
Hän rupesi taas sisaren kuoleman jälkeen matkustamaan Tunen ympäristössä ja lähti toukokuussa ensimäiselle ulkomaanmatkalleen Köpenhaminaan, osittain saadakseen kirjansa painetuiksi, osittain tutustuakseen Tanskan heränneisiin.
Vasta myöhään syksyllä palasi hän takaisin Norjaan.
KAHDESTOISTA LUKU
Kristofer Hoen Ekeristä tuli juuri ajaen Drammenista ja kääntyi taloonsa. Oli kylmä joulukuun ilta; lunta oli äsken satanut. Oli mainio keli. Hoen oli ajanut kotiin Drammenista puolessa tunnissa. Mutta hänelläpä olikin seudun paras juoksija.