"Sen teen", vastasi hän, ja nyt oli hänen äänessään jonkun verran entistä sointua; "Hänen sanansa tähden istun minä täällä; mutta on niin vaikeata oppia odottamaan!"
Kasvot suurine vaaleanharmaine silmineen tuijottivat kyyneleettöminä.
Oikeusneuvos Bullin tummat, vakavat silmät katsoivat häneen.
"Usko kuolemaan asti — eikö niin?" kysyi hän.
"Niin", vastasi Hauge. "Kunpa vaan kuolema tulisi. Se olisi Jumalan hyvä lahja!"
Oikeusneuvos Bull nyökkäsi itsekseen.
"Mutta kaikki ystäväsi tuolla ulkona!" sanoi hän. "Eläthän juuri heidän vuokseen?"
Hauge huokasi syvään.
"Jospa sitä voisin!" huudahti hän vapisevin äänin. "Mutta minä olen kuni katveeseen joutunut puu — minussa ei ole enää hedelmää. Olen hedelmätön puu Jumalan puutarhassa."
Hän ratkesi itkemään.
Tuli pitkä äänettömyys. Poliisimestari seisoi puoleksi oveen päin; oikeusneuvos Bull katseli taukoamatta kumaraista miestä; hänen korkea vartalonsa oli solakka; mutta kasvot olivat saaneet voimakkaamman värin ja ruskeat silmät alkoivat säihkyä.